Sivut

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Hiukan teologiaa 6: Seurakunta

Jeesus käyttää sanaa 'seurakunta' sekä universaalista että paikallisesta uskovien yhteisöstä. Hän sanoo Pietarille, että “Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani.” (Matt. 16:18) Seurakunta on siis universaali Jeesuksen ruumis. Tähän universaaliin seurakuntaan kuuluvat kaikki Jeesukseen uskovat ympäri maailmaa, myös ne, jotka ovat jo kuolleet. Jeesus puhuu myös paikallisseurakunnasta: Ilmestyskirjassa Hän lähettää kirjeet seitsemälle seurakunnalle. Uuden tesamentin aikaan ilmeisesti samalla paikkakunnalla asuvat uskovat kuuluivat samaan ryhmään. (Seurakuntia kutsuttiin kaupungin nimellä, esim. Korintin seurakunta.) Paavali ja muut UT:n kirjoittavat kuvaavat seurakuntaelämää ja seurakunnan tehtäviä. Universaali seurakunta ei voi toteuttaa näitä tehtäviä ja siksi tarvitaan paikallinen uskovien yhteisö.

Miksi sitten seurakunta on olemassa? Seurakunnan olemassaolon tarkoitus on julistaa ilosanomaa Jeesuksesta kaikille luoduille, tapahui se sitten millä tavalla hyvänsä, sanoilla tai ilman sanoja. Kaiken toiminnan tarkoitus on tukea tätä päämäärää: varustaa uskovia ja tukea heidän kasvuaan.

 Seurakunta on myös uskovien tukiverkosto, perhe, jossa saa tukea kasvussaan uskovana. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä: “Hoivatkaa toinen toistanne, niin kuin Kristukskin on teidän hoivaansa ottanut.” Room. 15:7 (-38). (-92 käännös käyttää sanaa hyväksyä, vanhempi, 1700 -luvun käännös taas sanaa korjata.) Itselleni seurakunta on tosi tärkeä: seurakunnan keskellä saa tukea ja saa myös olla tukemassa toisia. Seurakunnan keskellä saa myös palvella toisia. Palvellessa saa myös itse kasvaa (pienetä: huomata olevansa pieni ja heikko) uskossaan  ja näin Jumalasta tulee suurempi. 

Ja lopuksi Pekka Simojoen huippu biiesi Särkyneiden majatalo, joka kuvaa mielestäni hyin seurakuntaa yhteisönä, joka pitää huolta jäsenistään.

 

2 kommenttia: