Negatiivinen ja positiivinen kehä

Nämä ajatukset lähtivät liikkeelle, kun luin tämän Ylen toimittajan kirjoittajan artikkelin. Tekstin voi lukea linkistä kokonaisuudessaaan, mutta tässä lyhyesti, mitä jäin pohtimaan. 

Toimittaja oli pohtinut sitä, miksi tavalliset suomalaiset, jotka pari vuotta sitten jakoivat somessa söpöjä kissavideoita ja pitivät hauskaa kavereidensa kanssa, ovat nyt täyttäneet sen vihapuheella. (Tavalliset ihmiset siis avoimesti kirjoittavat, kuinka he haluaisivat tapppaa ihmisiä.) Toimittaja teki kokeen, ja loi Facebookkiin profiilin, jonka oli tarkoitus kuvastaa keskivertosuomalaista. Aluksi tämä tyyppi tykkäsi vähän kaikenlaisista sivuista ja artikkeleista, mutta sitten hän alkoi tykkäämään ns. maahamuuttokriittisistä sivustoista jne. ja kokeen lopussa tyypin uutisvirrassa ei näkynyt muita uutisia kuin pelkkää vihapuhetta ja rasismia. Facebookilla nimittäin on sellainen algoritmi, jonka mukaan tietokone sitten valitsee ne tiedot, mitä kenellekin näytetään, sen mukaan, mistä kukakin on kiinnostunut. Eli ihminen voi löytää itsensä vaikkapa keskeltä aina vain kovenevaa vihapuhetta, tai toisenlaisesta "kuplasta", jossa kaikki ajattelevat samalla tavalla kuit tämä ihminen itse. 

No, mitä tällä sitten on tekemistä uskon kanssa? Jäin miettimään sitä, että jos kerran tällainen negatiivinen kupla tai kierre on mahdollinen, niin eikö sitten positiivinen olisi? Negatiivisella kehällä tarkoitan vähän tuon yllä kuvatun kaltaista tilannetta. Ikävistä asioista saa puhua ja niitä pitää käsitellä, mutta niihin kiinni jääminen voi johtaa tosi syvälle. 

Piirsin joskus kuvan erään saarnan pohjalta. (En muista saarnaajaa enkä aihetta, ja kuva on jossain paikassa x.) Kuvassa oli henkilö, joka näytti olevan kaltereiden takana. Henkilö näytti vihaiselta, ja piti kaltereista kiinni, katsellen eteensä. Kaltereiden edessä oli kuiva hiekkainen maa. Mutta henkilön takana oli vehreä puutarha. Siellä oli myös Jeesus, joka oli valmistanut tälle henkilölle pikinik-aterian. Mutta henkilö katsoi tiukasti toiseen suuntaan, piti kaltereista kiinni, ja luuli olevansa vankilassa. Jos hän olisi päästänyt irti, ja kääntynyt, olisi hän huomannut olevansa vapaa, kaltereiden oikealla puolella. Vankila oli siis se kuiva paikka, johon henkilö niin tiukasti tuijotti.

Joskus on niin, että ihminen jää kiinni johonkin, esim. katkeruuteen tai negatiivisuuteen. Olen joskus törmännyt tällaisiin ihmisiin. On totta, että elämässä tulee eteen monenlaisia vaikeuksia, ja että se on epäoikeudenmukaista. Meidät on kuitenkin kutsuttu vapauteen Kristuksessa. Vapautuminen voi joskus viedä aikaa, mutta se on kuitenkin mahdollista.

Uudessa testamentissa annetaan uskoville ohjeita, miten tulisi asennoitua elämään ja vaikeuksiin. Tässä joitain esimerkkejä:

Paavali kirjoittaa Filippiläiskirjeessä (4:8)

Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea, mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen. 

Meidät on kutsuttu siunaamaan: 

1. Piet. 3:9

Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa: sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. 

Paavali kehottaa:
1. Tess. 4:18
Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. 

Uskova voi olla kiitollinen myös vaikeuksien keskellä, sillä hän tietää, että rakastava Kaikkivaltias on hänen kanssaan. 

Paavali kehottaa meitä myös iloitsemaan, varsinkin Filippiläiskirjeessä, joka on kirjoitettu vankilassa:
Fil. 4:4
Iloitkaa aina Herrassa, vieläkin minä sanon: Iloitkaa!

Yhteenvetona voisin sanoa, että samoin kuin tuo aluksi mainittu negatiivinen kierre, myös positiivinen kierre on mahdollinen, ja siihen meitä kehotetaan. Se ei perustu siihen, että yritän vaikeuksien keskellä olla kiitollinen tai iloinen, vaan se perustuu siihen, että saan tuntea Hänet, joka on Kaikkivaltias Isäni. Kaikki on Jumalan kädessä, ja Hän on voimallinen toimimaan myös minun ja läheisteni elämässä. Uskon kautta voin iloita jo tänään siitä vastauksesta, jonka saan tulevaisuudessa.

Kyse on siis toivon näkökulmasta. Jostain löysin tällaisen kuvan, jonka teksti menee suunnilleen näin: Ihmiset, jotka jättävät kaiken Jumalan käsiin, lopulta näkevät kaikessa Jumalan käden.

Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys - yksilö ja seurakunta

Katsellessani tv:tä tässä yhtenä päivänä, törmäsin kanavan nettisivujen mainokseen, jossa kerrottiin, kuinka nyt on mahdollista muokata itselle näkyvää nettisivua niin, että näkee juuri ne asiat, jotka itseä kiinnostavat. Sama tuunausmahdollisuus on todellisuutta myös monissa muissa asioissa, kuten puhelimissa tai eri sovelluksissa. Se on hienoa, että voi muokata vaikka puhelimestaan omansa näköisen. Jäin kuitenkin pohtimaan, mikä merkitys tällä tuunaamisella ja yksilökeskeisyydellä on uskon ja seurakunnan kannalta. 

Seurakunnassa ja uskonelämässä kun yhteisöllisyys ja yksilöllisyys kulkevat käsi kädessä. Se on sellainen "on the other hand - on the other hand" -kysymys. (Sori englanninkielinen ilmaus, se tuli ensimmäisenä mieleen.) :) 

Toisaalta, olemme jokainen yksilöitä, Jumalan luomia ja Hänen rakkautensa kohteita juuri sellaisena kuin olemme. Hän on lahjonut meitä (=antanut meille lahjojaan) yksilöllisesti, ja kohtelee meitä yksilöinä, joten saamme olla kiitollisia siitä millaisia olemme, ilman tarvetta kopioida toisia. 

Toisaalta taas, olemme osa yhteisöä, seurakuntaa. Seurakunta koostuu Jumalan omista, Häneen uskovista ihmisistä. On olemassa universaalinen seurakunta, joka käsittää koko maailman kaikki Jeesuksen omat, ja paljon paikallisseurakuntia, paikallisia kristittyjen yhteisöjä. Paavalin opetuksen mukaan seurakunta on Kristuksen ruumis, jossa jokaisella jäsenellä on oma paikkansa, osana kokonaisuutta. 

1. Kor. 14:12-14

Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät ja olemme saaneet juoda samaa Henkeä. Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista.

Ja kristinuskon mukaan uskontomarkkinoilla tuunaaminen ei ole "in", eli kristitty ei voi vain napsia niitä piirteitä, jotka sattuvat itseä kiinnostamaan, ja luoda omanlaisensa uskonnon. Tosin kristillisiä seurakuntia on monenlaisia, joista voi valita sen, minkä kokee hengelliseksi kodikseen. :) 

Yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä tulisi siis vallita tasapaino. Yksilön olisi hyvä nähdä se koko kuva, yhteisö, seurakuntaruuumis, ja kuinka yksilönä, omine yksilöllisine ominaisuuksineen ja luonteenpiirteineen saa olla osana sitä kokonaisuutta, joka saa yhteisönä valloittaa maailmaa Kristuksen rakkaudella. 

Ihmettelen - Lunastus

Joskus vuosia sitten olin Pekka Laukkarisen keikalla, jossa hän kertoi laulun 'Ihmettelen' taustan. Hän oli ostanut auton, joka oli hajonnut heti kättelyssä. Tämä oli aiheuttanut pohdinnan, miksi ihmeessä hän osti auton, joka menee heti rikki. 

Mutta Jumalahan on tehnyt juuri niin: Hän osti kalliilla hinnalla omakseen ihmisen, joka on keskeneräinen, erehtyväinen, rikkinäinen. Tästä oivalluksesta syntyi siis tuo mainittu laulu, jonka kerrossa lauletaan: 

"Kuinka rakkautesi arvoinen voi olla keskeneräinen, miksi kalliilla ostit särkyneen, sitä ihmettelen." 

(Koko laulun sanat jäljempänä tässä tekstissä. :) ) 

Pekka ei autoa ostaessaan tiennyt, että auto tulee hajoamaan, Jumala sen sijaan tiesi, mitä teki, kun ihmisen lunasti. 

Jumala maksoi meistä kalliin hinnan, kuten Pietari kirjeessään kuvaa: 

...tietäen, että ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan. 

1. Piet. 1:17-19

Paavali kuvaa myös tätä lunastusta Roomalaiskirjeessä, Room. 5:6-8: 

Laulun toisessa säkeistössä Pekka kirjoittaa viitaten Jeesuksen Tuhlaajapoika -vertaukseen: 

"Palvelijan paikkaa edessäs hain, että jollain kaiken korvaisin. Minut juhlapöytään kutsuttiin, sinä palvelijan viitta harteillasi"

Jumala ei siis lunastanut ihmistä voiton toivossa, vaan rakkaudesta meihin. Jumala ei lunastanut ihmistä, jotta tämä voisi maksaa lunastuksen hinnan takaisin esim. palvelemalla seurakunnassa. Eli Jumalan rakkaus on pyyteetöntä, täydellistä rakkautta. 

Luther (?) tai joku muu, on ilmaissut asian näin: 

"Jumala ei rakasta meitä siksi, että olemme arvokkaita, vaan me olemme arvokkaita siksi, että Jumala rakastaa meitä."

Ja lopuksi ne koko laulun sanat: 

Sanat: Pekka Laukkarinen

Sävel: Matti Laitinen

Tänään eteesi Jumala tieni vei.

Särkyneenä haurain askelin. 

Jälleen häpeän sitä mitä sisältä oon.

Mutta pyydän päästä valoon. 

Sinä katseesi käänsit minuun päin.

Näit kaiken ja silti viereen jäit.

Otit sydämeni heikon ja särjetyn. 

Annoit takaisin puhtaan ja pyyhityn. 

Kuinka rakkautesi arvoinen voi olla keskeneräinen?

Miksi kalliilla ostit särkyneen, sitä ihmettelen. 

Minä ihmettelen. 

Palvelijan paikkaa edestäs hain, 

Että jollain kaiken korvaisin. 

Minut juhlapöytään kutsuttiin

Sinä palvelijan viitta harteillasi. 

En ymmärrä miksi teit sen, 

Miksi kärsit puolesta ihmisen. 

Mutta tiedän lahjaksi puhtauden 

Saa syntinen edessä Jeesuksen. 

Kuinka rakkautesi arvoinen voi olla keskeneräinen?

Miksi kalliilla ostit särkyneen, sitä ihmettelen.

Minä ihmettelen.  

Mitä merkitsee kuolla itselleen?

Tämä teksti on julkaistu Christ for Nations -lehdessä, kännös Aino Roininen. En muista, mistä tämän olen käsiini saanut, mutta kävin tässä läpi varaston laatikoita, etsien jotain ihan muuta, ja löysin tämän tekstin. Ja se puhutteli jälleen.

*****

Kun sinut unohdetaan tai laiminlyödään, tai tarkoituksella laitetaan sivuun. Kun olet häväisty ja ylenkatsottu, mutta se ei sinua ärsytä eikä loukkaa, vaan sydämesi iloitsee, koska olet katsottu arvolliseksi kärsimään Kristuksen tähden: 

- Tämä on kuolemista itselleen

*

Kun sinun hyvyytesi käännetään pahuudeksi ja toiveesi eivät toteudu, kun neuvosi ovat tyhjänveroiset ja mielipiteillesi nauretaan, mutta sinä et salli vihasi nousta etkä puolustaudu, vaan kohtaat kaiken kärsivällisyydellä ja rakastavalla hiljaisuudella: 

- Tämä on kuolemista itselleen

*

Kun sinä rakkaudella ja kärsivällisesti kohtaat kaiken epäjärjestyksen ja mielivallan, kaiken röyhkeyden ja vaivaamisen, kun seisot vastakkain hävityksen, kohtuuttomuuden ja hengellisen tunteettomuuden - kestät, kuten Jeesus kesti: 

- Tämä on kuolemista itselleen

*

Kun olet tyytyväinen kaikenlaiseen ruokaan, tarjouksiin, ilmastoon ja vaatteisiin ja sopeudut kaikenlaiseen ympäristöön ja olet valmis kaikenlaisiin muutoksiin, kun Jumala niin tahtoo: 

- Tämä on kuolemista itselleen

*

Kun keskusteluissa et koskaan välitä viitata itseesi etkä muistella onnistuneita puheenvuorojasi, et kiihkeästi etsi kiitosta, kun todella opit olemaan tuntematon: 

- Tämä on kuolemista itselleen

*

Kun näet veljesi menestyvän ja hänen tarpeidensa täyttyvän ja voit rehellisesti hengessäsi iloita hänen kanssaan, tuntematta kateutta tai kyselemättä Jumalalta, vaikka omat tarpeesi ovat paljon suuremmat ja tilanne näyttää toivottomalta: 

- Tämä on kuolemista itselleen

*

Kun voit vastaanottaa neuvoja ja moitteita alempiarvoiselta ja voit nöyrästi alistua sisäisesti ja ulkonaisesti antamatta vastauksen ja mielipahan nousta sydämessäsi: 

- Tämä on kuolemista itselleen

*

"Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani."

Gal. 2:20

Unelmia ja epäonnistumisia

Viime viikolla luin tekstin sivustolta God seized dreams (Jumalan kokoisia unelmia), He Called Her Daughter joka jäi puhuttelemaan minua. Ajattelin kirjoittaa joitain ajatuksia sen pohjalta. 

Kirjoittaja kuvaa tekstissä, kuinka lapsuuden ja nuoruuden nolot hetket ja epäonnistumisen tunteet ovat ikään kuin syöpyneet hänen muistiinsa. Näitä tunteita, kuten riittämättömyyden, häpeän ja syntisyyden tunnetta, ihminen kantaa sisällään, vaikka aikaa tapahtuneesta olisikin kulunut jo kauan. Näin ollen niistä on muodostunut kiviä, joita sitten kantaa mukanaan läpi elämän.

Niitä kiviä, tai mitään muitakaan kiviä, ei meidän kuitenkaan ole tarkoitus kantaa, sillä ne kaikki on jo kannettu meidän puolestamme, kuten Pietari kirjoittaa 1. Piet. 2:24:

Itse, omassa ruumiissaan hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synnistä ja eläisimme vanhurskaudelle.

Mark. 5:21-43 kertoo, kuinka Jeesus parantaa Jairuksen tyttären, ja ennen sitä hän parantaa verenvuodosta kärsivän naisen, ikään kuin vahingossa. Verenvuototauti tarkoitti siinä kulttuurissa sitä, että nainen joutui sairautensa vuoksi yhteiskunnan ulkopuolelle. Hän oli saastainen. Kuitenkin, hän uskalsi koskettaa Jeesusta, ja hän sai tulla terveeksi. Kun Jeesus kohtasi naisen, hän sanoi tälle: "Tyttäreni, sinun uskosi on sinut parantanut."

Jeesus käyttää naisesta sanaa Tyttäreni.

 Vaikka olen, samoin kuin tekstin kirjoittaja, saanut kasvaa uskovassa kodissa, seurakunnan keskellä, ei se silti ole helppoa. On jostain syystä vaikea hyväksyä, että noiden kivien kantaminen ei ole minun ongelmani. Jeesus on jo uhrillaan maksanut synneistäni, puutteistani ja epäonnistumisistani. Hän on minun auttajani. Miksi siis haluan itse kantaa taakkani? Hän kutsuu minuakin (ja sinuakin) Tyttäreksi. 

Nyt on taas uusi vuosi alkanut. Monet miettivät, että mitä kaikkea tulikaan tehtyä edellisenä vuonna, ja mitä uusia haasteita uusi vuosi tuokaan tullessaan. Joskus tämä pohdinta voi tuottaa miinusmerkkisen tuloksen: ei vuoden aikana onnistunutkaan tavoitteissaan, on jäänyt vajaaksi. Lisää kiviä kannettavaksi... Nämäkin kivet voi antaa Jeesukselle. Hänen armonsa kannattaa minua tänäkin vuonna, niitä unelmia kohti, jotka Hän on minulle antanut.

 

Kiitollisena - itseäisyyspäivänä

Tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä pohdiskelen, mistä kaikesta voin olla kiitollinen.

Olen kiitollinen kaikesta siitä rikkaudesta, mitä meillä Suomessa on. Meillä on monenlaista rikkautta. Joku voi sanoa, että on meillä myös köyhyyttä, se on totta. Mutta kun vertaa siihen, mitä on muualla, niin on meillä ehdottomasti enemmän rikkautta kuin köyhyyttä. 

Meillä on aineellista rikkautta, josta suuri osa maailman asukkaista voi vain haaveilla: useimmilla Suomessa perustarpeet on tyydytetty: meillä on tarpeeksi ruokaa ja lämmin asunto. Näiden lisäksi monilla meistä on paljon muutakin hyvää, kuten lomamatkoja, teknologiaa ja niin edelleen.

Meillä on sosiaalista rikkautta, sillä monelle suomalaiselle kansalaisvaikuttaminen on itsestäänselvyys, kuten esimerkiksi se, että jokaisella on äänioikeus, ja siihen ei vaikuta sosiaalinen asema tai varallisuus, vaan jokaisen ääni on samanarvoinen. Monet vaikuttavat yhteiskuntaan myös erilaisten järjestöjen kautta.

Meillä on henkistä rikkautta, sillä suomalainen koulujärjestelmä on maailman parhaimmistoa, ja se on jokaiselle avoin. Meillä on mahdolisuus oppia, opiskella, ottaa selvää asioista, eikä siihen(kään) vaikuta se, minkälainen asema on yhteiskunnassa tai kuinka paljon on varallisuutta.

Meillä on hengellistä rikkautta, sillä meillä on pitkä kristillinen traditio. Meille on itsestäänselvyys, että Raamattua voidaan luokea suomeksi, ja Jumala ymmärtää, kun puhun Hänelle suomeksi. Meillä on vapaus uskoa, kokoontua ja julistaa evankeliumia. 

Tästä kaikesta voin olla kiitollinen tänään. 

Muukalaisista

Tässä hiema ajatuksiani liittyen ajankohtaiseen pakolaisteemaan, joka on ollut esillä uutisissa, somessa ja vaikka missä. Keskustelu on ollut paikoin aggressiivistakin, mikä on välillä tuntunut pahalta. 

Jos mietitään, mitä Raamatu asiasta sanoo, niin Vanhassa testamentissa on useita kohtia, joissa käsketään ottamaan muukalaiset huomioon, pitämään heitä tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä, sillä perusteella, että israelilaiset ovat itsekin olleet muukalaisia, Egyptissä. Tässä muutamia esimerkkejä:

"Älä tee muukalaiselle vääryyttä, äläkä riistä häntä, sillä olet itsekin ollut muukalaisena Egyptissä." (2. Moos. 22:21)
"Älä sorra muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä, ja tiedätte, mitä on elää vieraassa maassa muukalaisena."
(2. Moos. 23:9)
"Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä."
(3. Moos. 19:33)
"Sama laki ja samat säädökset koskevat sekä teitä että teidän keskuudessanne asuvia muukalaisia." (4. Moos. 15:16)
"Samoin tulee teidän rakastaa muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä."
(5. Moos. 10:19)

Voidaan esittää vastalause, että Vanhan testamentin ohjeet eivät pätisi tässä tilanteessa, emmehän me ole olleet muukalaisina Egyptissä. Kuitenkin, myös Uuudessa testamentissa puhutaan muukalaisuudesta, ainakin  Efesolaiskirjeessä ja 1. Pietarin kirjeessä. Toisaalta sitä tarkastellaan siitä näkökulmasta, että, olimme ennen muukalaisia ja Jumalan vihollisia, nyt saamme kuulua Jumalan perheeseen.

"Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät."
  (Ef. 2:19)

Toisaalta taas asiaa tarkastellaan siitä näkökulmasta, että kristittyinä olemme kuin muukalaisia tässä maailmassa. 1. Pietarinkirje on kirjoitettu tilanteessa, jossa seurakunta oli painostuksen tai jopa vainon kohteena. Kristityt olivat kuin muukalaisia omassa maassaan, sillä he käyttäytyivät erilailla kuin muut, mikä aiheutti toisissa ennakkoluuloja ja pelkoa.

Monilla on tässäkin tilanteessa erilaisia pelkoja muukalaisia kohtaan, heidän kulttuurinsa ja tapansa kun ovat erilaisia kuin omamme, ja kulttuurien kohtaamisesta voi seurata ikäviäkin asioita. Varsinkin nyt, kun muukalaisia virtaa maahan niin suurina joukkoina. Myös turvallisuuden koetaan olevan uhattuna: mitä jos tulijat kääntyvätkin jossain vaiheessa meitä vastaan?

Jeesus kuitenkin sanoo:
"Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta. Teille on opetettu: rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi, mutta minä sanon teille: rakastaa vihamiehiänne, ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte Taivaallisen Isänne lapsia."
(Matt. 5:42-45)

Tämä on sitä kristillistä etiikkaa puhtaimmassa muodossaan.

Ajattelisin, että kun ihminen, oli hän sitten kuka tahansa, saa kokea rakkautta ja ystävällisyyttä, se puhuttelee. Hesarissa olikin uutinen, satoja turvapaikanhakijoita on kääntynyt kristityksi Saksassa. 

En tiedä, miten tässä pakolaiskriisissä tulisi toimia. Poliittiset päättäjät pohtivat sitä, ja etsivät ratkaisuja tilanteeseen. Mutta sen tiedän, että Raamattu ohjeistaa meitä melkoisen selkeästi pitämään huolta niistä, jotka tarvitsevat apua, olivatpa he sitten millaisia tahansa ja riippumatta siitä, ansaitsevatko he sitä vai ei. Samalla tavoin, kuin olemme saaneet kohdata armon oikeaan aikaan omassa elämässämme.