En ole hetkeen kirjoittanutkaan blogia, vaikka monenlasia ajatuksia onkin mielessä pyörinyt. :)
Katselin tänään tv:stä uskonpuhdistuksen juhlajumalanpalvelusta. Katolisen ja luterilaisen kirkon johtajat seisoivat yhtenä rintamana.
Saarnan aiheena oli Jeesuksen vertaus viinipuusta (Joh. 15:1-6)
"Minä olen totinen viinipuu ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen oksan, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsessään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu ja te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen ja ne palavat."
Koska jumalanpalveluksessa oli teemana osittain myös anteeksiantamus, se tuli esiin myös saarnassa. En katsonut koko tilaisuutta, mutta minua puhutteli, kun puhuja sanoi, että sekä katolisella ja luterilaisella puolella (samoin kuin varmaan myös helluntailaisella ja vapaakirkollisella ja... puolella) on välillä ajateltu niin, että tuo toinen seurakunta on se kuollut oksa, joka ei kanna hedelmää, ja joka tulisi polttaa. Tämä asenne on rikkonut sitä Jeesuksen kehotusta, että seurakunnan tulisi olla yhtä.
Toki, kirkkokuntien välillä on paljonkin opillisia ja kulttuurisia ym. eroavaisuuksia, sitä ei tarvitse peitellä tai yrittää lakaista maan alle. Eroavaisuuksista huolimatta on mahdollista suhtautua kunnioittavasti niihinkin, jotka uskovat ja toimivat joissain asioissa eri tavalla, eikä kyseenalaistaa sitä, etteivätkö "ne toiset" olisi osa viinipuuta.
Tämä ajatus pätee paitsi kirkkokuntien ja seurakuniten tasolla, myös ihan yksilötasolla. Minulla on ainakin kavereita, jotka ajattelevat joistain asioista toisin, tai tulkitsevat Raamattua eri tavalla kuin minä. Kuitenkin, minulla ei ole oikeutta kiistää heidän osallisuuttaan tuosta viinipuusta, jossa saan itsekin olla osana. Aina pitäisi muistaa, että tämä kaikki on suurta Jumalan armoa, eikä omilla voimillaa kukaan pysy viinipuussa.
Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä (Room. 11), kuinka meidät pakanat on oksastettu jaloon oliivipuuhun, vastoin luontoa. Ja juuri on se, joka kannattaa meitä. eikä oksastetulla villioksalla ole aihetta ylpeyteen. (Näin vapaasti tulkittuna.) :)
Ja tämä yhteys, meidän kaikkien erilaisten kesken on suurta rikkautta. Tässä oma käännökseni aiheeseen sopivasta ajatuksesta, joka on kirjasta Translating Bible into Action:
Jumala loi jokaisen ainutlaatuiseksi. Seurakunnan yhteys ei johdu siitä, että kaikki sen jäsenet ovat samanlaisia vaan siitä, että kunnioitamme jäsenten moninaisuutta. Jokainen ihminen ja ryhmä tuo ylistystä Jumalalle omalla ainutlaatuisella tavallaan. Jos joku ihminen tai ryhmä laiminlyö Jumalan ylistämisen omalla kielellään ja käyttäen oman kulttuurinsa tapoja, se ylistyksen kirjo, mistä Ilm. 7:9-10 puhuu, tulee olemaan epätäydellinen ja seurakunta tulee olemaan siltä osin köyhempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti