Sivut

tiistai 22. tammikuuta 2013

"Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää."

Tämä teksti on taas kirjasta Hiljaisiin hetkiin. 
Bongasin sen, kun valmistelin puhetta sunnuntaiksi.

Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää. 
Matt. 6:32
    “Mestari tuomitsee tuloksen mukaan, mutta meidän Isämme tuomisee yrityksen mukaan. Epäonnistuminen ei aina merkitse väärin tekemistä. Hän tietää kaiken hinnan ja hän punnitsee silloin, kun muut mittaavat. Teidän Isänne! Ajattele, miten suuressa arvossa hän pitää lastensa vaatimattomia yrityksiä, vaikka ne olisivat toisten silmissä kömpelöitä ja mitättömiä. Kaikki johtuu siitä siunatusta totuudesta, että hän on Isä.
Älä pelkää omistaa sitä itsellesi.”
(Mark Guy Pearse)

Itse Jumalaa lähestyessä odotan usein kritiikkiä siitä, että ei kaikki teot ja sanat ole menneet ihan täydellisesti. Varsinkin, kun vertaa itseän toisiin, jotka näyttävät olevan minua edellä. Mutta Jumalahan ei ole mikään kriitikko, vaan Isä, joka tietää tasan tarkkaan, 
mitä joku teko tai sana meiltä vaatii. 

Esimerkiksi evankelioiminen: 
Joskus saan todistettua uskostani jollekin henkilölle, ja hetkellisen ilon jälkeen tulee mieleen, että Bonnke saarnaa miljoonille. Mutta koska Jumala on Isä, joka tuntee minut täysin, Hän tietää, mitä multa vaatii todistaa uskostani, ja iloitsee, kun uskallan sen tehdä. 
Palvellaan siis Herraa iloiten, tietäen, että Hän iloitsee meidän kanssamme!

1 kommentti:

  1. Noin meidän pitäis suhtautua omiin tekemisiin! Olla armollisia myös itselle. Tärkeämpää on yrittää ja olla epätäydellinen kuin jättää kokonaan tekemättä :)

    VastaaPoista