Minulla on oikeus - vai onko?

 Nämä ajatukset lähtivät lentoon Roomalaiskirjeen pohjalta. Elämme individualististessa (yksilökeskeisessä) yhteiskunnassa, jossa olemme hyvin tietoisia siitä, että meillä on monenlaisia oikeuksia. (Mikä on totta, täällä Suomessa meillä on vapauksia ja oikeuksia yllin kyllin.) 

Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä (luku 14) tilanteesta, jossa uskovien tulisi rajoittaa omia oikeuksiaan. Tämä liittyy tilanteeseen, jossa osa seurakuntalaisista koki, että heidän tulee noudattaa Mooseksen lain säädöksiä, syödä kasviksia eikä lihaa, toiset taas kokivat, että he ovat vapaita laista ja voivat syödä ihan mitä haluavat. Paavali kirjoittaa kuitenkin Room. 14:7-8: 

Kukaan meistä ei elä itseään varten eikä kuole itsään varten. Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle. 

Jakeessa 13 Paavali jatkaa: 

Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan. 

Paavali ohjeistaakin Rooman seurakuntaa toimimaan toinen toisensa parhaaksi, ei omista oikeuksista tai mieltymyksistä tiukasti kiinni pitäen, vaikka siihen seurakuntalaisilla olisi täysi oikeus. Samankaltaisia ohjeita annetaan myös Korintin seurakunnalle, tilanteessa, jossa kysymyksenä oli epäjumalille uhrattu liha, luvuissa 1. Kor. 8 ja 10. 

Osa Korintin seurakuntalaisista ei halunnut syödä lihaa, koska se oli uhrattu epäjumalille, osa taas ei nähnyt tätä ongelmallisena. Luvussa 8 Paavali kirjoittaa, kuinka ei ole olemassa epäjumalia, sillä on vain yksi Jumala ja siksi meillä on vapaus syödä, "mitä lihakaupasta löytyy". Jakeessa 1. Kor. 8:9 hän kuitenkin kirjoittaa: 

Pitäkää kuitenkin huoli siitä, ettei tämä teidän vapautenne saa heikkoja kompastumaan. 

Luvun lopussa Paavali kirjoittaakin, että hän ei itse halua olla loukkaukseksi kenellekään ja siksi hän on päättänyt olla syömättä lainkaan lihaa. Luvussa 10 Paavali jatkaa samasta teemasta,  jaksossa (jakeet 23-33), joka on otsikoitu "Oma vapaus ja toisen paras". Jakeissa 23-24 hän kirjoittaa: 

"Kaikki on luvallista" -- mutta kaikki ei ole hyödyksi. "Kaikki on luvallista" -- mutta kaikki ei ole rakentavaa. Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan vaan toisen parasta. 

Tämän yksilökeskeisen kulttuurin keskellä tämä periaate toisen huomioon ottamisesta tuntuu välillä jäävän omien oikeuksen peräämisen jalkoihin. 

Toinen Roomalaiskirjeestä noussut ajatus, joka liittyy osittain tähän teemaan, löytyy luvusta Room. 13, jossa Paavali kirjoittaa esivallan kunnioittamisesta, tässä jakeet Room. 13:1-5: 

Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta.

On tilanteita, joissa kansalaistottelemattomuus on aiheellista, esimerkkinä Apt. 4, jossa Pietari ja Johannes kieltäytyivät tottelemasta esivaltaa ja julistivat evankeliumia rohkeasti. Näin tapahtuu edelleen monissa maissa, joissa viranomaiset haluavat estää evankeliumin julistamisen. Pitää kuitenkin huomata, että kun Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeen, kristityt joutuivat kokemaan vainoa ja painostusta viranomaisten ja esivallan taholta ja silti Paavali kirjoitti edellä mainitut jakeet. 

Alamaisuuteen sisältyy se, että luovutaan joistain oikeuksista, yhteiseksi hyväksi, ja kristityllä motiivina toimii rakkaus lähimmäistä kohtaan. Paavali kirjoittaa vielä jakeissa Room. 13:8-10: 

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. Käskyt "Älä tee aviorikosta", "Älä tapa", "Älä varasta", "Älä himoitse", samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain. 

Rakkauden kaksoiskäsky on suurin käsky laissa, käsky, jonka Jeesus antoi, kun hän oli viimeisellä aterialla opetuslasten kanssa, Joh. 13:34-35: 

 "Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne."

Kysymys kuuluukin, miten tämä Jeesuksen käskyn toteuttaminen näkyy omissa asenteissani ja käytöksessäni? Onko oikeuksia, joista minun pitää luopua, jotta voisin osoittaa rakkautta veljeäni tai sisartani kohtaan? Haluanko valita rakastaa lähimmäistäni vai haluanko valita pitää tiukasti kiinni omista oikeuksistani?

Karismaattisuus, menestystelogia ja kärsimys

 Kirjassa Hiljaisiin hetkiin, jonka ajatukset on koonnut D. L. Moody,  on seuraava ajatus: 

Jumalan läsänäolo koettelemuksissa on paljon parempi kuin säästyminen koettelemuksilta. Hänen sydämensä myötätunto on parempi kuin hänen kätensä voima.

Raamatun teksteissä puhutaankin paljon siitä, kuinka vaikeuksien(kin) keskellä Jumala on läsnä. Tästä esimerkkinä Jes. 43:2: 

Kun kuljet vesien halki, minä olen kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala, eikä liekki sinua polta. 

Näissä jakeista välittyy Jumalan rakkaus ja myötätunto ihmistä kohtaan. 

Onko joskus niin, että etsimme ihmeellisiä kokemuksia, havittelemme kaikin keinoin Jumalan käden voimaa omaan elämäämme, mutta hänen sydämensä laupeus, armo ja myötätunto jää meille vieraaksi? Uskon, että Jumala on Kaikkivaltias, kykenevä tekemään ihmeitä ilman määrää, tätä en halua kiistää. Olisiko kuitenkin parempi niin, että opettelisimme elämään niiden vaikeuksien keskellä, lähellä Jumalaa ja samalla saisimme arjen keskellä kokea hänen hoitavaa rakkauttaan?

Raamatun mukaan kristityn elämään kuuluu kärsimys, vainot ja taistelut. Uuden testamentin tekstien ensimmäsille lukijoille vainot ja kärsimys uskon tähden olivatkin konkreettisia asioita: kristittyjä painostettiin ja vainottiin vaihtelevasti kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana. Siksi Raamatun teksteissä annetaan ohjeistusta siitä, miten tulisi reagoida vainoon ja kärsimykseen. Tästä esimerkikkinä 1. Piet. 4:12-13: 

Rakkaat ystävät, älkää oudostuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotain outoa. Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitten iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy. 

Myös Jeesuksen opetuksessa tulee esiin se, että samalla tavalla kuin hän itsekin joutuu vainotuksi, hänen seuraajansakin tulevat kokemaan painostusta ja vainoa. Tästä esimerkkinä Matt. 10, varsinkin jakeet 16-31. Luvussa 10 Jeesus lähettää opetuslapset, "kuin lampaat susien keskelle". 

Toki, Raamatussa puhutaan myös Jumalan antamasta siunauksesta ja menestyksestä, mutta mitä tämä siunaus sitten tarkoittaa? Jumalan antama menestys ei aina välttämättä olekaan aineellista tai näkyvää, vaikka inhimillisesti olisi helppo ajatella, että silloinhan Jumalan nimi saisi suurimman kunnian, kun hänen voimansa ja valtansa tulisi näkyvällä tavalla esiin hänen seuraajiensa elämässä. 

 Psalmeissa mietepsalmeja, joissa puhutaan siitä, kuinka jumalaton menestyy, mutta vanhurskas ei. Kuitenkin osat vaihtuvat, kun seistään Jumalan edessä: jumalattoman loppu on surkea, kun taas vanhurskas saa nauttia Jumalan läsnäolosta. Esimerkkinä psalmi 73. Jakeissa 3-5 sanotaan:

Minä kadehdin jumalattomia, kun näin heidän menestyvän. Heillä ei ole ikinä vaoivoja, he ovat terveitä ja lihavia. He eivät joudu raatamaan kuin muut ihmiset, eikä heitä toisten tavoin kuriteta. 

Psalmin lopussa kirjoittaja kuitenkin tulee toisiin aatoksiin, jakeet 17-28: 

Viimein tulin Jumalan pyhäkköön ja tajusin, miten jumalattomien käy. Sinä johdatat heidät liukkaalle polulle, he putoavat pettävään kuoppaan. Äkkiä he ovat joutuneet tuhoon, heidän loppunsa on kauhea. Herra, kun sinä nouset, he ovat pelkkää tyhää, kuin unikuva, joka herätessä katoaa. Sydämeni oli katkera, sieluuni pisti. Minä olin mieletön, ymmärrystä vailla, olin kuin järjetön eläin sinun edessäsi. 

Kuitenkin, minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni. Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti. Ne, jotka luopuvat sinusta, menehtyvät Sinä tuhoat kaikki, jotka pettävät sinut. Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan. 

Ps. 73:23-24

Psalmin kirjoittajalle onni ja menestys tulee siitä, että hän saa olla Jumalan kanssa. Vaikka kaikki muu pettäisi, Jumala on kallio, jolla hän saa seistä. Jumala pitää kädestä kiinni, ja viimein, lopulta, nostaa kunniaan. 

Näiden pohdintojen johtopäätöksenä sanoisin, että ensinnäkin, Jumala on kykenevä tekemään ihmeitä ilman määrää, sen Raamattu ja henkilökohtaiset kokemukset selkeästi osoittavat. Mutta samalla molemmat, sekä Raamattu että kokemus osoittavat myös sen, että aina Jumala ei toimi niin kuin tahtoisimme, joskus Jumala vastaa 'ei' tai 'odota'. Mutta Jumala ei ole sellainen, joka kylmästi sanoo 'ei käy' ja sulkee oven. Sen sijaan Jumala on kuin rakastava Isä (tai äiti), joka ottaa hellästi lapsensa syliin ja sanoo: 'ei, rakas lapseni, minulla on parempi ajatus, luota minuun.' Näissä tilanteissa, usein pimeyden keskellä, Jumalan myötätunto, laupeus ja armo tulevat konkreettiseksi. 

Kalenteritekstejä 22

 Minä johdatan sinua askel askeleelta. Älä pelkää, vaikka nyt et näe kokonaisuutta. Sinun kutsumuksesi ja persoonasi on uniikki kokonaisuus. Älä vertaa itseäsi muihin, älä kulje sitä polkua, jota joku toinen on käynyt. Tiedän, että valmiiksi tallattu polku olisi helpompi kävellä. Minä raivaan sinulle uuden polun. Älä ole huolissasi, minä pidän huolen huomisesta ja sinusta. Minä olen johdattanut sinut juuri tähän kohtaan. Et siis ole eksyksissä tai hukassa, vaan minun kämmenelläni, turvassa. Minä Olen sinun kanssasi. 

Minä olen kutsunut sinut nimeltä. Minä tiedän, mitä teen, kun kutsun sinut. Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. Olet minulle rakas. Minä teen sinun kauttasi suuria asioita. Minä siunaan sinua erityisellä siunauksella, jonka saat välittää eteenpäin tavalla, jolla vain sinä voit. Katson sinua niin hellästi ja rakastavasti! 

Äälä pelkää, sillä se kutsu, jonka olen sinulle antanut, ei ole samanlaista kuin toisilla. Minun suunnitelmani etenee sinun elämässäsi. Minä olen sinun kanssasi. Älä yritä olla samanlainen kuin joku muu, sillä silloin minun suunnitelmani ei pääse toteutumaan. Ole rohkea ja palvele sillä paikalla, johon olen sinut nyt asettanut. Älä pelkää, sillä minä näen tulevaisuuteen. Sekin on minun kädessäni. 

Minä olen kutsunut sinut, eikä kukaan voi ottaa sitä pois. Sinä saat olla minun kämmenelläni, turvassa, juuri oikeassa paikassa. Luota siihen, että minä johdatan sinua askel kerrallaan. Älä pelkää! Se, mitä olen sinulle antanut, ei ole verrattavissa siihen, mitä olen antanut jollekin toiselle. Ole uskollinen niissä tehtävissä, joita sinulle on annettu ja saat kokea siunausta ja olla itse siunauksena. Olen luonut sinusta sinut, koska halusin tehdä niin. Rakastan sinua niin paljon juuri tuollaisena! Älä yritä hypätä toisen saappaisiin, älä yritä täyttää toisten odotuksia, vaan katso minuun, sillä minä olen sinut luonut ja kutsunut. 

Minä valaisen sinun polkusi niin kirkkaasti sinun eteesi, niin, ettei sinulla ole mitään vaikeuksia löytää oikeaa reittiä. Minä teen polun valmiiksi sinun eteesi ja johdatan sinua sitä päämäärää kohti, mihin olen sinut kutsunut. Ole turvallisella mielellä. 

Minä valaisen sinun silmiesi eteen näyn siitä, mitä minä olen osallesi suunnitellut, mitä kohti olen sinua viemässä. Sinä et osaa sitä vielä kuvitella, mutta minä näytän sinulle, mitä minä aion tehdä. Haluan kutsua sinut mukaan siihen, mitä minä teen. 

Minä olen kutsunut sinut ja johdatan sinua sitä reittiä pitkin, jonka olen sinulle suunnitellut jo ennen sinun syntymääsi. Se reitti voi olla pimeä, mutta minä olen sinun kanssasi ja talutan sinua. Älä pelkää, vaikka kukaan muu ei olisikaan kulkenut samaa reittiä sinun edelläsi, sillä Minä Olen. Rakastan sinua, enkä hylkää sinua, enkä jätä sinua pimeään. Ole siis turvallisella mielellä. 

Minä olen kutunut ja valtuuttanut sinut. Älä pelkää, sillä saat olla sillä paikalla, johon minä sinut asetan. Minä vahvistan sinua. Sinun työsi saa olla siunaamassa monia. Älä pelkää. Minä olen valinnut olemaan siunauksen kanavana. 

Minä olen sinun kanssasi jokaisella askeleella. Älä pelkää olla sinä, sillä minä olen kutsunut sinut olemaan se, joka sinä olet. Kaikki heikkoutesi ja vahvuutesi, lahjasi, ne ovat kaikki lahjoja minulta. Älä kiellä itseltäsi sitä siunausta, jonka minä olen sinulle tarkoittanut. Ole rohkea ja ota oma paikkasi, sillä minä olen sen sinulle tarkoittanut. Minä olen sinun kanssasi ja vahvistan sinua. 

Moninaisuus – mahdollisuus ja haaste

 Ylen sivuilla oli uutisjuttu Piilaaksosta. Jutun voi lukea tästä linkistä. Teknologiayritysten työntekijät ovat pääasiassa nuoria valkoisia miehiä. Naiset ja vähemmistöt ovat selkeästi aliedustettuna. He myös joutuvat kokemaan, kuinka heidän työpanostaan ei arvosteta, tai heitä syrjitään, jätetään huomiotta tai heistä käytetään halventavia ilmauksia. 

Miksi jonkun yksittäisen yhtiön työkulttuuri on sitten tärkeää? Nämä yhtiöt ovat globaaleja yrityksiä, joiden tuotteita ja palveluja käytetään ympäri maailmaa. Siksi näiden yhtiöiden arvomaailma ja toimintatavat vaikuttavat siihen, mitä algoritmit tuovat silmiemme eteen, kun esim. syötämme hakusanoja Googleen tai Youtubeen. Tämän vuoksi näiden yhtiöiden arvot ja toimintatavat vaikuttavat myös meidän ajatteluumme ja kulttuuriimme. Jos näiden yhtiöiden arvomaailma on sellainen, joka ei ota huomioon moninaisuutta, jonka keskellä elämme, vahvistaa se vastaavaa ajattelua myös ympäri maailman. 

Tekstiä lukiessa pohdin, että tämä sama pätee itse asiassa osittain myös seurakuntakulttuuriin, jossa otetaan huomioon vain yksi näkökulma, valkoisen miehen näkökulma. Asioita tehdään tietyllä tavalla, ehkä vain siksi, että kukaan ei ole kyseenalaistanut toimintatapoja tai kehittänyt uusia tapoja toimia. Se, että suuri osa ihmiskuntaa jää tai jätetään näin ulkopuolelle, ei ole vain sääli, se on väärin. 

Seurakunta on Raamatun ilmoituksen mukaan globaali perhe, johon kuuluu ihmisiä kaikista kansoista, kielistä ja heimoista (Ilm. 7:9-10). 

Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: -- Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa!

Ilm. 7:9-10

Paavali kirjoittaa 1. Korinttilaiskirjeessä (luku 12), kuinka seurakunta on Kristuksen ruumis, johon kuuluu erilaisia jäseniä. Jokasella jäsenellä on oma tehtävänsä kokonaisuudessa. Paavali kuvaa kauniisti, kuinka moninaisuus on siis elimellinen osa sitä, mitä seurakunta on: 

Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus, mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista. Vaikka jalka sanoisi "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", se silti kuuluu ruumiiseen. Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista? Jäseniä on kuitenkin monta, kun taas ruumis on yksi. Ei silmä voi sanoa kädelle: "Minä en tarvitse sinua" eikä liioin pää jaloille: "Minä en tarvitse teitä." Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä. Me verhoamme erityisen arvokkaasti ne ruumiinosta, joita emme pidä kovinkaan arvokkaina, ja peitämme erityisen säädyllisesti ne, joita häpeämme. Säädylliset ruumiinosat eivät tällaista verhoa tarvitse. Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian, jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta, vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. 

1. Kor. 12:26-27

Olenkin pohtinut sitä, miten tämä moninaisuus näkyy seurakunnassa. Saavatko kaikki äänensä kuuluviin? Mitä käy niille, jotka vaiennetaan tai jotka ovat vuosien varrella oppineet vaientamaan itsensä? Mitä tulisi tehdä, että tilanne saataisiin korjattua, jotta se moninaisuus ja rikkaus, jonka Jumala on luonut, voisi tulla esiin?

Mustavalkoisesta värien maailmaan

Tässäpä pohdintoja siitä, miten ihminen näkee maailman. Jotkut näkevät maailman mustavalkoisena: asia on joko oikein tai väärin, katki, poikki ja pinoon. Jotkut taas näkevät myös muita sävyjä: asiat eivät olekaan niin yksinkertaisia kuin pinnalta katsoen voisi olettaa. Ensimmäisen ryhmän ihmiset näkevät usein uhkana nuo toisen ryhmän ihmiset: tilanne, jossa ei olisikaan selkeitä rajoja, ei olisikaan niin helppo nähdä, mikä on oikein ja mikä väärin, sehän voi olla pelottavaa. Tämä voi johtaa turhiin viholliskuviin: ne, jotka eivät näe kuin mustaa ja valkoista, näkevät vihollisinaan ne, joiden silmissä maailma ei olekaan niin yksinkertainen. 

Ajattelisin, että kysymyksessä on myös näkökulmien ero: mustavalkoiset ihmiset katsovat asioita etäältä ja luulevat tietävänsä kaiken. Kun asiaa tarkastelee lähempää, tulee esiin kaikenlaisia muitakin sävyjä. Monet yksinkertaiset asiat nimittäin muuttuvat monimutkaisiksi, kun niitä katsoo lähempää, kun ne tulevat iholle, omalle kohdalle. Kaukaa on helppo tuomita, lähellä taas näkee paljon syvemmin. Mikko Kuustonen kirjoittaa laulussa Taivas varjele: 

"Paljon puhetta, paljon suuria sanoja. 

Kun ei tiedä on helpointa olla opettaja." 

Video: Mikko Kuustonen: Taivas varjele

Moni tuntee sanonnan Siperia opettaa. Elämä tuo usein mukanaan haasteita ja tilanteita, joissa joutuu miettimään, miten sitä oikeastaan näkee elämän, mikä onkaan tärkeää ja mikä ei olekaan niin ehdottoman olennaista. Tässä prosesissa usein sitä alkaa nähdä uusia sävyjä. Minä kutsuisin sitä armoksi. 

Kun ihminen joutuu kokemaan vaikeita asioita, joko omalla kohdallaan tai läheistensä elämässä, se laittaa polvilleen. Myös se, että joutuu kohtaamaan oman raadollisuutensa ja pahuutensa laittaa nöyrälle paikalle. Kun tällaisessa tilanteessa saa kokea, kuinka Jumalan armo riittää ja peittää kaiken, kuinka kaikesta huolimatta saa olla hyvyyttä täynnä olevan Jumalan käsivarsilla, tuo se elämään sävyjä, joita ei voi muuten nähdä. Kun on itse saanut kokea tällaisen Jumalan armon, sitä voi jakaa myös toisille, myös niille, jotka ennen näyttivät vihollisilta. 

Kohdatkoon Jumalan armo sinua tänään! 

Armo riittää, säv. & san. Petrus Ahonen

Minut löyist kulkeneena harhaan

ja syliisi nostit, veit minut turvaan. 

Sinä saavuit elämääni köyhään

ja kutsuit minut mukaan juhlapöytään. 

Armo riittää. 

Sinä katsoit yksinäisyyteni. 

Adoptoit minutkin perheeseesi. 

Sinä suljit minut rakkauteesi

ja vaihdoit köyhyyteni rikkauteesi. 

Armo riittää. 

Armo riittää. Se ihmetyttää vieläkin.

Armo riittää. Armo riittää kuitenkin. 

Armo riittää. Se maksoi suunnattomasti. 

Armo riittää. Siitä kiittää en voi koskaan tarpeeksi. 

Armo riittää. Se kantaa heikkoudessakin. 

Armo riittää. Armo riittää silloinkin. 

Armo riittää. Se murtaa vastustukseni. 

Armo riittää. Armo riittää luomaan kaiken uudeksi. 

Isä kutsuu sinuakin luokseen kotiin palaamaan.

Isä kutsuu sinuakin luokseen ja juoksee halaamaan. 

Isä nostaa sinutkin jälleen ja pelon karkottaa.

Isä nostaa sinutkin ja kyyneleet kuivaa

eikä hylkää milloinkaan.

Video: Petrus Ahonen: Armo riittää

Muinaisille teille?

Muinaisille teille?

- Pohdintoja Petri Mäkilän pääkirjoituksen pohjalta

Maailma ympärillämme on suuressa muutoksessa. Seurakunta kohtaa ulkoapäin tulevia paineita, sillä kulttuuri, joka ympäröi meitä sekä se kulttuuri, joka vallitsee seurakunnan sisällä, erkanevat toisistaan nopealla tahdilla. Petri Mäkilä kirjoittaa pääkirjoituksessaan (RV 001/2020), että seurakunnan ei tulisi turvata temppuihin, muualta tuotuihin malleihin tai metodeihin, vaan palata takaisin juurilleen, rukoukseen, Sanan ääreen, Jumalan kohtaamiseen Pyhän Hengen kautta. 

Jokainen kristitty on varmaan samaa mieltä, että tarvitsee enemmän Pyhää Henkeä, rukousta ja Jumalan Sanan lukemista ja tutkimista seurakunnan keskellä. Mäkilä ei kuitenkaan kirjoituksessaan anna konkreettisia työkaluja, miten tämän pitäisi tapahtua. Samoin, hän ei kerro, mitä nämä temput, vieraat mallit ja metodit hänen mielestään ovat. Tästä johtuen jokainen lukija varmasti tulkitsee eri tavoin, mitä ne voisivat olla. 

Uskomme, että kun ihminen tulee uskoon, Jumala antaa hänen sydämeensä Pyhän Hengen, joka alkaa toimia hänen elämässään. Pyhän Hengen vaikutusta ja sen tärkeyttä ei voi kukaan kiistää. Ensinnäkin, Pyhä Henki vaikuttaa meissä halua tehdä Jumalan tahto omassa elämässämme, toiseksi Henki muistuttaa meitä siitä, mitä Jeesus on opettanut ja kolmanneksi, Henki varustaa meitä palvelemaan Jumalaa omalla paikallamme. Ilman Pyhää Henkeä meidän on aivan turha toimia. Me emme voi käskeä tai pakottaa Pyhää Henkeä toimimaan tietyllä tavalla, miten ja milloin me haluaisimme, mutta voimme aina antaa hänelle tilaa toimia omassa elämässämme ja seurakunnan keskellä. 

Rukous on uskovan elämässä ehdottaman tärkeää, kuten Mäkilä tekstissään kirjoittaa. Mutta Mäkilä ei kuitenkaan kerro, miten meidän tulisi rukoilla. Mitkä ovat niitä tapoja rukoilla, jotka saavat esim. nuoremman sukupolven innostumaan aiheesta? Tavat voivat olla erilaisia eri ihmisten ja sukupolvien välillä, mutta rukouksen merkitys ja teho on silti ihan sama, onhan meillä sama Jumala, joka meidän rukouksemme kuulee ja vastaa niihin. Muistan, kun olin vuosia sitten Jämijärvellä srk-harjoittelussa ja siellä järjestettiin rukous- ja paastopäivät ja täytyy sanoa, että se oli aivan kauheaa. (Olin nuorin osallistuja.) Voikin olla, että pitkät polvirukoukset eivät ole nykypäivän ihmiselle kovinkaan innostavia, mutta kuitenkin monet kokevat, kuinka Pyhä Henki koskettaa heitä esimerkiksi ylistyksen ja rukouksen keskellä, tai vaikkapa solussa tai pienryhmässä rukoillessa. 

Entä sitten Jumalan Sanan tutkiminen ja lukeminen, mitä siitä tulisi ajatella? Kukaan ei varmaan kiistä, etteikö se olisi tärkeää. Jälleen kysyn, miten tämän tulisi tapahtua. Historian saatossa on seurakunnissa pidetty paljon raamattutunteja tai raamattuviikkoja. Nykyisen kiireisen ihmisen elämässä voi olla haastavaa erottaa vaikkapa kokonaista viikonloppua ja tulla seurakunnan keskelle kuuntelemaan Raamatun opetusta. En kuitenkaan usko, etteivät ihmiset haluaisi saada opetusta. Tässäkin opetus voisi tapahtua solussa tai pienryhmässä, jossa solun jäsenet eivät ole vain Sanan kuulijoina, vaan myös aktiivisesti itse pohtivat ja soveltavat Raamatun opetusta omaan elämäänsä. 

Seurakunnissa on varmasti tehty myös virheitä, on yritetty toimintamalleja, jotka eivät ole toimineetkaan sillä tavalla kuin oli tarkoitus. Kuitenkin, uusia (tai vanhoja) toimintatapoja ei kannata asettaa vastakkain Pyhän Hengen toiminnan, Raamatun lukemisen ja rukouksen kanssa. Pyhä Henki antakoon viisautta seurakunnalle ja seurakuntalaisille, miten toimia tämän pimeän ajan keskellä! 

Yksimielisyydestä

Hui, siitä onkin pitkä aika, kun olen viimeksi blogannut. Kaikenlaisia pohdintajuttuja sitä on kuitenkin pyörinyt mielessä, mutta ne ovat tulleet saarnojen ja opetusten kautta ulos. :) :) Mutta tässä ehkä hieman hajanaisia pohdintoja yksimielisyydestä.

Tämän päivän Raamatun jae Youversionissa oli Room. 15:5: 

Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti

Aloinkin pohtia, mitä tämä jae tarkoittaa tässä yhteydessä. Mitä on se yksimielisyys, mistä tässä puhutaan. Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeen tietyssä tilanteessa. Alunperin seurakunnassa enemmistö oli juutalaisia. Keisari Claudius oli kuitenkin ajanut juutalaiset pois Roomasta vuonna 49 jKr. ja sen jälkeen jäljelle jääneet pakanataustaiset olivat olleet seurakunnasssa enemmistönä ja sen johtajina. Kun juutalaiset sitten saivat palata Roomaan ja myös seurakunnan yhteyteen, aiheutti se skismaa näiden ryhmien välillä. Tähän tilanteeseen Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeen. 

Tämä oli siis kirjeen historiallinen konteksti. Jakeen tekstuaalinen konteksti on luvun 15 alku, jossa Paavali kirjoittaa: 

Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava. mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. Ei Kristuskaan ajatellut itseään. Onhan kirjoitettu: "Sinun herjaajiesi herjaukset ovat osuneet minuun." Kaikki, mktä pyhät kirjoitukset sisältävä, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon ukaisesti niin, että te yksimielisesti, yhdestä suusta ylistäisitte Herrame Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää. Hyväksykää siis toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.

Olen joskus kuullut jonkun sanovan, että yksimielisyys tarkoittaa sitä, että kaikkien pitäisi olla samaa mieltä. Tässä kohdassa se ei kuitenkaan tarkoita sitä. Paavali vetosi Rooman seurakuntalaisiin, että pysykää yhdessä, yhtenä seurakuntana. Rooman seurakunnassa oli suurtakin erimielisyyttä esimerkiksi siitä, mikä on juutalaiskristittyjen asema ja kuka oikeastaan johtaa ja ketä. Silti Paavali kehottaa kaikkia yhdestä suusta ylistämään Herraa Jeesusta Kristusta. 

Jakeessa 7 Paavali kirjoittaa vetoomuksen:

Hyväksykää toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi. 

Room. 15:7

Jos Rooman seurakunnassa ei olisi ollut erimielisyyksiä ja kiistoja, ei Paavalin varmaankaan olisi tarvinnut kehottaa seurakuntalaisia hyväksymään toinen toisensa, ajattelee hän... 

Se, että tämän päivän seurakunnissa(kin) on erimielisyyksiä, johtuu osittain ihan siitä, että olemme niin erilaisia ihmisiä, tulemme erilaisista taustoista ja katsomme elämää eri näkökulmista. Jos tämä erilaisuus kielletään, se voi näennäisesti johtaa yksimielisyyteen, mutta tosiasiassa se tarkoittaa sitä, että on vain yksi näkökulma, jota pidetään oikeana, toiset ovat väärässä. Tällainen ajattelu voi johtaa vielä suurempaan hajaannukseen kuin se, että erilaiset näkökulmat otettaisiin huomioon seurakunnan keskellä.