Sivut

perjantai 30. marraskuuta 2012

Luota vaan

Serkkuni on julkaissut uuden sinkkubiisin Luota vaan. 
Vaikka se ei olekaan varsinaisesti hengellinen biisi, mutta sanat voi ajatella myös hengellisesti. :)

"Luota vaan sua kannattaa Rakkaus jälleen, edelleen.
Nähdä saat, Elämä kannattaa sua jälleen, 
kohden onnee kulkea saat."


 Ps. Rukoilen johdatusta tämän blogin suhteen: ne tekstit, kirjeet Isältä, jotka ajattelin tänne kirjoittaa, ovat vähitellen loppumassa ja mietin, mitä niiden jälkeen tänne kirjoittaisin.



 

lauantai 24. marraskuuta 2012

Täyteen vapauteen

Hei rakas lapseni!

Olen odottanut sitä hetkeä, että saisin puhua sinulle tärkeästä asiasta, joka on mielessäni. Elämälläsi on tarkoitus, älä tuhlaa sitä! Sanot, että omapahan on elämäsi, kuitenkin pyydän sinua kuuntelemaan minua. Minulla on sinullekin suunnitelma, jota et osaa edes kuvitella. En tahdo muuttaa sinua sellaiseksi, jota et ole. Tahdon kasvattaa sinusta lapseni, täyteen aikuisuuteen. Älä katso ympärillesi, katso minuun.

Rakastan sinua, enkä tahdo kahlita sinua, niin kuin tunnut luulevan. Olen tullut vapauttamaan vangittuja ja varmistamaan, että sinun ei tarvitsisi elää vankeudessa. Miksi tahdot sitoa itsesi uudelleen? Tahdon antaa sinulle niin paljon enemmän kuin osaat edes pyytää. On totta, etten arvioi asioita ihmisten näkökulmasta. En arvosta korkealle sellaisia asioita, joita tämä maailma pitää menestymisen merkkeinä. Arvostan ennen kaikkea sydämen menestystä, joka tulee nöyryydestä ja kuuliaisuudesta minun Sanalleni. Sydämesi on luotu minua varten, ja se tulee aina kaipaamaan läsnäoloani. 

Vaikka et uskoisikaan minua, en silti lakkaa puhumasta sinulle. Tiedät sen. Olet joskus vihainen minulle, ja kestän kyllä sen. Kestän kapinasi, enkä kaadu, vaikka et tottelisikaan minua. Mietipä tätä hetkinen. Rakkauteni ei muutu, vaikket ottaisikaan sitä vastaan. Tahdon silti sinun luottavan minuun ja uskovan puhettani. Opit kyllä pidemmänkin kaavan kautta, mitä armoni ja rakkauteni oikeasti tarkoittaa, mutta tahtoisin säästää sinun sydämesi niin monelta turhalta särkymiseltä.

Tarvitset minua, vaikka uhoat, että selviät hienosti ilmankin. Armoni on ainoa, joka riittää sinulle. Oletko koskaan miettinyt, missä olisit ilman armoani ja varjelustani? Tiedän sen. Olen tahtonut varjella sinua ja osoittaa sinulle suurinta rakkautta, mitä koskaan kukaan voi kenellekään osoittaa, vaikka jo aikojen alussa näin kapinasi ja vihasi. Rakastin sinua jo silloin, ja rakastan edelleen, sillä samalla iankaikkisella rakkaudella. Älä unohda sitä, kun pohdit elämäsi suuntaa. Tahdon opastaa sinulle tien rikkaampaan elämään kanssani. Älä anna kenenkään viedä sinulta sitä mahtavaa siunausta, jonka olen sinulle suunnitellut!

lauantai 17. marraskuuta 2012

Syttyköön sydämiin

Tää biisi on soinut mulla päässä aika ajoin, aina GLS -seminaarista asti. 
Se kolahti silloin, vaikka en nyt heti kohta ole minnekään lähdössä. 
Mutta hyvä biisi kuitenkin. 



Nyt on aika, nouse rohkeasti kansa Jumalan
Nosta ristin lippu ylle maailman
Nyt on aika jättää turvallinen tie
Ja mennä sinne minne Hengen tuuli vie

Ny on aika ottaa empimättä uudet askeleet
Vihdoin jättää kaikki vanhat verukkeet
Nyt on aika kädet heikot ojentaa,
että Jeesus meidät itse vyöttää saa 

Syttyköön sydämiin liekki uuden helluntain
Syttyköön sydämiin, sitä kaipaamme vain
Syttyköön sydämiin toivo sammuttamaton,
Sillä voima Jumalan meidän  voimamme on

Nyt on aika,
Siskot, veljet lähtekäämme uudestaan
Luottavaisin mielin tuntemattomaan
Nyt on aika jättää yö ja epäilys
Sillä sydämistä alkaa herätys

torstai 8. marraskuuta 2012

Käytössä

Hei rakas lapseni!

Minulla on ollut sinua ikävä! Olen seurannut elämääsi ja iloinnut kanssasi, kun olet ollut iloinen. Olen sinannut sinua ja antanut sinulle niin monia lahjoja. Tahdon nyt, että laitat lahjasi käytäntöön, ja käytät niitä palveluksessani. Kun siunaan sinua, on tarkoituksenani paitsi tuottaa sinulle hyvää, niin myös muille ihmisille. En koskaan siunaa sinua vain siksi, että saisit yksin nauttia siitä. Katson asioita aina laajemmasta näkövinkkelistä. Tarkoitukseni on pelastaa tämän maailman ihmiset, ja saat olla siinä välikappaleena.

Olen suunnitellut kaiken niin tarkasti. Olen päättänyt käyttää sinua sen suunnitelman toteuttamiseen. Rakastan sinua, ja siksi voit luottaa siihen, että johdatan sinua vain hyvään. En ole koskaan pettänyt lupauksiani. Miksi siis pettäisin nyt? Olen Kaikkivaltias, ja voit luottaa siihen, että toimin aina kaikkivaltiuteni mukaan. Minulle on mahdollista käyttää sinua, vaikka sinusta ei siltä tuntuisikaan. Mahdollisuuteni ovat nimittäin rajattomat. Kaikki asiasi ovat kädessäni ja Minä Olen voimallinen pitämään kaikesta huolen. Sinun ei tarvitse huolehtia, kuinka toteutan Sanani. Anna minun tehdä se. 

Mielessäsi on monia epäilyksiä ja sinua pelottaa. Olen kuitenkin suurempi kuin pelkosi. Lupaukseni on, että minä pidän sinusta huolen. Kun katsot elämääsi taaksepäin, etkö hämmästy siitä, kuinka Minä Olen pitänyt sinusta huolen tähän asti? Olen johdattanut sinua epäilyksistäsi huolimatta. Olen seissyt rinnallasi ja auttanut sinua. Kun olet ollut liian väsynyt kulkemaan, olen kantanut sinua, ja antanut sinun levätä sylissäni. Joskus taas olemme yhdessä rientäneet nopeasti eteenpäin. Rakastan sinua, kun sinä luotat minuun ja saan pitää sinua lähelläni. Armoni ja rakkauteni eivät ole muuttuneet, koska Minä Olen sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Sydämesi on kädessäni, koska olet sen minulle antanut. Minä olen ottanut sen vastaan. 

Nyt tahdon alkaa toteuttamaan kaikkea sitä, mitä olen sinulle puhunut. Sinulla ei ole syytä murehtia huomisesta päivästä, sillä voit luottaa minuun, joka olen tuonut sinut vaikeuksien halki tähän hetkeen. Kun vien sinut perille, ja kun katsot silloin taaksesi, ylistät minua, kuinka ihmeellisiä asioita olen elämässäsi tehnyt. Johdatan sinua, koska olen luvannut sen tehdä. Uskalla rohkeasti riippua lupauksissani kiinni, niin voin yllättää sinut rakkaudellani. Rakastan sinua!

lauantai 3. marraskuuta 2012

Ylistysparodia

 Tästä videosta puhuimme GLS -seminaarissa:

Worship gone wrong - ei siis näin... :)

perjantai 2. marraskuuta 2012

See you in heaven

Tämä biisi on pyhäinpäivän tunnelmissa. 
Guardian: See you in heaven



It's hard to say goodbye, my friend,
but this waiting can't last forever;
sooner or later the sun must set
ending this time together.
  Iwish that I had one more chance
to spend another day with you,
and even though I know I can
I'll see you in heaven.

The only thing that hurts more than losing you
are all of the years of living without you.
  I wanna run back to you
and show you the life I've lived without you,
'cause living without you is the only thing that hurts
more than you.

  I see a picture of a little child,
standing alone, wondering where you are.
  I can't believe how this child has grown,
living this life, sometimes so alone.
wishing I had one more chance
to have you hold me once again,
now even though I know you can
you'll hold me in heaven.

I've let so many years of life go by
thinking it's all worked out.
now I realize I do now
to say that it's over and let you go for now.
still, i wish that i had one more chance
to say I love you one more time,
and even though i know I can
I'll say it in heaven.

I'll see you in heaven . . .