Sivut

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Tarkoituksesta

Hei rakas lapseni,

Minä tarvitse sinua suunnitelmani toteuttamiseen. Ehkä sinusta on vaikea ajatella, että joku oikeasti tarvitsee sinua, mutta niin se vain on. Olen luonut sinut tiettyä tarkoitusta varten, ja suunnittelin sinulle tärkeän tehtävän. Iloitsen jo pelkästään siitä ajatuksesta, että saan nähdä sinut onnellisena, siinä tehtävässä, jonka olen sinulle suunnitellut jo ennen aikojen alkua. Tiedäthän, että rakkauteni sinuun on niin suuri, ettet voi sitä käsittää. Voi, kuinka toivoisinkaan, että voisit nähdä itsesi niiin kuin minä sinut näen. 

Rakastan erilaisuutta, ja siksi olen luonut niin monenlaisia ihmisiä. Rakastan kaikkea suurta ja mahtavaa, mutta myös pieniä ja yksinkertaisia asioita. Saat olla rakkauteni kohde sellaisena kuin olet, vertaamatta itseäsi muihin. Tiedän, että ajattelet, ettet ansaitse sitä, koska sinussa on niin monia puutteita. Niin moni on parempi kuin sinä. Näinhän sinä usein ajattelet, vai mitä? Tiedän sinun ajatuksesi, ja siksi puhunkin sinulle. Minun edessäni kaikki ovat yksilöitä ja kultaakin kalliimpia. Rakkauttani ei kukaan voi ansaita, koska olen antanut lahjaksi anteeksiannon, armahduksen ja kaikki siunaukseni. Monet ihmiset ympärilläsi yrittävät toitottaa sinulle, ettet ole tarpeeksi hyvä tai täydellinen. Minun edessäni olet täydellinen, kun olet verelläni pesty lapseni. Vaikka kaikki muut sanoisivat toista kuin minä, on minun Sanani luotettavampi. Se ei nimittäin koskaan muutu, vaan se on ikuinen. 

Rakkaani, et uskalla ottaa vastaan kaikkea sitä siunausta, mitä minulla olisi sinulle varattuna, koska pelkäät sen kaiken muuttavan elämääsi liikaa. Minä kuitenkin tarjoan sinulle mahdollisuutta elää toisenlaista elämää, minun kanssani. Tiedät, että se on suunnitelma, jota toteuttaen voit elää täysillä. En väitä, ettenkö voisi siunata sinua toisellakin tavalla, mutta tahdon antaa sinulle aina vain parasta. Tahdon sinun tietävän, että minä olen sinun kanssasi surussa ja ilossa,myötä- ja vastoinkäymisissä. 

Päätitpä sitten tehdä mitä tahansa elämässäsi, mikään ei voi vähentää rakkauteni määrää. Mikään ei voi muuttaa lupauksiani, joita olen antanut sinulle Sanassani. Mikään ei voi muuttaa olemustani, joka on Rakkaus, ei mikään. Siksi saat olla turvallisella mielellä, sillä turvasi on ikiaikojen Jumala, ja sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. Rakastan sinua aina ja iankaikkisesti!

torstai 23. helmikuuta 2012

"Minä olen turvasi"

Hei rakas lapseni

Tahdon tänään puhua sinulle siitä, että Minä Olen sinulle se tuki, jota kaipaat ympäriltäsi. Saat luottaa minun Sanaani. Turvaa siihen enemmän ja enemmän, niin saat nähdä ihmeellisiä asioita. 

Sinä turvaat mieluummin omaan voimaasi, ystäviisi ja läheisiisi. Olen kyllä antanut sinulle tukijoita rinnallesi auttamaan sinua, mutta kukaan heistä ei saa viedä minun paikkaani. Kukaan ihminen ei voi sinua kannattaa, koska minun käteni ovat ainoat, jotka jaksavat kantaa sinut kotiin asti. Kukaan muu kuin minä ei voi täysin tuntea sinua, ja siten tietää, mitä oikeasti tarvitset. 

Luota minuun! Olen kanssasi, usko pois! On totta, että läheistesi läsnäolo tuntuu konkreettisemmalta kuin minun, mutta kukaan heisä ei voi auttaa sinua niin kuin minä. Kenelläkään muulla ei ole iankaikkisen elämän sanoja elämääsi. Vain minä tiedän mitä tehdä vaikeissa tilanteissa. Vain minulla on iankaikkinen viisaus. Vain minulla on kaikki langat käsissäni. Älä luota tunteisiisi vaan minun Sanani lupauksiin. 

Rakastan sinua ja johdatan sinua. Sinä pelkäät tulevaa, koska et tunne voimaani omassa elämässäsi. Jos tuntisit sen, ymmärtäisit, että kaikki on mahdollista sinulle, koska kaikki on mahdollista minulle. Minä elän sinussa! Sydäntäsi kalvaa usein hylätyksi tulemisen pelko. Olen luvannut sinulle, etten koskaan jätä sinua, vaan Minä Olen aina kanssasi. Läheisesi eivät aina voi olla ulottuvillasi, ja koet usein yksinäisyyttä. Minä tiedän sen. Olen kuitenkin sallinut sen tapahtua, jotta osaisit katsoa minuun, joka seison joka hetki vierelläsi. Rakastan sinua, ja annan sinulle avun oikeaan aikaan. 

Olen antanut sinulle ihmisiä, rinnallakulkijoita,jotta sinä voisit olla tukemassa heitä, ja saamassa tukea, kun sitä tarvitset. Minä tahdon olla kuitenkin se paras tuki sinun ja ystäviesi elämässä. Minä olen suunnitellut seurakunnan ja lasteni yhteyden, ja olen ainoa, joka voin saada sen aikaan. Minun Henkeni yhdistää lasteni joukon perheeksi, jonka pää Minä Olen. Ilman minua et sinä, tai kukaan muukaan lapseni, voi mitään tehdä. Siksi minä elän seurakuntani keskellä. Älä silti luota vain ihmisten mielipiteisiin ja neuvoihin vaan turvaa ennen kaikkea minun Sanaani. Minä Olen sinun kanssasi.

torstai 16. helmikuuta 2012

Tehtävästä

Hei rakas lapseni!

On aika ryhtyä työhön. Olen antanut sinulle tehtävän ja kaike tarvittavan sen suorittamiseen. Tiedän, että mielessäsi on paljon kysymyksiä. Minulla on kaikki vastaukset, ja suuressa viisaudessani olen salannut sinulta asioita. Sinun ei tarvitse murehtia, kaikki on minun kädessäni. Tiedän kyllä mitä teen, kun johdatan sinua erilaisiin tilanteisiin. Sinun ei tarvitse tietää kaikkea. Sinun tarvitsee vain luottaa minuun ja Sanaani, siinä kaikki. Olen luvannut sinulle kaiken avun, mitä tarvitset, ja usko tai älä, minä pidän aina lupaukseni, vai voitko osoittaa minulle, koska en olisi pitänyt?

Rakastan sinua, ja siksi olen valinnut sinut. Elämälläsi on suuri tarkoitus suunnitelmassani. Tahtoisin näyttää sinulle suunnitelmani, mutta et vielä osaa ottaa sitä kaikkea vastaan. Johdatan sinua askel askeleelta ja järjestän sinulle yllätyksiä. Rakastan sinua ja voin tuskin odottaa, jotta pääsisin siunaamaan elämääsi. 

Olen jo siunannut sinua monin tavoin. Olen kutsunut sinut nimeltä ja antanut sinulle oman nimeni. Minä Olen sinun Isäsi, joka olen antanut kaikkeni sinun puolestasi. On monia asioita, jotka ovat estäneet sinua näkemästä minua. Tahtoisin muuttaa tämän tilanteen, koska tahtoisin olla kanssasi yhteydessä joka hetki. Tiedän, että tarvitset kasvojeni läheisyyttä tehdessäsi työtä, jonka olen sinulle antanut. Tiedän, ettet selviä yksin. Siksi tahtoisin sinun oppivan olemaan edessäni, tutkimaan Sanaani. Se on ainoa tapa saada lohdutusta rohkaisua ja voimaa elämääsi. Sei ei ole niin vakeaa miltä se kuulostaa. :) 

Tahtoisin opettaa sinulle sen, että olet täysin riippuvainen minusta. Omassa voimassasi et voi mitään tehdä, mutta voit kaiken minun voimassani! Rakastan ja ikävöin sinua, ja tahtoisin, että sinäkin voisit kokea samoin. Voi kuinka odotankaan aina, että tulisit eteeni. Minusta on näet ihana kuulla äänesi. Tahtoisin myös puhua sinulle enemmän, jos sinä vain avaisit korvasi kuuntelemaan., koska se tie vie siunausten luo, siunausten, joita et ole ennen uskaltanut omistaa itsellesi. Rakastani sinua, ja johdatan sinua iankaikkisella käsivarrellani.

torstai 9. helmikuuta 2012

"Tahdon sinun olevan sinä"

Hei rakas lapseni,

Tahtoisin puhua sinulle siitä, mitä sinä merkitset minulle. Olen tässä kanssasi. Koet joskus olevasi arvoton ja haluat muiden hyväksyvän sinut sellaisena kuin sinä olet. Tahtoisin sinun tietävän, että en yritä saada sinua muuttumaan joksikin toiseksi, niin kuin ihmiset saattavat joskus tehdä. Olet kokenut paineita siitä, että et ole tarpeeksi hyvä. Muista kuitenkin, että rakastan sinua sellaisena kuin olet!

Teen toki työtä sydämessäsi ja kasvatan sinua erilaisten asioiden kautta lähemmäs minua, Kristuksen kaltaisuuteen. Tahdon kuitenkin sinun olevan sinä. Minä Olen suunnitellut sinut ja siksi tiedän mitä tunnet, mitä haluat ja tarvitset. Tahtoisin sinun oppivan luottamaan minun voimaani ja kaikkivaltiuteeni. Tiedäthän, et ole yksin, vaan Minä Olen sinun kanssasi. 

On paljon ihmisiä, jotka kokevat kuin sinä. Kukaan ei vain uskalla tunnustaa, että he oikeasti pelkäävät aitoutta. Minulla on lääke kaikkeen pelkoon, ja se on täydellinen rakkaus. Minun edessäni saat olla turvallisella mielellä. Olen antanut syntisi anteeksi ja ottanut sinut lapsekseni. Syyllisyytesi on otettu pois ja rikkomuksesi on heitetty meren syvyyksiin. Tämän totuuden pitäisi saada sinut ylistämään minua ja ottamaan vastaan tarjoamani pelastus ja armo. 

Tahtoisin siunata sinua enemmän lahjoillani. Ei siksi, että saisit kokea kunnioitusta ja hyväksyntää ihmisiltä, vaan että ihmiset näkisivät minun kunniani ja voimani sinussa niin, että he sitä kautta löytäisivät tien ristini luo. Suurin tehtävä, jonka voin sinulle antaa on se, että tavalla tai toisella saisit olla johtamassa ihmisiä ristin luo. Sitä arvokkaampaa työtä ei voi olla. Minulla on myös suunnitelma, miten juuri sinä voit sen tehdä, ja se suunnitelma sopii täydellisesti sinun persoonaasi. Siksi minä tahdon sinun olevan sinä, koska vain sinä voit täysin tehdä sen tehtävän, jonka olen sinulle antanut. Sanot, ettet uskalla. Rohkaisen sinua toistamalla uudestaan ja uudestaan, että Minä Olen sinun kanssasi joka päivä, aina maailman loppuun asti. Minä armahdan ja autan sinua, älä siis pelkää! Minä olen rakastanut sinua iankaikkisella rakkaudellani!

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

"Teen sinusta kauniin taideteoksen"

Hei rakas lapseni,

On monia asioita, joita haluaisin jakaa kanssasi. Et ole uskaltanut kuunnella minua, etkä avata silmiäsi katselemaan minun maailmaani ja mahdollisuuksiani. Nyt tahdon, että suljet silmäsi tältä maailmalta ja ihmisjärjeltä, kun minä puhun sinulle. 

Minulla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Olen tehnyt niin monia ihmeitä elämässäsi, mutta silti et usko minua. Muistelepa mennyttä elämääsi, mieti, kuinka hellästi ja huolella olen sinua johdattanut. On ollut monia hetkiä, jolloin et ole ymmärtänyt tahtoani ja olet kapinoinut minua vastaan. Olen kuitenkin ollut kaikesta huolimatta uskollinen sinulle.

Olen jatkanut työtäni vaikeuksien keskellä. Minä en unohtanut sinua sinne vaikeisiin tilanteisiin, vaan toin sinut luokseni. Kasvatin ja siunasin sinua kaiken sen kautta. Olet kokenut syyllisyyttä, koska olet ajatellut, että kaiken syynä on ollut synti. Minä olen kuitenkin kääntänyt kaiken voitoksi. Minun rakkauteni on ollut kaiken takana. Nyt voit katsoa kiitollisena taakse päin. Käteni ei ole koskaan horjunut tai poistunut kädestäsi. Olen antanut kaikki syntisi anteeksi, enkä aio syyttää sinua mistään, joten sinun ei tarvitse kokea syyllisyyttä. Olen kärsinyt rangaistuksesi, jotta voisin armahtaa sinua.

Tahtoisin vapauttaa sinut kaikesta, mikä sitoo elämääsi: syyllisyydestä, pelosta ja kaikesta sellaisesta. En tee sitä hetkessä. Tahdon olla hienovarainen, koska tunnen sydämesi kuin omat taskuni. :) Saat kuitenkin olla vapautusprosessissa, minun kädessäni. En koskaan tahdo satuttaa sinua syyttä suotta, vaan kaikkeen kipuun on oma salattu syynsä. Kun katsot elämääsi taaksepäin, voit huomata sen. 

Olen tekemässä sinusta kaunista taideteosta, joka vaatii minulta herkkyyttä, hellyyttä ja vaivannäköä. En koskaan jätä työtäni kesken, voit olla varma siitä. Minun käsissäni olet turvassa, koska minä rakastan sinua niin paljon, että uhrasin kaikkeni puolestasi. Iloitsen sinusta, kun ajattelen sinua, ja sitä, mitä sinusta tulee! Voi, rakas lapseni, sinun ei tarvitse pelätä, koska minä seison uskollisesti vierelläsi ja rakastan sinua!