Tämä aihe on pyörinyt mielessäni jonkin aikaa. Olette varmaan kuulleet sanonnan "Raamatulla voi perustella ihan mitä vain". Monethan lukevat Raamattua sieltä täältä, ja tekevät sen pohjalta leikkaa-liimaa tyyppistä teologiaa. Olen kuullut myös saarnoja tai raamattutunteja, jotka ovat lähinnä kokoelma raamatunpaikkoja, (jotka on koottu yhteen esim. IRT:a hyväksi käyttäen), ja jotka eivät itse asiassa liity toisiinsa. Puhujalla voi olla mielessään ajatus, johon hän hakee perusteluja Raamatusta. Tämä lukutapa ei kuitenkaan tee oikeutta tekstille. Eksegetiikassa tutkitaankin Raamattua sen omassa teksti-, historia- ja kulttuuri-kontekstissaan.
Raamatun kirjat ovat syntyneet eri historiallisissa tilanteissa. Samoin ne edustavat eri kirjallisuuden lajeja ja tyylejä. Tämä vaikuttaa siihen, miten tekstejä luetaan. (Esimerkiksi runotekstejä tulisi lukea niin kuin runoja luetaan jne.) Itse olen opiskelujen varrella saanut paljon ahaa-elämyksiä Raamatun äärellä, kun olen tutustunut tekstin historialliseen taustan, kieleen ja kulttuuriin.
Yhden tällaisen helmen löysin, kun tein graduani voi -huudoista. Törmäsin artikkeliin, joka liittyi Vuorisaarnaan. (Jos jotakuta kiinnostaa, kyseessä on K. C. Hansonin artikkeli How Honorable! How Shameful! A Cultural Analysis of Matthew's Makarisms and Reproaches.) Olen aina ihmetellyt Vuorisaarnaa lukiessa, kun Jeesus kehottaa luvussa Matt. 6 kuulijoitaan harjoittamaan uskoaan salassa eikä julkisesti, että eihän kukaan seiso kadunkulmissa rukoilemassa. Suomalaisessa kulttuurissa usko / uskonto on vahvasti henkilökohtainen asia. Lähi-idässä ja Aasiassa sen sijaan on vallalla vahvasti kunnia-häpeä -kulttuuri, ja uskontoa tuleekin harjoittaa kaikkien nähden. Kun Jeesus piti saarnansa, hänen kuulijakuntansa eli tällaisessa kulttuurissa. Niinpä Jeesuksen kehotus rukoilla, paastota tai antaa almuja salassa oli paljon radikaalimpi sanoma kuin miltä se suomalaisesta kulttuurista käsin kuulostaa: näin toimivien uskonnollinen ja sosiaalinen asema siinä yhteiskunnassa suorastaan romahti.
Historiallisella ja kultturisella kontekstilla on suuri merkitys Raamattua lukiessa, sillä Raamatun ilmoituksen mukaan Jumala on sellainen joka toimii historiassa. Sivuhuomautuksena, itse koen tämän lohdullisena: se, että Raamatusta voimme lukea, kuinka Jumala puuttuu historian kulkuun, pelastaa kansansa jne. osoittaa, että Jumala voi puuttua myös minun elämääni. Jumala ei siis ole vain joku korkeampi voima, vaan Hän todella vaikuttaa. Suurin esimerkki siitä on Hänen Poikansa, joka syntyi ihmiseksi, mitä kohta juhlimme.
Tämä historiallisuus asettaa kuitenkin haasteita Raamatun tulkinnalle. Esimerkiksi UT:ssa Paavali kirjoitti tietylle seurakunnalle, tietyssä tilanteessa. Usein Paavali taisteli harhaoppeja vastaan tai vastasi seurakunnan ongelmiin. Kollegani Gerson Mgaya teki väitöskirjansa armolahjoista, ja hän tutki tuttuja armolahjalukuja 1. Kor. 12-14. Korinttilaisilla oli ongelmia armolahjojen käytössä, ja nämä luvut toimivat vastauksena näihin ongelmiin. Luvuissa korostuu kielilläpuhuminen ja profetia, jotka olivat heille ilmeisesti kaikkein ongelmallisimpia. Suuri osa Pyhän Hengen toiminnasta jää kuitenkin näissä luvuissa vähemmälle huomiolle. Tekstiä lukiessa onkin otettava huomioon ne syyt, miksi Paavali kirjoittaa asiasta.
Tämä voi kuulostaa haastavalta, ja onkin totta, että eksegeesi vie aikaa ja vaatii enemmän perehtymistä asiaan kuin alussa mainittu leikkaa-liimaa -tyyppinen lukutapa tai teologia. Kuitenkin, näin eksegeettinä ajattelen, että tekstiin ja sen taustaan perehtyminen tuottaa siunauksen, ja samalla auttaa ehkäisemään virhetulkintoja ja harhaoppeja. :)
Vaikka tämä postaus ei nyt varsinaisesti liity jouluun, niin tämän tekstin myötä toivotan kaikille hyvää ja siunattua joulun aikaa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti