Kutsuttu palvelemaan - tällaisena kuin olen

Minua pyydettiin kirjoittamaan Joensuun seurakuntalehteen, ja ajattelin sitten jakaa tekstin, jonka kirjoitin, myös täällä blogissa. :) 

Olen viime aikoina pohtinut kutsumusta ja armolahjoja. Olen kokenut omassa elämässäni, kuinka olen saanut palvella Jumalaa niillä lahjoilla, joita olen Häneltä saanut. On riemastuttavaa kokea, kun saa olla välittämässä sitä siunausta, mitä on itse saanut, myös toisille. Toisaalta olen joskus kokenut sitä, kuinka en olekaan ollut sellainen kuin "olisi pitänyt" tai olen kokenut olevani heikko ja epäonnistunut tehtävässäni. Vaikka jälkimmäiset esimerkit ovat negatiivisia, kaikki nämä kokemukset ovat kuitenkin omalla tavallaan arvokkaita. Tarkoitus nimittäin on, että seurakuntaruumiissa saamme palvella sillä paikalla, minkä Jumala on meille suunnitellut, mutta samalla antaen tilaa myös toisille. 

Kuten ihmiskehossa, myös seurakuntaruumiissa on erilaisia jäseniä. Seurakunnan yhteyden salaisuus ei olekaan siinä, että kaikki sen jäsenet ovat samanlaisia, vaan siinä, että saamme erilaisina ihmisinä palvella Jumalaa ja toisiamme. Meillä kaikilla jäsenillä on erilaisia lahjoja ja kykyjä, samoin kuin erilaisia heikkouksia, (joita ei tietenkään ole mukava ajatella). :)

Katselimme viime solussa TV7:ltä jakson sarjasta Kämmenellä, jossa aiheena olivat erilaiset persoonallisuustyypit. (Ohjelman voi katsoa täällä) Haastateltavana olut mies sanoi mielestäni oivaltavasti, kuinka "minun heikkouteni on toiselle lahja". Hän tarkoitti sitä, että heikkouksiemme takia tarvitsemme toinen toistamme. Toinen ihminen voi täydentää sitä, mitä minulta puuttuu. Hänellä voi näet olla vahvuutena se piirre tai lahja, jota minulla ei ole. Minun heikkouteni antaa hänelle mahdollisuuden palvella ja käyttää lahjojaan. Näin saamme yhdessä toteuttaa sitä tehtävää, mikä seurakunnalle on annettu: viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan. 

Teemme siis tiimityötä, ja jokaista tarvitaan olemaan omalla paikallaan Jumalan suunnitelmassa. Kun olin Englannissa raamatunkäännöstyöhön liittyvillä kursseilla, yksi osa koulutusta oli tiimityön kurssi. Raamatunkäännöstyötä tehdään aina tiimityönä, ja tiimiin kuuluu aina eri alojen asiantuntijoita. He saattavat tulla hyvinkin erilaisesta kulttuurista, mistä itse on kotoisen. Kun tehdään työtä yhdessä, voi syntyä kaikenlaisia hankauksia, johtuen kulttuurieroista ja erilaisista persoonallisuuden piirteistä. Keskinäinen kunnioitus onkin tärkeää, niin seurakunnassa, kotona kuin työpaikallakin.

Oman kutsumuksen ja lahjojen löytäminen voi joskus olla pitkä prosessi. Omat tai toisten odotuksen ja arvostukset voivat vaikuttaa siihen, miten kutsumus koetaan. Samoin elämäntilanteet ja olosuhteet vaihtelevat, ja se johtaa esimerkiksi siihen, että mahdollisuudet palvella seurakunnassa vaihtelevat sen mukana. Myös kutsumuksen ja palvelemisen painopiste voi muuttua ajan kuluessa. Olen itse kantanut lähetyskutsua pienestä asti, mutta se ei aina joka tilanteessa ole ollut yhtä pinnalla. Tärkeää on oivaltaa, että voin tässä tilanteessa missä olen, palvella niillä voimavaroilla, mitä minulla nyt on, eikä tarvitse odottaa hamaan tulevaisuuteen, että sitten kun olen sitä tai tätä, voin palvella. Kun sydämessä on halu palvella Jumalaa, Hän antaa voiman ja viisauden välittää siunausta eteenpäin. 

"Joskus Jumala antaa lahjojaan siksi, että rakkaudella olisi jotakin mistä luopua. Hän antaa käsiimme jotakin ehkä siksi, että saisimme näyttää, mitä sydämessämme on. Jospa meissä palaisi kiivas rakkaus, joka johtaisi meidät tutkimaan kaikkea meille kuuluvaa ja pohtimaan, miten me voisimme sen avulla osoittaa rakkautemme Kristukseen." - George Bowen

It's a wonderful life - Ihmeellinen on elämä

Katselin jälleen joka joulu esitettävän elokuvan "Ihmeellinen on elämä". Se on sellainen hyvän mielen elokuva. :) 

Tarinan opetus on se, että jokaisella on oma paikkansa ja vaikutusalansa tässä elämässä. Vaikutamme joko tahtoen tai tahtomattamme myös läheistemme elämässä. Meidän valintamme tai joskus jopa pelkkä olemassaolomme voi vaikuttaa jopa ratkaisevasti myös toisten ihmisten elämään. 

Joskus sitä tulee jossiteltua, mitä jos olisinkin siinä kohtaa tehnyt toisenlaisen valinnan, tai mitä jos olisin sanonut ääneen, mitä ajattelen, tai mitä jos olisin asennoitunut positiivisesti, tai... Mahdollisuuksia on monia. Jokainen on varmaan jossitellut välillä. Ihmiselämään mahtuu nimittäin lukematon määrä valintoja, jotka vaikuttavat paitsi omaan elämään, myös toisten elämään. (Tietenkin valinnat vaihtelevat: jotkut ovat suuria ja koko elämään vaikuttavia, ja toiset valinnat ovat pieniä, joiden merkitys on vähäisempi.) Joskus taas ei itse pääse valitsemaan, vaan valinnan tekevät muut ihmiset tai olosuhteet. Erilaiset tekijät vaikuttavat siihen millaiset mahdollisuudet meillä on tehdä valintoja: on sairautta, tai taloudellisia ongelmia tai työasioita, jne.,jotka rajoittavat mahdollisuuksiamme valita ja tehdä päätöksiä. 

Kuitenkin, kaiken keskellä, vaikutamme toisten ihmisten elämään, samalla tavoin kuin läheisemme vaikuttavat meidän elämäämme. Sanoillamme, teoillamme ja asenteillamme on vaikutusta, halusimme sitä tai emme. Suoraan sanottuna, ajatus vaikutusvallasta (tai vallasta) on välillä jopa pelottava: eihän sanani, tekoni tai asenteeni ole aina sellaisia, joista kannattaisi ottaa mallia, tai vaikutukseni toisiin ei aina ole sitä, mitä haluaisin. Se vie nöyrälle paikalle: haluan peilata omia asenteitani, ajatuksiani ja tekojani Jumalan edessä, ja käyttää Hänen tahtonsa mukaisesti sitä vaikutusvaltaa, mikä minulle on missäkin tilanteessa annettu niin, että voisin olla omalla paikallani rohkaisemassa, tukemassa ja auttamassa niitä, joiden kanssa toimin, enkä niinkään painamassa alas. 

Olisi mahtava huomata, kuten tuossa elokuvassa George Bailey saa nähdä, kuinka hänellä on ollut positiivinen vaikutus ympäristöönsä, kuinka ilman hänen vaikutustaan koko yhteisö olisi täysin toisenlainen. Vaikka oma vaikutukseni ei olisikaan yhtä mahtava, onhan sentään kyseessä tosielämä, eikä elokuva, niin olisi huikean hienoa, jos se vaikutus olisi positiivinen, niin, että Jumalan elämä saisi näkyä. 

Näillä ajatuksilla kohti tulevaa vuotta, rukoillen, että se Jumalan elämä meissä saisi kantaa hyvää hedelmää. 

Matt. 13: Kylväjä ja ohdakkeet

Olen välillä pohtinut tuttua kylväjävertausta. Tänään Nokialla saarna liittyi aiheeseen, ikään kuin vahvistuksena omille ajatuksilleni, ja siksipä ajattelin kirjoittaa pohdintani ylös tänne blogiin. 

Vertaus on varmasti kaikkille tuttu, Matt. 13:3-9, ja sen selitys on jakeissa 13:18-23. Kylväjä kylvi siemeniä tielle, kalliolle, ohdakkeiden sekaan sekä hyvään maahan. Ainoastaan hyvään maahan kylvetyt siemenet tuottivat sadon. Tielle kylvetyt söivät linnut, kalliolle kylvetyt eivät kasvattaneet tarpeeksi juurta, ja siksi ne kuolivat, ja ohdakkeiseen maahan kylvetyt siemenet tukahtuivat. Hyvässä maassa siemen sai kasvaa ja kantaa hedelmää moninkertaisesti. 

Ohdakkeiden sekaan joutunut siemen ei vertauksen mukaan kuollut, mutta se jää hedelmättömäksi. Viljan siemenen tarkoitus on tietysti kantaa hedelmää ja tuottaa ravintoa, joten jos tämä tarkoitus ei tapahdu, kasvusta sinänsä ei ole juuri hyötyä. 

Pohdinkin sitä, ihan näin käytönnön tasolla, että uskova voi olla erilaisten huolten täyttämä, katse tämän maailman asioissa, ja silloin hänen elämänsä ei tuota hedelmää ikuisiin aittoihin. Hedelmän puuttuminen ei tietenkään vaikuta pelastukseen, mutta meidät on kutsuttu kantamaan hedelmää, kuten Johannes kirjoittaa Joh. 15:8: "Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani." 

Huolehtiminen ja tämän maailman asioihin keskittyminen on todella helppoa. Siihen ei tarvitse juuri panostaa, vaan se tapahtuu aika automaattomisesti. Huolenaiheet varmasti vaihtelevat ihmisestä toiseen. Jokaisella on omat heikot kohtansa. Jumalan tahto on, että jokainen voisi palvella Häntä, Hänen voimassaan. Silloin Jumalan elämä voi tuottaa hedelmää. 

Omassa elämssäni ainakin katse kääntyy helposti omiin epäonnistumisiin ja heikkouksiin, tai sitten ympäröivät maailman odotuksiin. Pitäisi aina muistaa, kuinka palveleminen, oli se sitten mitä tahansa, tapahtuu Jumalan voimassa, ja Hänen viisautensa turvin. Toisaalta helposti tulee vertailtua omaa panostaan toisten panokseen, vaikka jokaisella on oma Jumalan tarkoittama kutsumus, eikä vertaaminen toisiin kannata. Tämän kuvan löysin joskus Facebookissa, ja minusta ajatus on loistava. Suomeksi se on suunnilleen niin, että "Elämä on vaikein koe. Monet epäonnistuvat, koska yrittävät kopioida toisilta, ymmärtämättä, että jokaisella on erilainen kysymyspaperi."

Jumalan tahto on, että voimme kantaa hedelmää, jonka Hän itse on kasvattanut. On monia asioita, jotka voivat sen kasvun tukahduttaa, mutta Jumala on halukas ja voimallinen auttamaan meitä. Eräässä päiväkokouksessa koin, että Jumala halusi sanoa näin:

"Minä olen kutsunut sinut kantamaan hedelmää. Älä tukahduta sitä, mitä minä olen sinuun laittanut itämään. Minä raivaan maan kaikista ohdakkeista, ja siunaan sen siemenen, joka saa kasvaa ja kantaa ikuista hedelmää." 

Viinipuu ja oksat

En ole hetkeen kirjoittanutkaan blogia, vaikka monenlasia ajatuksia onkin mielessä pyörinyt. :) 

Katselin tänään tv:stä uskonpuhdistuksen juhlajumalanpalvelusta. Katolisen ja luterilaisen kirkon johtajat seisoivat yhtenä rintamana. 

Saarnan aiheena oli Jeesuksen vertaus viinipuusta (Joh. 15:1-6)

"Minä olen totinen viinipuu ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen oksan, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsessään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu ja te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen ja ne palavat."

Koska jumalanpalveluksessa oli teemana osittain myös anteeksiantamus, se tuli esiin myös saarnassa. En katsonut koko tilaisuutta, mutta minua puhutteli, kun puhuja sanoi, että sekä katolisella ja luterilaisella puolella (samoin kuin varmaan myös helluntailaisella ja vapaakirkollisella ja... puolella) on välillä ajateltu niin, että tuo toinen seurakunta on se kuollut oksa, joka ei kanna hedelmää, ja joka tulisi polttaa. Tämä asenne on rikkonut sitä Jeesuksen kehotusta, että seurakunnan tulisi olla yhtä. 

Toki, kirkkokuntien välillä on paljonkin opillisia ja kulttuurisia ym. eroavaisuuksia, sitä ei tarvitse peitellä tai yrittää lakaista maan alle. Eroavaisuuksista huolimatta on mahdollista suhtautua kunnioittavasti niihinkin, jotka uskovat ja toimivat joissain asioissa eri tavalla, eikä kyseenalaistaa sitä, etteivätkö "ne toiset" olisi osa viinipuuta. 

Tämä ajatus pätee paitsi kirkkokuntien ja seurakuniten tasolla, myös ihan yksilötasolla. Minulla on ainakin kavereita, jotka ajattelevat joistain asioista toisin, tai tulkitsevat Raamattua eri tavalla kuin minä. Kuitenkin, minulla ei ole oikeutta kiistää heidän osallisuuttaan tuosta viinipuusta, jossa saan itsekin olla osana. Aina pitäisi muistaa, että tämä kaikki on suurta Jumalan armoa, eikä omilla voimillaa kukaan pysy viinipuussa. 

Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä (Room. 11), kuinka meidät pakanat on oksastettu jaloon oliivipuuhun, vastoin luontoa. Ja juuri on se, joka kannattaa meitä. eikä oksastetulla villioksalla ole aihetta ylpeyteen. (Näin vapaasti tulkittuna.) :) 

Ja tämä yhteys, meidän kaikkien erilaisten kesken on suurta rikkautta. Tässä oma käännökseni aiheeseen sopivasta ajatuksesta, joka on kirjasta Translating Bible into Action: 

Jumala loi jokaisen ainutlaatuiseksi. Seurakunnan yhteys ei johdu siitä, että kaikki sen jäsenet ovat samanlaisia vaan siitä, että kunnioitamme jäsenten moninaisuutta. Jokainen ihminen ja ryhmä tuo ylistystä Jumalalle omalla ainutlaatuisella tavallaan. Jos joku ihminen tai ryhmä laiminlyö Jumalan ylistämisen omalla kielellään ja käyttäen oman kulttuurinsa tapoja, se ylistyksen kirjo, mistä Ilm. 7:9-10 puhuu, tulee olemaan epätäydellinen ja seurakunta tulee olemaan siltä osin köyhempi. 

Joh. 1:14 ja inkarnaatio

Eksegeetin homma on siitä mukavaa, että välillä tulee vastaan helmiä, jotka avaavat silmiä, ja antavat uutta näkökykyä tuttuihinkin asioihin. :) 

Olen viime aikoina käynyt läpi yhtä esimerkkitapausta väikkärissäni, Johanneksen prologia. (Tai varsinkin jaetta Joh. 1:14, jossa mainitaan sana 'liha', joka on yksi teologisista termeistä, joita tutkin.) Yhden aiheeseen liittyvän artikkelin lopussa oli sellainen tekstipätkä, jota jäin miettimään pidempään.

Tässä tuo Johanneksen tuttu prologi: 

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja hänen kauttansa maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa ei ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskoivat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, tai miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, sen kaltaista kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Johannes todisti hänestä, ja huusi: "Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee minun edelläni, sillä hän on ollut ennen minua." Hänen täyteydesään me kaikki olemme saaneet armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.

Joh. 1:1-18

Mitä sitten tarkoittaa se, että Sana tuli lihaksi, eli Jumala tuli ihmiseksi? MacLeodin tekstin mukaan Joh. 1:14 vastaa viiteen suureen kysymykseen. (Alla mun mukailtu käännös tekstistä.) 

Joh. 1:14. Kuva: Gloucester, Englanti

Ensinnäkin, kysymys millainen Jumala on. 

Sana tuli lihaksi - inkarnaatio nostaa verhoa, ja antaa ilmestyksen Jumalasta

Toiseksi, monia pohdituttava kysymys, tietääkö tai ymmärtääkö Jumala ihmisen ahdingon? Johanneksen vastaus on, että "Sana asui meidän keskellämme". Hän samastui ihmisyyteen, varsinkin ihmisen heikkouksiin ja kärsimyksiin.

Kolmanneksi, välittääkö Jumala todella? Fakta on, että "Sana tuli lihaksi", ja se vastaa tähän kysymykseen. Ihmiset on sovitettu Yhden inkarnoituneen kautta, joka oli "täynnä armoa ja totuutta".

Neljänneksi, onko elämällä todella merkitystä? Johannes vastaa "Ja Sana tuli lihaksi." Inkarnaatio on ylivertainen vastaus ihmisen olemassaololle. "Ihmiselämä oli ilmaisuväline Jumalan elämälle, meidän lihamme sulki sisäänsä Sanan, ja ihmisyytemme oli koti Hänelle, joka on ikuisesti."

Viidenneksi, mikä on elämän perimmäinen tarkoitus? Johannes vastaa: "Ja Sana tuli lihaksi .... ja me saimme katsella hänen kirkkauttaan".  Tämän opin suuruus laittaa polvilleen, ylistämään Jumalaa. Westministerin Katekismus kysyy: Mikä on ihmisen tärkein ja korkein päämäärä? Vastaus: Ihmisen korkein päämäärä on ylistää Jumalaa ja täysillä nauttia Hänestä ikuisesti.

Pieniä ajatuksia seurakunnasta

Bongasin tuolta somesta kuvan / tekstin, joka pysäytti ajattelemaan. 

Tässä kuva:

Suomeksi mukaillen kuvan ajatus on, että "Älä ole nopea tuomitsemaan ihmistä, joka ei enää usko Jumalaan: sillä se johtuu mahdollisesti sinun kylmyydestäsi, ahneudestasi, keskinkertaisuudestasi, materialismistasi tai itsekkyydestäsi, joka on viilentänyt hänen uskonsa."

Liian monta kertaa olen seurakunnassa törmännyt kylmään, kovaan ja jopa tuomitsevaan asenteeseen niitä kohtaan, jotka ovat jääneet sivuun seurakunnan toiminnasta. Sanon liian monta kertaa, koska sitä ei tulisi olla lainkaan. (Toki on paljon myös niitä, jotka sydän verillä rukoilevat ja itkevät niiden puolesta, jotka ovat seurakuntakodin jättäneet.) 

Jotenkin tämä teksti laittoi toivomaan, että osaisin itse toimia toisin, ja osoittaa ystävällisyyttä, armoa ja lämpöä myös niille, jotka ovat erilaisia kuin minä, tai jotka ovat kanssani eri mieltä tai toimivat eri tavalla kuin mitä minä tekisin.

Ihannehan on se, että jokainen voisi kokea olevansa osa tätä suurta perhettä, kokea armoa, ja löytää oman paikkansa yhteisössä, sellaisena kuin on. Jumala antakoon siihen armoaan. 

Ja lopuksi kirjoittamani runo vuodelta 1993

Runo: Jumalan perhe, kuva: Gloucester, Englanti

Negatiivinen ja positiivinen kehä

Nämä ajatukset lähtivät liikkeelle, kun luin tämän Ylen toimittajan kirjoittajan artikkelin. Tekstin voi lukea linkistä kokonaisuudessaaan, mutta tässä lyhyesti, mitä jäin pohtimaan. 

Toimittaja oli pohtinut sitä, miksi tavalliset suomalaiset, jotka pari vuotta sitten jakoivat somessa söpöjä kissavideoita ja pitivät hauskaa kavereidensa kanssa, ovat nyt täyttäneet sen vihapuheella. (Tavalliset ihmiset siis avoimesti kirjoittavat, kuinka he haluaisivat tapppaa ihmisiä.) Toimittaja teki kokeen, ja loi Facebookkiin profiilin, jonka oli tarkoitus kuvastaa keskivertosuomalaista. Aluksi tämä tyyppi tykkäsi vähän kaikenlaisista sivuista ja artikkeleista, mutta sitten hän alkoi tykkäämään ns. maahamuuttokriittisistä sivustoista jne. ja kokeen lopussa tyypin uutisvirrassa ei näkynyt muita uutisia kuin pelkkää vihapuhetta ja rasismia. Facebookilla nimittäin on sellainen algoritmi, jonka mukaan tietokone sitten valitsee ne tiedot, mitä kenellekin näytetään, sen mukaan, mistä kukakin on kiinnostunut. Eli ihminen voi löytää itsensä vaikkapa keskeltä aina vain kovenevaa vihapuhetta, tai toisenlaisesta "kuplasta", jossa kaikki ajattelevat samalla tavalla kuit tämä ihminen itse. 

No, mitä tällä sitten on tekemistä uskon kanssa? Jäin miettimään sitä, että jos kerran tällainen negatiivinen kupla tai kierre on mahdollinen, niin eikö sitten positiivinen olisi? Negatiivisella kehällä tarkoitan vähän tuon yllä kuvatun kaltaista tilannetta. Ikävistä asioista saa puhua ja niitä pitää käsitellä, mutta niihin kiinni jääminen voi johtaa tosi syvälle. 

Piirsin joskus kuvan erään saarnan pohjalta. (En muista saarnaajaa enkä aihetta, ja kuva on jossain paikassa x.) Kuvassa oli henkilö, joka näytti olevan kaltereiden takana. Henkilö näytti vihaiselta, ja piti kaltereista kiinni, katsellen eteensä. Kaltereiden edessä oli kuiva hiekkainen maa. Mutta henkilön takana oli vehreä puutarha. Siellä oli myös Jeesus, joka oli valmistanut tälle henkilölle pikinik-aterian. Mutta henkilö katsoi tiukasti toiseen suuntaan, piti kaltereista kiinni, ja luuli olevansa vankilassa. Jos hän olisi päästänyt irti, ja kääntynyt, olisi hän huomannut olevansa vapaa, kaltereiden oikealla puolella. Vankila oli siis se kuiva paikka, johon henkilö niin tiukasti tuijotti.

Joskus on niin, että ihminen jää kiinni johonkin, esim. katkeruuteen tai negatiivisuuteen. Olen joskus törmännyt tällaisiin ihmisiin. On totta, että elämässä tulee eteen monenlaisia vaikeuksia, ja että se on epäoikeudenmukaista. Meidät on kuitenkin kutsuttu vapauteen Kristuksessa. Vapautuminen voi joskus viedä aikaa, mutta se on kuitenkin mahdollista.

Uudessa testamentissa annetaan uskoville ohjeita, miten tulisi asennoitua elämään ja vaikeuksiin. Tässä joitain esimerkkejä:

Paavali kirjoittaa Filippiläiskirjeessä (4:8)

Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea, mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen. 

Meidät on kutsuttu siunaamaan: 

1. Piet. 3:9

Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa: sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. 

Paavali kehottaa:
1. Tess. 4:18
Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. 

Uskova voi olla kiitollinen myös vaikeuksien keskellä, sillä hän tietää, että rakastava Kaikkivaltias on hänen kanssaan. 

Paavali kehottaa meitä myös iloitsemaan, varsinkin Filippiläiskirjeessä, joka on kirjoitettu vankilassa:
Fil. 4:4
Iloitkaa aina Herrassa, vieläkin minä sanon: Iloitkaa!

Yhteenvetona voisin sanoa, että samoin kuin tuo aluksi mainittu negatiivinen kierre, myös positiivinen kierre on mahdollinen, ja siihen meitä kehotetaan. Se ei perustu siihen, että yritän vaikeuksien keskellä olla kiitollinen tai iloinen, vaan se perustuu siihen, että saan tuntea Hänet, joka on Kaikkivaltias Isäni. Kaikki on Jumalan kädessä, ja Hän on voimallinen toimimaan myös minun ja läheisteni elämässä. Uskon kautta voin iloita jo tänään siitä vastauksesta, jonka saan tulevaisuudessa.

Kyse on siis toivon näkökulmasta. Jostain löysin tällaisen kuvan, jonka teksti menee suunnilleen näin: Ihmiset, jotka jättävät kaiken Jumalan käsiin, lopulta näkevät kaikessa Jumalan käden.