Karismaattisuus, menestystelogia ja kärsimys

 Kirjassa Hiljaisiin hetkiin, jonka ajatukset on koonnut D. L. Moody,  on seuraava ajatus: 

Jumalan läsänäolo koettelemuksissa on paljon parempi kuin säästyminen koettelemuksilta. Hänen sydämensä myötätunto on parempi kuin hänen kätensä voima.

Raamatun teksteissä puhutaankin paljon siitä, kuinka vaikeuksien(kin) keskellä Jumala on läsnä. Tästä esimerkkinä Jes. 43:2: 

Kun kuljet vesien halki, minä olen kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala, eikä liekki sinua polta. 

Näissä jakeista välittyy Jumalan rakkaus ja myötätunto ihmistä kohtaan. 

Onko joskus niin, että etsimme ihmeellisiä kokemuksia, havittelemme kaikin keinoin Jumalan käden voimaa omaan elämäämme, mutta hänen sydämensä laupeus, armo ja myötätunto jää meille vieraaksi? Uskon, että Jumala on Kaikkivaltias, kykenevä tekemään ihmeitä ilman määrää, tätä en halua kiistää. Olisiko kuitenkin parempi niin, että opettelisimme elämään niiden vaikeuksien keskellä, lähellä Jumalaa ja samalla saisimme arjen keskellä kokea hänen hoitavaa rakkauttaan?

Raamatun mukaan kristityn elämään kuuluu kärsimys, vainot ja taistelut. Uuden testamentin tekstien ensimmäsille lukijoille vainot ja kärsimys uskon tähden olivatkin konkreettisia asioita: kristittyjä painostettiin ja vainottiin vaihtelevasti kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana. Siksi Raamatun teksteissä annetaan ohjeistusta siitä, miten tulisi reagoida vainoon ja kärsimykseen. Tästä esimerkikkinä 1. Piet. 4:12-13: 

Rakkaat ystävät, älkää oudostuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotain outoa. Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitten iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy. 

Myös Jeesuksen opetuksessa tulee esiin se, että samalla tavalla kuin hän itsekin joutuu vainotuksi, hänen seuraajansakin tulevat kokemaan painostusta ja vainoa. Tästä esimerkkinä Matt. 10, varsinkin jakeet 16-31. Luvussa 10 Jeesus lähettää opetuslapset, "kuin lampaat susien keskelle". 

Toki, Raamatussa puhutaan myös Jumalan antamasta siunauksesta ja menestyksestä, mutta mitä tämä siunaus sitten tarkoittaa? Jumalan antama menestys ei aina välttämättä olekaan aineellista tai näkyvää, vaikka inhimillisesti olisi helppo ajatella, että silloinhan Jumalan nimi saisi suurimman kunnian, kun hänen voimansa ja valtansa tulisi näkyvällä tavalla esiin hänen seuraajiensa elämässä. 

 Psalmeissa mietepsalmeja, joissa puhutaan siitä, kuinka jumalaton menestyy, mutta vanhurskas ei. Kuitenkin osat vaihtuvat, kun seistään Jumalan edessä: jumalattoman loppu on surkea, kun taas vanhurskas saa nauttia Jumalan läsnäolosta. Esimerkkinä psalmi 73. Jakeissa 3-5 sanotaan:

Minä kadehdin jumalattomia, kun näin heidän menestyvän. Heillä ei ole ikinä vaoivoja, he ovat terveitä ja lihavia. He eivät joudu raatamaan kuin muut ihmiset, eikä heitä toisten tavoin kuriteta. 

Psalmin lopussa kirjoittaja kuitenkin tulee toisiin aatoksiin, jakeet 17-28: 

Viimein tulin Jumalan pyhäkköön ja tajusin, miten jumalattomien käy. Sinä johdatat heidät liukkaalle polulle, he putoavat pettävään kuoppaan. Äkkiä he ovat joutuneet tuhoon, heidän loppunsa on kauhea. Herra, kun sinä nouset, he ovat pelkkää tyhää, kuin unikuva, joka herätessä katoaa. Sydämeni oli katkera, sieluuni pisti. Minä olin mieletön, ymmärrystä vailla, olin kuin järjetön eläin sinun edessäsi. 

Kuitenkin, minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni. Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti. Ne, jotka luopuvat sinusta, menehtyvät Sinä tuhoat kaikki, jotka pettävät sinut. Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan. 

Ps. 73:23-24

Psalmin kirjoittajalle onni ja menestys tulee siitä, että hän saa olla Jumalan kanssa. Vaikka kaikki muu pettäisi, Jumala on kallio, jolla hän saa seistä. Jumala pitää kädestä kiinni, ja viimein, lopulta, nostaa kunniaan. 

Näiden pohdintojen johtopäätöksenä sanoisin, että ensinnäkin, Jumala on kykenevä tekemään ihmeitä ilman määrää, sen Raamattu ja henkilökohtaiset kokemukset selkeästi osoittavat. Mutta samalla molemmat, sekä Raamattu että kokemus osoittavat myös sen, että aina Jumala ei toimi niin kuin tahtoisimme, joskus Jumala vastaa 'ei' tai 'odota'. Mutta Jumala ei ole sellainen, joka kylmästi sanoo 'ei käy' ja sulkee oven. Sen sijaan Jumala on kuin rakastava Isä (tai äiti), joka ottaa hellästi lapsensa syliin ja sanoo: 'ei, rakas lapseni, minulla on parempi ajatus, luota minuun.' Näissä tilanteissa, usein pimeyden keskellä, Jumalan myötätunto, laupeus ja armo tulevat konkreettiseksi.