Muinaisille teille?

Muinaisille teille?

- Pohdintoja Petri Mäkilän pääkirjoituksen pohjalta

Maailma ympärillämme on suuressa muutoksessa. Seurakunta kohtaa ulkoapäin tulevia paineita, sillä kulttuuri, joka ympäröi meitä sekä se kulttuuri, joka vallitsee seurakunnan sisällä, erkanevat toisistaan nopealla tahdilla. Petri Mäkilä kirjoittaa pääkirjoituksessaan (RV 001/2020), että seurakunnan ei tulisi turvata temppuihin, muualta tuotuihin malleihin tai metodeihin, vaan palata takaisin juurilleen, rukoukseen, Sanan ääreen, Jumalan kohtaamiseen Pyhän Hengen kautta. 

Jokainen kristitty on varmaan samaa mieltä, että tarvitsee enemmän Pyhää Henkeä, rukousta ja Jumalan Sanan lukemista ja tutkimista seurakunnan keskellä. Mäkilä ei kuitenkaan kirjoituksessaan anna konkreettisia työkaluja, miten tämän pitäisi tapahtua. Samoin, hän ei kerro, mitä nämä temput, vieraat mallit ja metodit hänen mielestään ovat. Tästä johtuen jokainen lukija varmasti tulkitsee eri tavoin, mitä ne voisivat olla. 

Uskomme, että kun ihminen tulee uskoon, Jumala antaa hänen sydämeensä Pyhän Hengen, joka alkaa toimia hänen elämässään. Pyhän Hengen vaikutusta ja sen tärkeyttä ei voi kukaan kiistää. Ensinnäkin, Pyhä Henki vaikuttaa meissä halua tehdä Jumalan tahto omassa elämässämme, toiseksi Henki muistuttaa meitä siitä, mitä Jeesus on opettanut ja kolmanneksi, Henki varustaa meitä palvelemaan Jumalaa omalla paikallamme. Ilman Pyhää Henkeä meidän on aivan turha toimia. Me emme voi käskeä tai pakottaa Pyhää Henkeä toimimaan tietyllä tavalla, miten ja milloin me haluaisimme, mutta voimme aina antaa hänelle tilaa toimia omassa elämässämme ja seurakunnan keskellä. 

Rukous on uskovan elämässä ehdottaman tärkeää, kuten Mäkilä tekstissään kirjoittaa. Mutta Mäkilä ei kuitenkaan kerro, miten meidän tulisi rukoilla. Mitkä ovat niitä tapoja rukoilla, jotka saavat esim. nuoremman sukupolven innostumaan aiheesta? Tavat voivat olla erilaisia eri ihmisten ja sukupolvien välillä, mutta rukouksen merkitys ja teho on silti ihan sama, onhan meillä sama Jumala, joka meidän rukouksemme kuulee ja vastaa niihin. Muistan, kun olin vuosia sitten Jämijärvellä srk-harjoittelussa ja siellä järjestettiin rukous- ja paastopäivät ja täytyy sanoa, että se oli aivan kauheaa. (Olin nuorin osallistuja.) Voikin olla, että pitkät polvirukoukset eivät ole nykypäivän ihmiselle kovinkaan innostavia, mutta kuitenkin monet kokevat, kuinka Pyhä Henki koskettaa heitä esimerkiksi ylistyksen ja rukouksen keskellä, tai vaikkapa solussa tai pienryhmässä rukoillessa. 

Entä sitten Jumalan Sanan tutkiminen ja lukeminen, mitä siitä tulisi ajatella? Kukaan ei varmaan kiistä, etteikö se olisi tärkeää. Jälleen kysyn, miten tämän tulisi tapahtua. Historian saatossa on seurakunnissa pidetty paljon raamattutunteja tai raamattuviikkoja. Nykyisen kiireisen ihmisen elämässä voi olla haastavaa erottaa vaikkapa kokonaista viikonloppua ja tulla seurakunnan keskelle kuuntelemaan Raamatun opetusta. En kuitenkaan usko, etteivät ihmiset haluaisi saada opetusta. Tässäkin opetus voisi tapahtua solussa tai pienryhmässä, jossa solun jäsenet eivät ole vain Sanan kuulijoina, vaan myös aktiivisesti itse pohtivat ja soveltavat Raamatun opetusta omaan elämäänsä. 

Seurakunnissa on varmasti tehty myös virheitä, on yritetty toimintamalleja, jotka eivät ole toimineetkaan sillä tavalla kuin oli tarkoitus. Kuitenkin, uusia (tai vanhoja) toimintatapoja ei kannata asettaa vastakkain Pyhän Hengen toiminnan, Raamatun lukemisen ja rukouksen kanssa. Pyhä Henki antakoon viisautta seurakunnalle ja seurakuntalaisille, miten toimia tämän pimeän ajan keskellä!