Nämä pohdinnat saivat alkunsa, kun katselin videon otsikon aiheeseen liittyen. Usein kuulee ajatuksen, että usko ei perustu tunteisiin, tai joskus jopa niin, että tuntet eivät liity uskoon lainkaan. Sillä tietysti tarkoitetaan (ilmeisesti) sitä, että uskon totuudet pysyvät samoina, tunteista riippumatta.
Totta kai, tunteet voivat vaihdella monista eri syistä, esimerkiksi vireystila vaikuttaa tunnemaailmaan. Joskus pohdinkin esimerkiksi ylistämisestä, että Jumala on aina ylistyksen arvoinen, vaikka minusta ei siltä tuntuisikaan. Ajattelisin kuitenkin niin, että samalla, kun on korostettu sitä, että usko ei perustu tunteisiin, on tehty myös hallaa, eikä tunteille ole annettu sijaa lainkaan. Tunteet ovat kuitenkin osa elämää, myös uskon elämää.
Raamattua lukiessa voi helposti huomata, että tunteet ovat osa elämää. Esimerkiksi psalmeissa on monia kuvauksia kirjoittajan vahvoistakin tunteista. Profeettojen tekstit taas antavat kuvan Jumalasta, jolla on vahvat tunteet: Hän on täynnä rakkautta, Hän osoittaa vihaansa, Hän on mustasukkainen ja niin edelleen. Raamatun mukaan Jumala ei siis ole sellainen stoalainen järkiolento, tai persoonaton voima, vaan tunteva ja elävä Jumala.
Tässä muutamia esimerkkejä:
Jes. 61:8: "Minä rakastan oikeutta ja vihaan riistoa ja vääryyyttä"
Jes. 62:4: "Ei sinun nimesi enää ole Hylätty, eikä maasi nimi Hedelmätön, vaan sinun nimesi on oleva Rakastettuni ja maasi nimi Puolisoni, sillä Herra rakastaa sinua, ja ottaa sinun maasi puolisokseen."
Jer. 31:3: "Herra ilmestyi minulle, hän tuli kaukaa ja sanoi: -- Minä olen aina sinua rakastanut, Israel, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti."
Sak. 8:2: "Minä rakastan palavasti Siionia ja pidän lujasti oman kaupunkini puolta."
Jes. 13:9: "Herran päivä tulee ankarana, täynä raivoa ja hehkuvaa vihaa, se muuttaa maan autioksi ja hävittää sen syntiset asukkaat."
Jes. 13:13: "Sen tähden taivaat järisevät ja maa järkkyy sijoiltaan Herran Sebaotin suuttumuksen vuoksi hänen vihansa päivänä."
Jes. 48:9: "Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen. Jotta minua yhä ylistettäisiin, minä hillitsen vihani enkä tuhoa sinua."
Jes 5:7: Herran Sebaotin viinitarha on Israelin kansa ja Juudan heimo se köynnös, josta hän iloitsi."
Sef. 3:17: "Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän riemuitsee sinusta."
Jes. 50:3 "Minä puen taivaan mustiin, suruvaatteeseen, säkkikankaaseen minä sen verhoan."
Jer. 8:21: "Kansani, oma tyttäreni, on murtunut, se isku on murtanut minutkin. Minä pukeudun suruvaatteeseen, toivottomuus on vallannut mieleni."
Jes. 42:10: "Minä olen murheellinen, kun minun täytyi antaa tuhon kohdata teitä."
Lisäksi mm. Hoosean kirjassa käytetään voimakasta kieltä: Jumala vertaa itseään aviomiheen, jonka vaimo (Juudan kansa) on pettänyt puolisoaan vieraiden jumalien kanssa. Samoin Jeremian ja Hesekielin kirjassa vieraita kansoja ja jumalia verrataan Juudan kansan rakastajiksi (esimerkiksi jakeissa Jer. 3:1-2, 4:30, ja Heseklielin kirjan luvuissa 16 ja 23)
Nämä muutamat esimerkit antavat kuvan siitä, että Raamatun ilmoittamalla Jumalalla on voimakkaat tunteet. Myös Jumalan lain, ja siten myös kristillisen elämän, keskiössä on käsky rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä.
Kuvassa on viime kesän ruusu :) |
Siksi ajattelisin, että tunteilla tulisi olla sijansa myös uskon elämässä, ja jopa seurakunnan elämässä. Tiedän, että ihmiset ovat hyvinkin erilaisia siinä, miten ilmaisevat tunteitaan. Toiset ilmaisevat niitä mielellään välittömästi ja kaikkien nähden, ja toiset, kuten minä :), ilmaisevat niitä mieluummin pienemmässä piirissä. Mutta jos kerran Jumala on syvästi tunteva, silloin hän myös ymmärtää meidän ihmisten tunnemaailmaa, ilojamme, kipujamme, surujamme jne. Hän myös ymmärtää myös kaipauksen saada kokea usko myös tunteiden kautta, tai kaipauksen saada ilmaista tunteitaan.
Lopuksi video, joka ei varsinaisesti liity tähän aiheeseen (paitsi että siten, että teksti on psalmeista), mutta tämä laulu on soinut mulla päässä: