En tiedä, mikä kausi mulla on nyt meneillään omassa elämässäni, mutta kävin alkukeväästä ostamassa runovihon, ja runoja onkin vihkoon tullut kirjotettua, harvakseltaan, mutta kuitenkin. Edellisistä onkin aikaa vuosikausia.
Jonain päivänä pitänee ne aiemmat runotkin ottaa sieltä laatikosta, ja lukea, mitä onkaan tullut kirjoitettua. Ehkä myös kirjoittaa niitä puhtaksi, ne kun on kirjoitettu erinäköisille lipuille ja lapuille.
Mutta tässä yksi tänä keväänä kirjoittamani, joka liittyy aika vahvasti vielä hämäränä näyttäytyvään tulevaisuuteen:
Oman tiensä kulkija
Askeleet
Läpi rämeikön
Ei polkuja, joita toiset olisivat tallanneet
Ei reittejä, jotka tietäisi turvallisiksi
Kiviä, kantoja, puunjuuria, pimeää
Kauniita auringonlaskuja, lehtien kahinaa puissa, linnunlaulua
Sitä voi yrittää kävellä toisten askelissa
Voi yrittää kulkea tunnettuja reittejä
Voi yrittää kuunnella toisten ohjeita ja neuvoja
Mutta ne askeleet
Ne ovat yksin minun
Askeleet vievät tutkimattomille poluille
Suureen tuntemattomaan
Edellä kulkevat Yhden askeleet
Hänen askelissaan ei tuntematon ole pimeä vaan täynnä valoa