Tämä teksti on ikään kuin jatkoa edelliseen postaukseen. :)
Viimeksi kirjoitin, kuinka Raamatun tulkinnassa on tärkeää, että tekstiä luetaan tai ainakin pyritään lukemaan, sen alkuperäisessä kontekstissa. (Konteksti = tekstiyhteys, historiallinen ja kulttuurinen yhteys)
Toinen tärkeä asia Raamatun tulkinnassa on selvittää, kenelle teksti on alunperin kirjoitettu. Raamatun tekstit eivät ole syntyneet tyhjiössä, vaan kirjoittajilla oli mielessään yleisö, kenelle teksti kirjoitettiin. Tämä vaikutti siihen, mitä ja miten kirjoittaja tekstiinsä laittoi. Edellisessä postauksessa mainitsin, kuinka Paavalin kirjeet on alunperin kirjoitettu vastauksena seurakunnan tilanteisiin ja erilaisiin haasteisiin. Näinpä Paavalilla oli kirjeissään oma agendansa. Hän kirjoittikin nimenomaan kirjeitä, ollen vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa, eikä esimerkiksi esseetä aiheesta "Pyhän Hengen toiminta seurakunnassa", jossa olisi esitellyt kokonaiskäsityksensä armolahjoista. Hän pyrki vastaamaan seurakunnan tilanteeseen. Alkuperäisen yleisön tilanne vaikutti siis sana- ja aihevalintoihin kirjeissä.
Myös muut kirjoittajat valitsivat sen, mitä tuovat tekstissään esiin sen mukaan, kenelle teksti oli suunnattu. Esimerkkinä tästä ovat synoptiset evankeliumit, Matteus, Markus ja Luukas. (Syn + opto = katsoa yhdessä). Nykyisin vallalla olevan käsityksen mukaan Markus kirjoitti evankeliuminsa ensin, minkä jälkeen Matteus ja Luukas kirjoittivat omansa, käyttäen lähes kaiken Markuksen materiaalin omissa teksteissään. Sen lisäksi Matteuksella ja Luukkaalla on yhteistä materiaalia, jota ei ole Markuksella. Tästä on päätelty, että heillä on ollut yhteinen lähde, jota yleensä kutsutaan Q-lähteeksi. (Q tulee saksan sanasta quelle = lähde.) Lisäksi sekä Matteuksella että Luukkaalla on materiaalia, jota ei ole muilla evankelistoilla. Esimerkiksi Luukkaalla on tuttu jouluevankeliumi, jossa mainitaan paimenet ja enkelit, kun taas Matteus mainitsee itämaan tietäjät ja lastenmurhat Betlehemissä
Proseminaarin tutkielmassa vertailin Matteuksen ja Markuksen kertomusta Jeesuksesta ja kanaanilaisesta naisesta, jolla oli sairas tytär. Kertomukset poikkeavat toisistaan, koska Matteuksella (15:21-28) ja Markuksella (7:24-30) oli erilainen yleisö. Matteus kirjoittaa juutalaistaustaisille ihmisille, ja hän käyttää kertomuksessaan VT:sta tuttuja sanoja, kuten 'kanaanilainen'. Hän myös viittaa jakeessa 24 Jeremian jakeeseen 50:6, jossa israelilaiset ovat kadonneita lampaita. Markus taas kutsuu evankeliumissaan naista Syyrian foinikialaiseksi (7:26), eikä muutenkaan viittaa VT:iin.
Matteuksen ja Markuksen kertomukset eroavat toisistaan myös teologisesti. Markuksen lempisana on 'heti' (joka on 1938 -käännöksessä yleensä käännetty sanalla 'kohta'), ja näin tämäkin kertomus on nopeatempoinen. Matteus taas käyttää tässä kaksi kertaa imperfektiä. "Alaviiteenä" selitys, että kreikassa on kaksi mennen ajan muotoa, aoristi ja imperfekti. Näistä aoristi on tyypillisempi UT:n teksteissä. Yksi ero näiden muotojen välillä on se, että imperfekti yleensä kuvaa pitkäkestoisempaa toimintaa kuin aoristi. Matteus käyttää tätä muotoa jakeessa 22, jossa nainen huutaa apua, ja toisen kerran jakeessa 23, kun opetuslapset pyytävät Jeesusta auttamaan naista. Näin Matteus kirjoittaa, että nainen pyysi apua monta kertaa. Tämä pidentää kertomuksen kestoa ja näin korostaa pakanataustaisen naisen sinnikkyyttä ja uskoa.
Tässä pieni esimerkki siitä, kuinka Raamatun kirjoittajat kirjoittivat tekstinsä harkiten tietylle yleisölle opetukseksi, rohkaisuksi jne. Onkin hyvä pitää mielessä Raamattua lukiessa, että tekstin vastaanottajat vaikuttivat osaltaan siihen, mitä ja miten kirjoittajat kirjoittivat, millaisia sanavalintoja he tekivät ja niin edelleen. :)
Lopuksi toivotan kaikille onnellista ja siunattua uutta vuotta 2018 tämän kuvan myötä. (Tekstin löysin jostain, kuva on otettu Gloucesterista joulukuussa.) Suomeksi teksti menee suunnilleen niin, että "Sinun ei tarvitse pelätä tuntematonta. Se on tuntematon vain sinulle Jumala tietää, missä olet, ja Hän myös tietää jokaisen askeleen, jonka Hän pyytää sinua ottamaan."
Tämä aihe on pyörinyt mielessäni jonkin aikaa. Olette varmaan kuulleet sanonnan "Raamatulla voi perustella ihan mitä vain". Monethan lukevat Raamattua sieltä täältä, ja tekevät sen pohjalta leikkaa-liimaa tyyppistä teologiaa. Olen kuullut myös saarnoja tai raamattutunteja, jotka ovat lähinnä kokoelma raamatunpaikkoja, (jotka on koottu yhteen esim. IRT:a hyväksi käyttäen), ja jotka eivät itse asiassa liity toisiinsa. Puhujalla voi olla mielessään ajatus, johon hän hakee perusteluja Raamatusta. Tämä lukutapa ei kuitenkaan tee oikeutta tekstille. Eksegetiikassa tutkitaankin Raamattua sen omassa teksti-, historia- ja kulttuuri-kontekstissaan.
Raamatun kirjat ovat syntyneet eri historiallisissa tilanteissa. Samoin ne edustavat eri kirjallisuuden lajeja ja tyylejä. Tämä vaikuttaa siihen, miten tekstejä luetaan. (Esimerkiksi runotekstejä tulisi lukea niin kuin runoja luetaan jne.) Itse olen opiskelujen varrella saanut paljon ahaa-elämyksiä Raamatun äärellä, kun olen tutustunut tekstin historialliseen taustan, kieleen ja kulttuuriin.
Yhden tällaisen helmen löysin, kun tein graduani voi -huudoista. Törmäsin artikkeliin, joka liittyi Vuorisaarnaan. (Jos jotakuta kiinnostaa, kyseessä on K. C. Hansonin artikkeli How Honorable! How Shameful! A Cultural Analysis of Matthew's Makarisms and Reproaches.) Olen aina ihmetellyt Vuorisaarnaa lukiessa, kun Jeesus kehottaa luvussa Matt. 6 kuulijoitaan harjoittamaan uskoaan salassa eikä julkisesti, että eihän kukaan seiso kadunkulmissa rukoilemassa. Suomalaisessa kulttuurissa usko / uskonto on vahvasti henkilökohtainen asia. Lähi-idässä ja Aasiassa sen sijaan on vallalla vahvasti kunnia-häpeä -kulttuuri, ja uskontoa tuleekin harjoittaa kaikkien nähden. Kun Jeesus piti saarnansa, hänen kuulijakuntansa eli tällaisessa kulttuurissa. Niinpä Jeesuksen kehotus rukoilla, paastota tai antaa almuja salassa oli paljon radikaalimpi sanoma kuin miltä se suomalaisesta kulttuurista käsin kuulostaa: näin toimivien uskonnollinen ja sosiaalinen asema siinä yhteiskunnassa suorastaan romahti.
Historiallisella ja kultturisella kontekstilla on suuri merkitys Raamattua lukiessa, sillä Raamatun ilmoituksen mukaan Jumala on sellainen joka toimii historiassa. Sivuhuomautuksena, itse koen tämän lohdullisena: se, että Raamatusta voimme lukea, kuinka Jumala puuttuu historian kulkuun, pelastaa kansansa jne. osoittaa, että Jumala voi puuttua myös minun elämääni. Jumala ei siis ole vain joku korkeampi voima, vaan Hän todella vaikuttaa. Suurin esimerkki siitä on Hänen Poikansa, joka syntyi ihmiseksi, mitä kohta juhlimme.
Tämä historiallisuus asettaa kuitenkin haasteita Raamatun tulkinnalle. Esimerkiksi UT:ssa Paavali kirjoitti tietylle seurakunnalle, tietyssä tilanteessa. Usein Paavali taisteli harhaoppeja vastaan tai vastasi seurakunnan ongelmiin. Kollegani Gerson Mgaya teki väitöskirjansa armolahjoista, ja hän tutki tuttuja armolahjalukuja 1. Kor. 12-14. Korinttilaisilla oli ongelmia armolahjojen käytössä, ja nämä luvut toimivat vastauksena näihin ongelmiin. Luvuissa korostuu kielilläpuhuminen ja profetia, jotka olivat heille ilmeisesti kaikkein ongelmallisimpia. Suuri osa Pyhän Hengen toiminnasta jää kuitenkin näissä luvuissa vähemmälle huomiolle. Tekstiä lukiessa onkin otettava huomioon ne syyt, miksi Paavali kirjoittaa asiasta.
Tämä voi kuulostaa haastavalta, ja onkin totta, että eksegeesi vie aikaa ja vaatii enemmän perehtymistä asiaan kuin alussa mainittu leikkaa-liimaa -tyyppinen lukutapa tai teologia. Kuitenkin, näin eksegeettinä ajattelen, että tekstiin ja sen taustaan perehtyminen tuottaa siunauksen, ja samalla auttaa ehkäisemään virhetulkintoja ja harhaoppeja. :)
Vaikka tämä postaus ei nyt varsinaisesti liity jouluun, niin tämän tekstin myötä toivotan kaikille hyvää ja siunattua joulun aikaa! :)
Kuuntelin tuosta otsikon aiheesta hyvän saarnan viime sunnuntaina. Se tuli mieleeni, kun pitkästä aikaa kuuntelin Pekka Laukkarisen levyä, jolla on kappale Nostit ja korjasit. Sen sanat menevät näin:
Nostit ja korjasit
(säv. Matti Laitinen, san. Mako Pihavainio)
Oven luona on vanha piironki, valaisin on sen nurkassa.
Lamppu jonka päällinen meni rikki, pöydältä pudotessa.
Sinä otit, ylös minut nostit ja sytytit valaisemaan,
Rikkinäinen lamppu kauas loisti, paloi valosi minussa.
Olin niin ylpeä. Tahdoin oman osani taata.
Valossas kylpeä, värini esiin saada.
Mutta minä unohdin, miksi olin ja valaisin.
Alas pudotit. Sitten nostit ja korjasit.
Ennen kai ehjä luulin niin,
mikään ei vahvaa satuta.
En mä tiennyt halkee kova kuori
pirstaleiksi kun hajoaa.
Olin niin ylpeä. Tahdoin oman osani taata.
Valossas kylpeä, värini esiin saada.
Mutta minä unohdin, miksi olin ja valaisin.
Alas pudotit. Sitten nostit ja korjasit.
En kuitenkaan ole ainoa.
Täällä on paljon valoja.
Jokaisessa oma naarmunsa,
valo tulee hajonneista lampuista
Täällä on paljon huoneita.
Liikaa pimeitä nurkkia.
Särkyneen kajo kirkkainta,
valo tulee hajonneista lampuista.
Olin niin ylpeä. Tahdoin oman osani taata.
Valossas kylpeä, värini esiin saada.
Mutta minä unohdin, miksi olin ja valaisin.
Alas pudotit. Sitten nostit ja korjasit.
Sama ajatus on Paavalilla, kun hän kirjoittaa (2. Kor. 12:9-10):
Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingosta, joihin joudim Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas.
Ja aiemmin samassa kirjeessä Paavali kirjoittaa (2. Kor. 4:7):
Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.
Paavali oli ymmärtänyt sen, mitä tuossa laulussakin tulee esiin: se voima, jota tämä maailma kaipaa ja tarvitsee ei ole ihmisen voimaa, vaan Jumalan. Se voima tulee esiin meidän ihmisten heikkouden kautta. Me voimme toki auttaa ja tehdä hyvää, mutta Jumalalla on ne "iankaikkisen elämän sanat". Tehtävämme on siis tuoda esiin tätä voimaa, niitä sanoja, sitä rakkautta, mikä tulee Jumalalta ja muuttaa maailmaa.
Loppuun Holley Gerthin blogista joskus löytämäni kuva (jonka jaoin fb:ssa joku aika sitten). Teksti menee suomeksi suunnilleen niin, että säröt meidän "täydellisessä" kulississa ovat itseasiassa enemmänkin ikkunoita, joista ihmiset voivat kaikkein selkeimmin nähdä Jeesuksen.
Katselin sattumalta mielenkiintoisen dokumentin yksinäisyydestä. Se on katsottavissa täällä.Dokumentin mukaan yksinäisyys niin yleistä, että se jopa kuvaa koko aikakautta, missä elämme. Siinä haastateltiin erilaisia ihmisiä, jotka olivat syystä tai toisesta yksinäisiä. Syynä saattoi esimerkiksi olla puolison kuolema, paikkakunnan vaihto, tai se, että puolisoa ei ole löytynyt.
Osa haastateltavista oli löytänyt apua tai helpotusta esimerkiksi vapaaehtoistyöstä, vaikkapa kahvilasta, jonne yksinäiset vanhukset saattoivat tulla juomaan kahvia tai teetä, ja kohtaamaan toisiaan.. Koskettavaa oli, kuinka eräskin vanhus sanoi, että hän pelkää sitä, että joutuu kuolmaan yksin. Jo ajatus siitä, että kuoleman hetkellä joku olisi vieressä, vaikka vain pitämässä kädestä kiinni, on lohduttava.
Myös väkijoukossa tai perheen keskellä voi tuntea yksinäisyyttä, samoin kuin varmasti myös seurakunnan keskellä. Tästä ongelmasta on kuitenkin vaikea puhua: on hävettävää, jos ei olekaan kiireinen ja tehokas, ei olekaan ketään jonka kanssa vaihtaa ajatuksia.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, olemaan yhteydessä Häneen ja toisiin ihmisiin. Jokaisessa on siis kaipaus tähän yhteyteen. Ihmisinä me olemme yleensä hyviä rikkomaan sen, mitä Jumala on tehnyt. On myös niin, että koska olemme erilaisia persoonia ja meillä on erilaisia elämäntilanteita, koemme tämän yhteyden ja sen tarpeen eri tavoin. Joidenkin ihmisten kanssa on helppo tulla toimeen ja kokea yhteyttä, toisten kanssa taas "kemiat" ei sovi yhteen millään.
Jotenkin tämä dokkari laittoi pohtimaan sitä, miten seurakunta voisi olla vastaamassa yksinäisyyden ongelmaan, joka on aikamme epidemia. Periaatteessa seurakunnassa olisi hieno mahdollisuus tarjota tilaisuus kohdata Jumalaa ja toisia ihmisiä. Kuitenkin, joskus (usein?) käy niin, että olemme liian kiireisiä, ennakkoluuloisia tai jostain muusta syystä aitoa kohtaamista ei pääse syntymään. Seurakunta on, kuitenkin, tarkoitus olla perhe, jossa rakennamme toinen toistamme.
Rukoukseni onkin, että Jumala armossaan saisi kohdata meitä, yksin ja yhdessä, ja että voisimme olla kohtaamassa muita sillä armolla, jonka olemme itse saaneet kokea.
Nämä ajatukset lähtivät liikkeelle, kun luin 3. Mooseksen kirjaa. Jakeessa 22:15 sanotaan:
"Pappien ei pidä halventaa niitä pyhiä lahjoja, joita israelilaiset omistavat Herralle".
Tiedän, että tilanne 3. Mooseksen kirjassa on sekä kulttuurisesti, teologisesti ja historiallisesti aivan eri kuin nykypäivänä, enkä väitäkään, että seuraavat ajatukset varsinaisesti liittyvät tuohon jakeeseen, vaan jae on lähinnä lähtökohtana. :)
Jäin miettimään sitä, että kun uskovina haluamme palvella Jumalaa, käyttää niitä lahjoja, joita olemme Häneltä saaneet, niin ajatus siitä, että joku toinen halveksii sitä, mitä teen tai miten palvelen, ei ole kovinkaan kiva. Usein näky tai kutsumus koetaan todella henkilökohtaisena asiana, joten sen jakaminen toisille voi olla haastavaa kenelle tahansa.
Lisäksi, elämäntilanteet vaihtelevat. Eteen tulee sairautta, taloudellisia haasteita, ihmissuhdeongelmia jne., mikä tietenkin vaikuttaa siihen, miten voin palvella toisia. Joskus on aikoja, että voimavarat eivät riitä toisten auttamiseen, vaan tarvitsee itse apua. Itsekin tietynlaisen uupumuksen läpikäyneenä voin jotain ymmärtää väsymyksestä ja voimavarojen loppumisesta. Jos tällaisessa tilanteessa joku halveksii sitä palvelutyötä, jossa itse on sydämellään mukana, voi se jättää arpia.
Useinhan emme, ainakaan julkisesti, jaa omia kipujamme ja taistelujamme. Voi olla, että se naapuri käy paraikaa läpi sellaisia taistoja, joita sinun tai minun ei koskaan tarvitse käydä. Ja on niinkin, että meidän lahjamme ja persoonamme voivat olla hyvinkin erilaisia, mikä johtaa siihen, että myös palvelutehtävät voivat olla erilaisia. Erilaisuutta ei aina ole helppo arvostaa.
Jeesus puuttuu aiheeseen puhuessaan lesken uhrista (Mark. 12:41-44)
Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: "Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi."
Jeesus näki lesken elämäntilanteen, ja tiesi, että tämä antoi kaikkensa. Voi olla, että se naapuri, joka on siellä taistelujen keskellä, antaa kaikkensa. Onneksi Jumala näkee sydämen. Itse tuon jakeen kohdalla pysähdyin miettimään, olenko toiminut tai asennoitunut väärin nähdessäni toisen palvelevan. Rukoukseni on, että Jumala voisi hoitaa jokaista sellaista armollaan, jotka ovat tulleet haavoitetuiksi toisten halveksunnan tähden.
Minä olen kutsunut sinut kantamaan hedelmää. Älä tukahduta sitä, mitä olen laittanut itämään sinuun! Raivaan maan kaikista ohdakkeista, ja siunaan sen siemenen, joka saa kasvaa ja kantaa hedelmää.
****
Minä olen luvannut avata tien sinun eteesi, ja minä tulen sen myös tekemään. Luota minuun! Saat nähdä suuria ihmeitä omassa elämässäsi. Minä pidän sinusta huolen, älä siis pelkää.
****
Minä olen kutsunut sinut, ja varustan sinut siihen tehtävään, johon olen sinut kutsunut. Luota minuun! Saat kokea, että saat olla oikeasa paikassa, ja minä olen sinun kanssasi. Älä pelkää, sillä saat kulkea minun askelissani. Poistan esteet tieltäsi, ja pidän sinusta huolta.
****
Minä olen luvannut vaikuttaa sinussa tahtomista ja tekemistä. Johdatan sinua lupaukseni mukaan. Luota minuun, sillä minä olen uskollinen.
****
Minä olen antanut sinulle kutsun ja valtuutuksen. Ole rohkea ja ota askel eteenpäin. Käteni on siunaten ylläsi. Älä pelkää, sillä et ole yksin.
****
Tunnen sinut ja rakastan sinua. Ole turvallisella mielellä, minä vahvistan siuna.
****
Armoni kantaa sinua läpi kaiken. Saat olla turvassa minun sylissäni, ja rauhani varjelee ajatuksesi.
****
Minä luon uutta. Niin kuin keväällä kaikki alkaa vihertää ja kasvaa, minä luon uutta. Se lähtee pienestä, mutta minun siunaukseni saa sen kasvamaan ja tuottamaan hedelmää.
Yksi lempikohtiani Raamatussa on Fil. 4:4-9. Olen saanut hiukan perehtyä näihin jakeisiin myös väitöskirjassani.
Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon Herra on jo lähellä. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen. Tehkää sitä, mitä olette minulta oppineet ja vastaanottaneet, mitä olette minulta kuulleet ja minusta nähneet. Silloin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.
Filippiläiskirjeen taustaa
Paavali kirjoitti Filippiläiskirjeen vankilassa. Uudesta testamentista käy ilmi, että Paavali oli useamman kerran vankilassa. Ei ole varmaa tietoa siitä, milloin kirje on kirjoitettu. Kirjeestä käy ilmi, että Paavalin ja filippiläisten välillä oli syvä ystävyys.
Filippi oli vanha kaupunki, joka sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla, ja siksi siellä oli sotilassiirtokunta, mikä myös tarkoitti sitä, että kaupungissa oli paljon sotaveteraaneja. Juutalaisia kaupungissa ei ollut, sillä siellä ei ollut synagogaa. (Synagogaan tarvitaan 10 juutalaista miestä.) Kaupunki oli saanut nimensä Aleksanteri Suuren isän, Filip II:n mukaan.
Yhtenä teemana Filippiläiskirjeessä on lohdutus. Filosofiassa oli suuntaus, epikurolaisuus, jossa ohjeistettiin kääntämään katse pois elämän ahdistuksista, ja sen sijaan suuntaamaan se hyviin asioihin. Paavali näyttää soveltavan tätä tai jotain muuta vastaavaa ajattelua Filippiläiskirjeessä.
Neljännessä luvussa keskeisinä teemoina on ilo ja rauha. Ideana on, että vaikeuksienkin keskellä voi kokea iloa ja rauhaa. Filippiläiskirjettä kannattakin lukea, kun elämä haastaa. Neljännen luvun jakeissa 4-5 Paavali kehottaa iloitsemaan Herrassa, ja odottamaan Herran paluuta. Seuraavissa jakeissa hän kehottaa rukoilemaan kiitoksen kanssa. Jakeissa 8-9 on kehotus keskittyä hyviin asioihin.
Paavali oli siis vankilassa, ja mahdollisesti hänellä oli edessään kuolemantuomio. Filippiläiset joutuivat myös kohtaamaan vainoa. Kaikki tämä oli vaikuttanut siihen, että filippiläiset olivat ahdistuneita. Tässä tekstikatkelmassa Paavali tarjoaa heille Jumalan rauhaa, joka ylittää kaiken ymmärryksen. Tie rauhaan on rukouksen tie: huolien kertominen Jumalalla, samalla kiittäen Häntä kaikista siunauksista, joita Jumala on antanut.
Koska Filippiläiskirjeen teemoja ovat ilo ja rauha, jaan tässä muutamia ajatuksia aiheeseen liittyen Filippiläiskirjeen pohjalta.
Ilo
Ilo mainitaan Filippiläiskirjeessä useaan otteeseen. John Piper on määritellyt kristillisen ilon näin:
Kristillinen ilo on hyvä tunne, jonka on saanut aikaan Pyhä Henki, kun Hän saa meidät näkemään Kristuksen kauneuden Sanassa ja maailmassa.
Pyhä Henki ei kuitenkaan tee tätä työtä kuin taikasauvalla, ilman, että oma mieleni osallistuu siihen. Tarkoitan tällä sitä, että jos olen nurinamielellä, ei Pyhä Henki saa minussa aikaan iloa. Mutta kun minulla on halu kääntyä Jumalan puoleen, Pyhä Henki näyttää minulle Jeesuksen Kristuksen kunnian, kirkkauden ja kauneuden.
Jakeessa Fil. 4:4 Paavali kehottaa filippiläisiä iloitsemaan aina. Kuitenkin, Paavali kirjoittaa tämän vankilassa. Olenkin usein miettinyt, miten on mahdollista iloita niissä olosuhteissa. Aiemmin Filippiläiskirjeessä, (Fil. 2:14-15) Paavali kehottaakin meitä olemaan nursiematta olosuhteissa, joissa on vääryyttä, pimeyttä ja pahuutta.
Tehkää kaikki nurisematta ja empimättä, jotta olisitte moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä.
Arkielämässä on varmasti paljon tilanteita, joissa nurina ja valitus tuntuu luonnolliselta, joskus jopa oikeutetulta. Paavali kuitenkin kehottaa meitä olemaan valittamatta. Mikä siis on valittamisen ja nurinamielen vastakohta? Tyytyväisyys, rauha ja ilo. Avain tällaiseen olotilaan on nähdä Kristuksen hallintavalta kaiken ylitse. Tästä seuraa ilo, joka ei ole riippuvainen olosuhteista, ja luottamus Jumalaan, jolla on valta olosuhteiden yli. Oswald Chambers on sanonut:
Usko on luottamusta Jumalan luonteeseen, Jumalan, jonka teitä emme aina heti ymmärrä.
Englanninkieliseltä Raamattu -sivustolla sai ladattua rukousoppaan Hope in the Storm / Toivo myrskyssä. Käänsin (ja kuvitin) tekstit, ja ne ovat nähtävissä FB:ssa Runokuvia -sivustollani. Yhden päivän teksti oli tämä:
Ongelmilla, huolilla ja stressillä on uskomaton tapa varastaa ilo elämästämme. Rukoile, että Jumala uudistaisi mielesi Hänessä, että Hänen ilonsa saisi täyttää sydämesi ja olla tänään voimasi. Kiitä Häntä todellisesta ilosta ja rauhasta, jotka eivät ole riippuvaisia ulkonaisista olosuhteista, mutta löytyvät vain ja ainoastaan Jumalassa.
Rauha
Jakeessa Fil. 4:7 puhutaan Jumalan rauhasta, joka käy yli ymmärryksen. Tämä rauha Jumalan kanssa oli mahdollista vasta Kristuksen kuoleman ja sovituksen jälkeen. Sitä ennen ihminen oli Jumalan vihollinen. Tässä mielessä evankeliumin julistaminen onkin rauhan ja sovinnon julistamista.
Käsitettä 'Jumalan rauha' ei mainita muualla Uudessa testamentissa. On esitetty kaksi tulkintaa, mitä tämä yli ymmärryksen käyvä rauha tarkoittaa: 1) Jumalan rauha on niin valtava, että ihmisen mieli ei voi koskaan ymmärtää sen täyttä merkitystä. 2) Jumalan rauha saa aikaan parempia tuloksia kuin ihmisten suunnitelmat, tai se on paljon ylempänä kuin kenenkään omat kaavailut turvallisuuden takaamiseksi, tai se on tehokkaampi poistamaan ahdistuneisuutta kuin mikään älyllinen ponnistelu tai järkeily.
Jakeesa 4:7 käytetään futuuri muotoa, joka viittaa tulevaisuuteen, mutta samassa jakeessa on viittaus Jeesukseen Kristukseen, mikä tarkoittaa sitä, että tämä Jumalan rauha ei ole todellisuutta vasta tulevaisuudessa vaan myös tässä ajassa.
Jumalan rauhaa verrataan myös Pax Romanaan, roomalaiseen rauhaan. Valloitussotien jälkeen Rooman valtakunna sisäosissa oli noin 200 vuoden mittainen rauhan aika. Rajoilla kuitenkin sodittiin, ja rauha oli siten väkivalloin turvattu. Suuret legioonat vartioivat rauhaa. Kyseessä on kuitenkin Jumalan rauha, ei keisarin. Paavali viittaakin Vanhan testamentin käsitteeseen shalom - rauha, mikä ei tarkoita vain sodan puutetta. Matti Liljeqvist on Heprea-Suomi -sanakirjassaan listannut seuraavia asioita, jotka sisältyvät shalomiin: eheys, kokonaisena oleminen, hyvinvointi, rauha, terveys, ehyt suhde ihmisten välillä, luontevuus, inhimillisyys, ystävällisyys, menestys, rauha kansojen välillä.
Mielenkiintoinen huomio on, että jakeessa puhutaan siitä, kuinka rauha varjelee tai vartioi sydämiä. Tässä voi nähdä viittauksen Paavalin tilanteeseen, sillä hän oli vankilassa, vartijoiden ympäröimänä. Toisekseen, Filippissä oli paljon sotaveteraaneja, joilla oli kokemusta vartiossa seisomisesta.
Tutkija Gerald F. Hawthorne, joka on kirjoittanut Filippiläiskirjeen kommentaarin, on kirjoittanut näin:
"Lujana seisominen" tarkoittaa sitä, että ei anneta periksi ahdistukselle ja huolille, mutta annetaan Jumalan rauhan seisoa vartiossa ajatusten ja tunteiden yllä, siten suojellen niitä hyökkäyksiä vastaan niin kuin sotilasvartiosto suojelee kaupunkia vihollisilta. Parannuskeino huolehtimiseen siis on, ensinnäkin rukous ja kiitos: jokaisen huolen, ahdistuksen ja taakan antaminen Jumalalle, luottaen siihen, että hän pitää huolta näistä asioista, jotka meitä huolettavat. Toiseksi, tarkoituksellisesti täyttää mieli ja ajatukset hyvillä ajatuksia, jotka ovat kiitettäviä, kunnioitettavia, totuudellisia, oikeita, puhtaita ja kauniita.
Lopuksi vielä toinen lainaus kirjasesta Toivo myrskyssä:
Vihollinen houkuttelee meitä panikoimaan ja huolehtimaan, jos keskitymme vain siihen, mikä tässä meitä ympäröivässä maailmassa on väärin. Jumala tarjoaa kuitenkin meille rauhan ja luottamuksen, jota emme voi saavutta ilman Häntä. Pyydä Häntä auttamaan sinua valitsemaan olemaan huolehtimatta, ja samalla antaen Hänen Henkensä varjella sydäntäsi ja mieltäsi Hänessä.
Keväällä meillä oli solussa sellainen soluilta, jossa ensin kirjoitimme lapuille kuormat ja murheet, joita kannoimme mukanamme, jotka sitten rukouksessa luovutimme Jumalle. Sen jälkeen ne laput laitettiin takkaan, ja sytytettiin tuleen. Jotekin tämä pieni symbolinen teko konkretisoi, kuinka huolet ja murheet voi tosiaankin luovuttaa harteille, jotka ovat valmiita niitä kantamaan. Aiheeseen liittyi myös Petri Kososen laulu Armon käsivarsille:
Ole uskollinen, sillä minä, joka olen sinut kutsunut, en muutu. Katso minuun, sillä minä olen sinun voimasi, viisautesi ja rakkautesi lähde.
***
Minä avaan sinulle oven, josta saat luottavaisin mielin kulkea. Älä pelkää, äläkä vertaa itseäsi muihin. Sinulla on oma tehtäväsi. Minä siunaan sinua, ja sinun kauttasi niin monia. Anna sen siunauksen levitä!
***
Minä olen rakastanut sinua iankaikkisella rakkaudellani. Se ei ikinä muutu, joten voit rakentaa elämäsi sen totuuden varaan. Älä ole peloissasi, vaan katso minuun luottavaisin mielin. Johdatan sinun askeleesi ja siunaan matkasi, älä siis pelkää.
***
Olen luvannut sinulle, että johdatan sinua, ja olen ollut sinulle uskollinen tähän asti. Olen edelleen uskollinen sinulle.
***
Kun katsot taaksepäin, saat nähdä, kuinka ihmeellinen johdatukseni ja siunaukseni on ollut. Minä olen edelleen sama kuin entisinä päivinä. Luota siihen, että kanssasi on iankaikkinen Jumala, ja sinua kannattavat kaikkivaltiaan kädet.
***
Minä olen antanut sinulle lupauksen, että minä pidän sinusta huolta. Saat olla oikeassa paikassa, sillä mnä olen kutsunut sinut. Älä pelkää, minä autan sinua. Saat kokea, että kun minä avaan oven, sitä ei kukaan voi sulkea. Ole siis turvallisella mielellä.
***
Olenhan luvannut sinulle pitää sinusta huolta. En ole unohtanut sinua, vaan olen sinun kanssasi. Älä pelkää, rakastan sinua enemmän kuin voit kuvitella. En jätä sinua! Saat nähdä, kuinka siunaan sinua ja sinun kauttasi muita. Ole turvallisella mielellä.
***
Minä olen valmistanut sinulle tien. Minä olen mennyt jo edeltä, älä siis pelkää. Minä olen sinun kanssasi.
***
Minä annan sinulle rauhan. Ole turvallisella mielellä, sillä tie edessäsi on auki. Rakastan sinua iankaikkisella rakkaudella!
Tämä kevät on ollut sään puolesta erikoinen: toukokuussa on tullut useamman kerran lunta, ja sen jälkeen hellettä. Nyt on ollut kuivaa, ainakin täällä Vammalassa. Kävin eilen lenkillä, ja huomasin puita, joissa oli kyllä vihreät lehdet, mutta ne lerpattivat ikävästi. Syynä taisi olla se, että ei ole satanut pitkään aikaan, ja kuivuus vaivaa. (Ei toki niin kuin esimerkiksi Itä-Afrikassa tällä hetkellä ihmisiä kuolee nälkään, koska kuivuus on niin paha.) Toinen puu, taisi olla koivu, vihersi myös kauniisti, mutta siinä ei näkynyt merkkejä kuivuudesta. Se taisi olla lähempänä järveä tai sillä oli pidemmät juuret.
Raamatussa on pari kohtaa, joissa puhutaan puista, jotka on istuttettu veden ääreen. Jeremia kirjoittaa (Jer. 17:5-8):
Näin sanoo Herra: - Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin, katoavaisten ihmisten voimaan, mies, jonka sydän luopuu Herrasta! Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa, suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu. Siunattu on se mies, joka luottaa Herraan, ja panee turvansa häneen! Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä. Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole miään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää.
Ihminen, joka luottaa Herraan, saa, olosuhteiden vaihtuessakin, kokea, että hänen ei tarvitse pelätä mitään. Tuon puu -vertauksen mukaan sillä on juuri, jota kautta se saa tarvittavan ravinnon, ja se voi jopa tuottaa hedelmää. Sitä ravintoa riittää siis myös jaettavaksi muille. Jos taas luottaa ihmiseen, joka on heikko ja katoava, asuinpaikka ei ole otollinen, ravinto on niukkaa, eikä siitä riitä jaettavaksi kenellekään. Piikkipensas karkottaa toiset läheltään. Ei kuulosta kovin houkuttelevalta!
Ihminen, joka luottaa Jumalaan, voi levollisin mielin jakaa omastaan, oli se sitten aineellista, henkistä tai hengellistä hyvää. Se siunaus, jota hän on saanut omaan elämäänsä, on ikään kuin läpikulkumatkalla. :) Niukkuudestakin on helppo antaa, kun on varmuus siitä, että Jumala on voimallinen antamaan kaiken sen, mitä "elämään ja jumalisuuteen" tarvitaan, oman rikkautensa ja kaikkivaltiutensa mukaisesti.
Jos taas ihminen ei luota Jumalaan, voi olla vaikea luopua siitä, mitä (ikään kuin) omistaa. Ei ole varmuutta siitä, että huomennakin on riittävästä ravintoa. Pelko ja huolet valtaavat mielen, mitä jos ne lähteet, joihin olen luottanut, ehtyvätkin huomenna.
Toinen puu -teksti Raamatussa on psalmissa 1:
Hyvä on sen osa, joka ei vaella jumalattomien tavoin, ei astu syntisten teille, ei istu pilkkaajien parissa, vaan löytää ilonsa Herran laista, tutkii sitä päivin ja öin. Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu: se antaa hedelmän ajallaan, eivätkä sen lehdet lakastu. Hän menestyy kaikissa toimissaan. Niin ei käy jumalattomien. He ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa. Väärintekijät saavat kerran tuomionsa, syntisillä ei ole sijaa vanhurskaiden joukossa. Herra ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päättyy tuhoon.
Ihminen, joka vaeltaa Herran lain ja tahdon mukaan, menestyy. Akanoista ei juuri ole hyötyä, sen sijaan puu kantaa hedelmää, josta on hyötyä muille. Kun katsomme ympäröivää maailmaa, näyttää vahvasti siltä, että tämä psalmi ei puhu totta: Jumalan tahtoa seuraamalla ei juuri saa menestystä. Mutta menestystä ei aina mitata näillä maallisilla mittareilla: omaisuus, valta ja kunnia. Se menestys voi näkyä vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä, viimeistään viimeisellä tuomiolla.
Minulle tuo psalmin viimeinen lause on tärkeä. On mahtavaa, kun saa luottaa siihen, että Jumala johdattaa ja ohjaa oikeaan suuntaan. Herran tahdon noudattamisessakin saa pyytää apua, vomaa ja viisautta.
Ja lopuksi aiheeseen liittyvä Petran biisi In the likeness of you, jossa lauletaan:
Now I lay me down to sleep, my heart and soul are Yours to keep. I close my eyes and try to see more of you and less of me. Jesus, I'm trusting in You so while I'm sleeping keep me dreaming of when I will awake in the likeness of You recreated, renewed. Resurrected by your righteousness. In Your likeness, in the likeness of You.
Men dream of fortune and fame, making the rules, naming the game. And men dream of things they can hold, money and power, silver and gold. Jesus, I'm dreaming of You, take me and melt me, mold me unitil I am complete in the likeness of You recreated, renewed. Resurrected by your righteousness. In Your likeness, in the likeness of You, so faithful and true. Let me awake forever in the likeness of you.
Näitä on taas kertynyt lisää kalenterin lisälehdille tai puhelimeen. :) Edellsten Kalenteritekstejä -osien tekstejä olen kuvittanut Runokuvia -sivustollani Facebookissa. Kuvat ovat kansiossa nimeltä Kalenteritekstejä.
****
Minä olen kutsunut sinut nimeltä. Olen valmistanut tien. Pysy uskollisena, sillä minä olen valinnut sinut. Annan sinulle valtuutuksen, ja saat palvella minua ja kirkastaa nimeäni. Olet minulle rakas, rakkaampi kuin voit ikinä kuvitella. Vastaan sinulle ja saat kokea suurta siunausta elämässäsi. Saat jakaa sitä myös toisille. Älä sammuta sitä tulta, jonka olen sinuun laittanut, vaan vaali sitä. Minä olen kanssasi aina ja iankaikkisesti.
****
Minä olen kutsunut sinut sellaisena kuin olet. Armoni ja rakkauteni muovaavat sinusta minun kuvani kaltaista. Sinä olet minun. Henkeni on ylläsi ja minä johdatan sinua eteenpäin valmistetuissa teoissa. Kaikki kysymyksesi saavat vielä vastauksen, älä siis pelkää. Rakkauteni on voimallisempi kuin osaat ajatella.
****
Rakastan sinua! Älä pelkää, sillä minä tunnen sinut. Johdatan sinua, kuten olen luvannut niin monta kertaa. Saat olla siunauksena, missä kuljetkin. Ole rohkea, sillä minä olen sinun kanssasi. En ole jättänyt sinua vaan vahvistan askeleesi. Älä siis pelkää.
****
Minä haluan edelleen puhua sinulle ja siunata muita sinun kauttasi. En ole jäänyt menneeseen, vaan tänään haluan antaa sinulle uutta, jota saat jakaa toisille. Rakastan sinua! Avaan sinulle oven ja oikean reitin isossa suunitelmassa ja pienissä askelissa.
****
Minä olen kutsunut sinut. Ole uskollinen siinä, mitä olen sinulle antanut, ja saat nähdä, että minä teen ihmeellisiä asioita: minä siunaan, rohkaisen ja lohdutan toisia sinun kauttasi.
****
Minä johdatan sinua. Sinä näet monia vuoria edessäsi, mutta minä johdatan sinua tasaista maata. Älä pelkää, vaan luota minuun!
Nämä ajatukset ovat jossain muodossa pyörineet päässäni jo pidemmän aikaa, ja tänä aamuna, ennen kuin varsinaisesti heräsin, ne tulivat esiin loogisen kuuloisessa järjestyksessä. :)
****
Meidät on kristittyinä kutsuttu rakastamaan. Rakkauden kaksoiskäsky (tai kolmoiskäsky) on kaikille tuttu:
"Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."
Matt. 22:36-40
Tämän käskyn mukaan, joka siis toistuu Raamatun teksteissä useaan kertaan, meidän tulee rakastaa Jumalaa, lähimmäisiämme ja itseämme. Tämä on kaikille selvä. :) Kysymys on, kuka sitten on se lähimmäinen, jota meidän tulee rakastaa. Tähän kysymykseen Jeesus vastasi kertomalla laupiaasta samarialaisesta, jonka mukaan jokainen, joka tarvitsee apuamme, on lähimmäisemme.
Jeesus ei kuitenkaan jättänyt asiaa tähän, vaan Vuorisaarnassa hän sanoo:
Teille on opetettu: "Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi." Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.
(Matt. 5:43-45)
En usko, että minulla on henkilökohtaisia vihollisia, enkä ole omalla kohdallani joutunut kokemaan vainoa. Voikin tulla mieleen, että ajatus vihollisista on aika kaukainen asia. Kun kuitenkin seuraa keskustelua sosiaalisessa mediassa tai politiikassa tai yleisesti julkisessa keskustelussa, on selkeästi nähtävissä, että koko ajan rakennetaan erilaisia viholliskuvia. Joidenkin mielestä vihollisia ovat vasemmistolaiset, toisten taas oikeistolaiset. Joidenkin mielestä vihollisia ovat muslimit, toisten taas juutalaiset tai kristityt tai hindulaiset. Joidenkin mielestä vihollisia ovat liberaalit, toisten taas konservatiivit. Joidenkin mielestä Venäjä on vihollinen, toisten taas USA. Ja niin edelleen.
Viha sinänsä on hyvä tunne. Viha on merkki siitä, että joku on loukannut minua. Se on ikäänkuin liiketunnistimella toimiva pihavalo, joka syttyy silloin, kun joku astuu piha-alueelle. Tällaisena merkkinä se on tosiaan positiivinen asia. Raamattukin kehottaa meitä vihastumaan. (Ef. 4:26) :) :) Siihen vihaan ei kuitenkaan saa jäädä, tai siitä muodostuu katkeruutta joka syövyttää elämää. Varsinkin tuo viholliskuvien rakentaminen ei noiden edellä luettujen Raamatun käskyjen valossa ole sallittua, vaikka se toki on inhimillistä.
Maailmassa tapahtuu pahoja asioita, tai meille voi henkilökohtaisesti tapahtua pahoja asioita, mutta meidät on kuitenkin kutsuttu siunaamaan ja rakastamaan, myös niitä, jotka rikkovat meitä vastaan. Jumala on se, jolla on tuomiovalta, ja joka huolehtii siitä, että lopulta oikeus tapahtuu. Hänen tahtonsahan on, että kaikki ihmiset pelastuvat (1. Tim. 2:4).
Omin voimin emme tietenkään voi rakastaa toista, varsinkaan vihollisia. Jumala on kuitenkin antanut meille esimerkin. Hän rakasti meitä silloin, kun vielä olimme hänen vihollisiaan. Hän armossaan kutsui meitä puoleensa. Kun on itse saanut kokea Jumalan armon kosketuksen, siitä riittää jaettavaksi myös muille. Siitä muistutuksena Jer. 31:3. :)
Yleensä sanoista 'vaikeus' ja 'kipu' tulee mieleen negatiivisia asioita. Joissain tilanteissa ne kuitenkin voivat olla siunattuja. Tässä parin viikon sisällä on tullut eri tilanteissa esiin pari näkökulmaa aiheeseen liittyen.
****
Kerroin pari viikkoa sitten täällä Vammalassa kutsustani raamatunkäännöstyöhön, ja käännöstyöhön liittyvistä haasteista. Tilaisuuden jälkeen juttelin muutaman ihmisen kanssa. Kerroin siinä, kuinka helmikuussa istuessani junassa matkalla Moskovaan (siellä oli tarkoitus jutella mahdollisuudesta työskennellä Venäjällä) ajattelin mielessäni, että olisihan sitä voinut valita elämässään jonkun yksinkertaisemman tai helpomman reitin. Käännöstyössä kun niitä haasteita riittää, alkaen työhön valmistautumisesta opiskelujen muodossa aina kiel(t)en ja kulttuurin opiskeluun ja varsinaiseen käännöstyöhön asti. (Haasteita on myös muilla aloilla.) :) Keskustellessamme olimme yhteistuumin sitä mieltä, että vaikka haasteita reitillä riittää, Jumalan johdatuksessa kulkeminen on kuitenkin paras ratkaisu. Eräs keskustelijoista sanoikin, että ne vaikeudet ovat siunattuja vaikeuksia. Ne kohdataan Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa.
****
Eilen oli samassa seurakunnassa YX -ilta, jossa oli vieraana laulaja Jippu. Hän puhui laulujensa lomassa siunatuista kivuista. Ne kivut ovat niitä, joita ilman emme osaisi etsiä Jumalan apua. Ihmisellä on usein halu pärjätä itse. Nöyryyttä kääntyä Jumalan puoleen löytyy vasta siinä vaiheessa, kun on ihan pakko.
****
Samoin, näin pääsiäisen jälkimainingeissa, kun pohditaan Jeesuksen kärsimyksiä, voidaan sanoa, että ne kärsimykset olivat siunattuja kärsimyksiä. Niiden haavojen kautta vuotaa siunaus, armo, rakkaus meidän elämäämme. Sitä rakkautta ja armoa ei voi koskaan täysin ymmärtää.
Tänään, kiirastorstaina nousi mieleeni eräs Anni Korpelan runo, joka on minua koskettanut aiemminkin, nimeltään Vaikka kaikki muut. Se ei kaipaa enempää selittämistä, joten tässä se tulee.
Vaikka kaikki muut
Vaikka kaikki muut, Herra,
Sinut jättäisivät
niin en minä
En minä Sinua koskaan
kiellä enkä jätä
Sillä tiedäthän, Herra,
että rakastan Sinua enemmän kuin nämä muut.
Näin lailla Pietarin
vannoen kerskasin
ja veljeäni katsoin vähätellen.
Niin kauan meni, Herrani,
kun kansa kiittäin kulki jäljessäs
ja odotteli leipäihmeitäs,
kun kuolleet herätit ja annoit viiniä
olin, oi lähelläsi ylvästellen
ja galilealaisen seuraajaksi
mielelläni tunnustauduin silloinkin
kun hoosiannaa kansa huuteli
ja tietä palmunoksin kukitti.
Vaikka kaikki muut, Herra,
niin en minä.
Voi suuta kerskailijan.
Sydäntä pöyhkeää.
Kaikista haurain olin seuraajasi.
Pelkuri luona hiilivalkean
Sen tiesit Sinä.
Uskotko Herra, että rakastan?
-Anni Korpela
Tämän runon myötä toivotan siunattua ja armollista pääsiäisen aikaa kaikille!
Väitöskirjaani tehdessäni kävin eräällä nettisivulla, jossa on työkaluja Raamatun lukemiseen, mm. eri käännöksiä eri kielillä. Siellä oli myös ilmaiseksi ladattavissa kirjanen, jossa on 30 päivälle rohkaisevia tekstejä ihmiselle, joka on erilaisten vaikeuksien keskellä. Jokaiselle päivälle on myös päivän aiheeseen liittyviä Raamatun jakeita.
Lueskelin sen kirjasen läpi, ja päässäni alkoi pyöriä tekstiä suomeksi, joten jostain syystä aloin kääntää niitä tekstejä suomeksi. Olen niistä nyt puolet julkaissut Facebookissa, omalla Runokuvia -sivustollani. Niitä voi käydä lukemassa (ja tykkäämässä) :) osoitteessa https://www.facebook.com/runokuviani/
Olen valinnut aina kolmesta aiheeseen liittyvästä raamatunpaikasta yhden, ja liittänyt sen ottamaani valokuvaan. Osa valokuvista on käytössä useampaan kertaan, koska jakeiden rohkaisevat sanat sopivat useampaan ongelmaan. :)
Tämän tekstin julkaisin tänään, ja se kolahti ainakin tänne. :) Olen huomannut, että saan luotua mielessäni ongelmia, joita ei ole oikeasti olemassa. Toki, on niitä ongelmia ja haasteita olemassa ihan oikeassakin elämässä, mutta niitäkin saa syvennettyä, kun niitä pyörittää mielessään.
Kun mielesi on täynnä epäilystä ja pelkoa
Joskus stressin ja paineiden keskellä mielemme voi pyöriä ylikierroksilla. Löydämme itsemme luomasta ongelmia, joita ei alunperin ollut edes olemassa. Epäilykset ja huolet voivat hallita meitä. Rukoile, että Jumala auttaisi sinua vangitsemaan jokaisen ajatuksen Kristukselle kuuliaiseksi ja että voisit valita asettamaan ajatuksesi Häneen ja että Hänen rauhansa ja leponsa varjelisi ajatuksesi ja mielesi Kristuksessa.
Minua pyydettiin kirjoittamaan Joensuun seurakuntalehteen, ja ajattelin sitten jakaa tekstin, jonka kirjoitin, myös täällä blogissa. :)
Olen viime aikoina pohtinut kutsumusta ja armolahjoja. Olen kokenut omassa elämässäni, kuinka olen saanut palvella Jumalaa niillä lahjoilla, joita olen Häneltä saanut. On riemastuttavaa kokea, kun saa olla välittämässä sitä siunausta, mitä on itse saanut, myös toisille. Toisaalta olen joskus kokenut sitä, kuinka en olekaan ollut sellainen kuin "olisi pitänyt" tai olen kokenut olevani heikko ja epäonnistunut tehtävässäni. Vaikka jälkimmäiset esimerkit ovat negatiivisia, kaikki nämä kokemukset ovat kuitenkin omalla tavallaan arvokkaita. Tarkoitus nimittäin on, että seurakuntaruumiissa saamme palvella sillä paikalla, minkä Jumala on meille suunnitellut, mutta samalla antaen tilaa myös toisille.
Kuten ihmiskehossa, myös seurakuntaruumiissa on erilaisia jäseniä. Seurakunnan yhteyden salaisuus ei olekaan siinä, että kaikki sen jäsenet ovat samanlaisia, vaan siinä, että saamme erilaisina ihmisinä palvella Jumalaa ja toisiamme. Meillä kaikilla jäsenillä on erilaisia lahjoja ja kykyjä, samoin kuin erilaisia heikkouksia, (joita ei tietenkään ole mukava ajatella). :)
Katselimme viime solussa TV7:ltä jakson sarjasta Kämmenellä, jossa aiheena olivat erilaiset persoonallisuustyypit. (Ohjelman voi katsoa täällä) Haastateltavana olut mies sanoi mielestäni oivaltavasti, kuinka "minun heikkouteni on toiselle lahja". Hän tarkoitti sitä, että heikkouksiemme takia tarvitsemme toinen toistamme. Toinen ihminen voi täydentää sitä, mitä minulta puuttuu. Hänellä voi näet olla vahvuutena se piirre tai lahja, jota minulla ei ole. Minun heikkouteni antaa hänelle mahdollisuuden palvella ja käyttää lahjojaan. Näin saamme yhdessä toteuttaa sitä tehtävää, mikä seurakunnalle on annettu: viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan.
Teemme siis tiimityötä, ja jokaista tarvitaan olemaan omalla paikallaan Jumalan suunnitelmassa. Kun olin Englannissa raamatunkäännöstyöhön liittyvillä kursseilla, yksi osa koulutusta oli tiimityön kurssi. Raamatunkäännöstyötä tehdään aina tiimityönä, ja tiimiin kuuluu aina eri alojen asiantuntijoita. He saattavat tulla hyvinkin erilaisesta kulttuurista, mistä itse on kotoisen. Kun tehdään työtä yhdessä, voi syntyä kaikenlaisia hankauksia, johtuen kulttuurieroista ja erilaisista persoonallisuuden piirteistä. Keskinäinen kunnioitus onkin tärkeää, niin seurakunnassa, kotona kuin työpaikallakin.
Oman kutsumuksen ja lahjojen löytäminen voi joskus olla pitkä prosessi. Omat tai toisten odotuksen ja arvostukset voivat vaikuttaa siihen, miten kutsumus koetaan. Samoin elämäntilanteet ja olosuhteet vaihtelevat, ja se johtaa esimerkiksi siihen, että mahdollisuudet palvella seurakunnassa vaihtelevat sen mukana. Myös kutsumuksen ja palvelemisen painopiste voi muuttua ajan kuluessa. Olen itse kantanut lähetyskutsua pienestä asti, mutta se ei aina joka tilanteessa ole ollut yhtä pinnalla. Tärkeää on oivaltaa, että voin tässä tilanteessa missä olen, palvella niillä voimavaroilla, mitä minulla nyt on, eikä tarvitse odottaa hamaan tulevaisuuteen, että sitten kun olen sitä tai tätä, voin palvella. Kun sydämessä on halu palvella Jumalaa, Hän antaa voiman ja viisauden välittää siunausta eteenpäin.
"Joskus Jumala antaa lahjojaan siksi, että rakkaudella olisi jotakin mistä luopua. Hän antaa käsiimme jotakin ehkä siksi, että saisimme näyttää, mitä sydämessämme on. Jospa meissä palaisi kiivas rakkaus, joka johtaisi meidät tutkimaan kaikkea meille kuuluvaa ja pohtimaan, miten me voisimme sen avulla osoittaa rakkautemme Kristukseen." - George Bowen
