Hiukan teologiaa 9: Syntiinlankeemus

Tässä seuraava teologia-pätkä. (Nää jäljellä olevat on tällaisia suhteellisen haastavia...) :)

Syntiinlankeemuksen ytimessä on epäilys ja kapina Jumalaa vastaan. Tämä näkyy myös käärmeen kysymyksessä ensimmäiselle ihmisparille: Onko Jumala todella sanonut? (1. Moos. 3:1). Tämä kysymys sai Aadamin ja Eevan epäilemään Jumalaa. Yksi perustavaa laatua oleva asia tapahtui syntiinlankeemuksessa: ihmisen alkuperäinen tila tuhoutui. Konkreettisin tulos tästä oli kuoleman tulo maailmaan. Tämä kuolema pitää sisällään sekä fyysisen että hengellisen kuoleman. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen, joka syntyy tähän maailmaan, kuolee jonain päivänä. Hengellinen kuolema taas tarkoittaa sitä, että ihminen elää erossa Jumalasta, joka on luonut hänet.

Alkuperäisen tilan menettämisellä oli monia seurauksia. Ensinnäkin, ihmisen suhde Jumalaan, itseensä, lähimmäiseen ja ympäristöön on vääristynyt. 1) Suhde Jumalaan: alkuperäinen tarkoitus oli, että ihminen elää rakastavassa suhteessa Jumalaan, Hänelle alamaisena. Syntiinlankeemuksessa ihminen alkoi kapinoida Jumalaa vastaan. Tästä johtuen ihmiskunta on siirretty Jumalan armon alta Jumalan vihan alle. 2) Suhde lähimmäisiin: Alkuperäinen tarkoitus oli, että ihmiset rakastaisivat toisiaan ja olisivat yhteydessä toisiinsa. Tämä rakkaus ja lämpö korvautui vihalla ja lopulta murhalla, niin kuin voimme lukea 1. Moos. 4:5-10. 3) Suhde ympäristöön: Alkuperäinen tarkoitus oli, että ihminen viljelisi ja varjelisi luomakuntaa. Syntiinlankeemuksen jälkeen ihminen on riistänyt ja tuhonnut ympäristöä, jonka Jumala on luonut. 4) Suhde itseensä: Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Tämä kuva on syntiinlankeemuksen seurauksena vääristynyt, mikä näkyy toisaalta ylpeytenä ja taas toisaalta masennuksena ja itsetuhoisuutena.

Paavalin mukaan yksi syntiinlankeemuksen seuraus on se, että vihollisella on valta synnin kautta

ihmisen syntiseen lihaan. Hän kuvaa lihan ja Hengen välistä taistelua, jota käydään uskovan sydämessä jakeissa Room. 7:14-25.

“Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.”

Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta tämä taistelu on jo voitettu, kuten Paavali edellä julistaa.