Aloitin tänään lukemaan uudestaan kirjaa Vapauta rukouksen voima, joka kertoo Yrjö Müllerin (1805-1898) elämästä. Müller oli saksalaistaustainen evankelista ja uskon sankari, joka mm. perusti orpokoteja Englantiin. Hänen elämän periaatteensa oli, että hän ei pyydä mitään ihmisiltä vain ainoastaan Jumalalta.
Kirjan takakannessa lukee:
"Yrjö Müller oli varas ja valehtelija, mutta käännyttyään Kristuksen puoleen hän hankki elatuksen yli 10 000 orvolle pyytämättä koskaan ketään muuta kuin Jumalaa täyttämään heidän tarpeensa. Hän todisti saaneensa vähintään 50 000 erityistä rukousvastausta."
Müllerin motivaationa orpokotien perustamiselle oli paitsi auttaa orpoja lapsia aineellisesti ja hengellisesti, myös tuoda kunniaa Jumalalle luottamalla Häneen kaikessa. Jumala oli uskollinen ja vastasi Müllerin rukouksiin ihmeellisellä tavalla, mikä on mahtava todistus Jumalan voimasta.
Tämä teksti on Müllerin päiväkirjamerkintä Ma 21.9.1840.
"Ne, jotka Herraan luottavat, eivät joudu häpeään (Ps. 22:6).
Jotkut (ihmiset) ovat auttaneet jonkin aikaa, voivat nukkua kuoleman uneen Jeesuksessa (1.Kor. 15:20), toisten rakkaus Herran palvelemiseen voi kylmetä (Matt. 24:12), toiset voivat edelleen olla halukkaita auttamaan, mutta heillä ei enää ole varoja siihen (Mark. 12:42-44), toisten sydän saattaa olla halukas ja heillä on myös varoja, mutta he näkevät Herran tahdoksi jakaa varojaan eri tavalla. Jos siis luottaisimme ihmisiin syystä tai toisesta, joutuisimme varmasti häpeäään, mutta koska luotamme yksin eläväänä Jumalaan, emme voi pettyä emmekä joutua hylätyksi kuoleman tai varojen puutteen tai muihin asioihin sitoutumisen vuoksi. Kuinka ihanaa onkaan ollut oppia seisomaan yksin Jumalan varassa tämän maailman keskellä ja olla kuitenkin onnellinen ja tietoinen siitä, että hän ei pidätä meiltä mitään hyvää, kun vaellamme oikeaa tietä (Ps. 84:11)."
Niin helposti ihmisenä järkeilemme ja suunnittelemme elämäämme, ja samalla pyrimme istumaan sille valtaistuimelle, joka kuuluu yksin Jumalalle. (Kuulin tästä tänään hyvän saarnan.) Mutta kun Jumala saa istua valtaistuimellaan ja hallita elämäämme, silloin voimme todella heittää kaikki murheet ja ongelmamme Hänelle, ja Hän pitää meistä huolen. Hän on luottamuksen arvoinen. Ja Hän saa kaiken kunnian.
Viimeiseen kappaleeseen liittyen jäin pohtimaan, että mitenköhän tämä asia sitten loppujen lopuksi meneekään. Kirjoittamallasi tavallahan meille kyllä opetetaan ja saarnataan - ainakin vapaissa suunnissa. Olen itsekin uskonut aiemmin niin. Itselleni siitä on kuitenkin seurannut jatkuvaa kognitiivista dissonanssia ja pakonomaista selittelyä ("En minä sitä tehnyt, kunnia Jumalalle vain, hän sen teki", vaikka juuri itse olisin mennyt johonkin ja ihan itse jonkin asian omin käsin tehnyt.)
VastaaPoistaItse olen kuitenkin pikkuhiljaa muuttanut mielipiteeni tässä asiassa aika lailla ympäri. Nykyisin ymmärtäisin asian niin, että Jumala nimenomaan on antanut meille (palvelijoilleen) talentit käyttöön, jotta käyttäisimme niitä itse. Aivan itse. Talenttien itse käyttämisellä tarkoitan, että meidän juuri on järkeiltävä ja suunniteltava itse elämäämme ollaksemme luotettavia.
Tämä tarkoittaa vastuun ottamista omista valinnoistamme. Valintamme ovat aina omiamme, enkä usko Jumalalta saatavaan suoraan ilmestystietoon (omassa ajassamme siis). Armolahjoihin (esim. tiedonsanoihin) kyllä uskon, mutta minusta tuntuisi johdonmukaisimmalta perustella niitäkin ihmisen intuitiolla.
Näin ollen Jumala ei hallitse elämääni kertomalla muita yksityiskohtia kuin sen, mitä Raamattu sanoo. Kuinka Jumala muutenkaan hallitsisi elämääni - kaikkihan perustuu vapaaseen tahtoon?
Toki Jumalan tahdon seuraamista voi tavoitella tutkimalla hänen Sanaansa. Mutta siitä, että Jumala hallitsisi elämäämme- voiko se tässä elämässä olla mahdollista? Olen syntiinlangennut, kuinka voisin tässä kuoleman ruumiissa olla antautunut Jumalalle täysin? Nähdäkseni se on mahdotonta.
Tästä oivalluksesta olen kokenut suurta vapautumista, iloa ja lepoa siinä todellisuudessa, että yksin Kristuksen armo minun kurjan syntisen kohdalla vie minut perille. Siitä huolimatta, että en kykene Jumalaa valtaistuimelle asettamaan - Hänhän istuu siellä jo valmiiksi, tein tai ajattelin minä mitä tahansa.
Saattoi kyllä olla aikas epäselvästi sössötetty, toivottavasti tästäkin kommentista jonkinlaisen selon saisi...
Kiitos kommentista, mielenkiintoisia ajatuksia. :)
VastaaPoistaPari hiukan ehkä epämääräistä kommenttia:
Itse oon kokenut omassa elämässäni, että
a) Jumalan armosta saan elää
b) Jumalan armosta olen pelastettu
c) Jumalan armosta mulla on ne lahjat, jotka mulla on. (Armolahjat, luonnolliset kyvyt...)
d) Jumalan armosta saan palvella niillä Jumalaa.
-> En voi ottaa kunniaa itselleni, koska kaikki mitä mulla on, on lahjaa Jumalalta. Ilman hänen armoaan, voimaansa ja viisauttaan en voisi mitään tehdä. Ja toisaalta, vaikka voisinkin jollain tasolla olla avuksi toisille, ei ihmisen sanoista / teoista oo niin kauheasti iloa / hyötyä. Sillä, että saa olla Jumalan käytössä, välittämässä (epätäydellisesti) jotain Jumalan maailmasta, sillä on iankaikkista merkitystä.
Esim. väikkäri-projektini: Jumalalta oon saanut sen tekemiseen viisautta ja apua, sekä luonnollisten lahjojen ja yliluonnollisen(kin) avun ja viisauden kautta. Rukoukseni on, että se ei olisi vain (tylsä) kirja muiden joukossa, vaan että Jumala voisi käyttää mua senkin projekin kautta / siitä työstä voisi olla iankaikkisuus-hyötyä.
Mulle oli su avaava idea, että monta kertaa ongelmatilanteessa tulee mietittyä, miten ihmeessä selviän tästä tilanteesta. Muistan lukeneeni Mullerin elämästä tapauksen, jolloin heillä ei ollut ruokaa ja ruoka-aika oli käsillä. Mullerin ajatus siinä tilanteessa oli, että saa nähdä, miten Jumala meidät yllättää tällä kertaa. Mullerilla oli siis tietoisuus siitä, että Jumala hallitsee tilanteen, ihmisen ei tarvitse, eikä ihminen siihen kykenekään. (Elämä kun heittää eteen kaikenlaista odottamatonta.)
Selkeitä, ei suinkaan epämääräisiä kommentin kommentteja, kiitos vastauksesta!
VastaaPoistaJäin mietiskelemään ja vatuloimaan edelleen unen odottaessa tuloaan. Mitä mieltä olet, onko vaarallista asettaa vastakkain suunnitelmallisuus / järjen käyttö ja Jumalan tahdon noudattaminen? Itse ajattelin aiemmin näiden olevan toisensa poissulkevia asioita, mutta nyttemmin mielipiteeni on muuttunut täysin. Kuten sanoitkin, Jumala antaa viisautta sitä pyytävälle. Niinpä konkluusiona: Jumala antanee meille viisautta juuri siksi, että voisimme tehdä hänen mielensä mukaisia järkeilyjä ja suunnitelmia ihan itsenäisesti ;)
Hengellinen (väki)vallan käyttö mahdollistuu pelottavan hyvin silloin, kun ns. ilmestystiedolle annetaan jumalallinen auktoriteetti järjenkäytön kustannuksella. Tämähän mahdollistuu, jos Jumalan tahdon noudattaminen sulkee oman järjenkäytön pois. Tunnollinen uskova on silloin jokaisen narsistin ja humpuukimaakarin höykytettävissä mennen tullen.
Tästä huolimatta Mullerin ratkaisut ovat selvästi olleet rohkeita. Itseäni vain näissä tapausesimerkeissä aina pelottaa se, jos niistä tehdään yleisiä toimintamalleja. Palikat voisivat olla pahasti yhteiskunnassa sekaisin, jos jokainen toimisi Mullerin mallin mukaan. Uskon, että Pyhä Henki vaikuttaa jokaisen ihmisen toimintaan hieman eri tavoilla, niin että johdonmukaisia ja pitkälle katsovia suunnittelijoitakin löytyy niin hengelliselle kuin maallisellekin kentälle.
Minua lohduttaa evankeliun sanoma siitä, että vaikka tekoni olisivat hyviäkin, ovat nekin synnin saastuttamia, likainen vaate Jumalan edessä. On niin ihanan vapauttavaa olla tonkimatta ja ruoppaamatta motiivejaan ennen kuin uskaltaa tehdä "hyvän" teon. Evankeliumi antaa tilaa tunnustaa, että niin pitkään kuin elän, motiiveissani on aina mätää. Ihana Kristuksen armo!
Kiitos ajatuksia herättäneestä tekstistä!
Ajattelisin niin, että Jumala on antanut meille (myös) järjen, joten sitä saa käyttää. Suunnitelmallisuus, järjen käyttö ja usko ja Jumalan johdatus eivät mielestäni ole toisensa poissulkevia. Oon itse turvannut siihen lupaukseen, että Jumala vaikuttaa tahtomista ja tekemistä. Eli, että Jumala johdattaa meitä myös tahtoelämän kautta. Kaikki, mitä ihminen tahtoo, ei tietenkään ole Jumalan tahto, mutta muistan, kun olin pieni, vallalla oli käsitys, että Jumalan tahto on aina päinvastoin kuin ihmisen tahto. Esim. jos en missään tapauksessa halua lähetystyöhön, niin tietty Jumalan tahto on lähettää jonnekin Indokiinaan, tai toisinpäin.
VastaaPoistaOmasta elämstä voin kertoa, että kun olin hakemassa Joensuuhun opiskelemaan teologiaa, sain Tampereella asuessani kerran kyydin yhdeltä pariskunnalta, jolle kerroin suunnitelmistani. He kertoivat, että olivat juuri rukoilemassa joidenkin puolesta, jotka olivat pyrkimässä teologiseen, että nämä eivät pääsisi opiskelemaan. Syynä oli, että teologisessa menettää uskonsa, ja joutuu käyttämään aikaansa kaikkeen turhanpäiväiseen (kuten opiskeluun...). He olivat siis sillä kannalla, että pitäisi vaan lähteä jonnekin aktioon tms. ilman suunnitelmia tai koulutusta. Itse koin sen ajatuksen vieraana.
On toki tilateita, jolloin pitää ottaa uskon askelia, jotka ulkopuolisista voi näyttää järjettömiltä. Esim. oon nyt suuntamassa lähetyskurssin kautta suureen tuntemattomaan, mutta tiedän, että Jumala on siellä(kin) mun kanssa. :)