Unelman (k)antaja ... pohdintoja kutsumuksesta

Aloitin pitkästä aikaa lukemaan Bruce Wilkinsonin kirjaa Unelman (k)antaja. Oli taas ajatuksia herättävää lukea sitä, varsinkin, kun itse olen täällä opiskelujen keskellä joutunut pohtimaan omaa kutsumustaan, unelmaa, jota kohti on (toivottavasti) menossa.

Kirjan vertauksessa Tavallinen, lähtiessään Tuttulasta kohti suurta unelmaansa, joutuu kohtaamaan kaikenlaisia tilanteita. Tavallista vastaan tulee vastaan pelon muuri, joka meinaa estää unelman tavoittelemisen, läheisiä ihmisiä (kirjassa heitä kutsutaan Rajaräyhäreiksi), jotka haluavat lannistaa unelman etsijän, joutomaan, jossa Tavallinen kokee, että Unelman Antaja on kaukana eikä välitä lainkaan. Kuitenkin Tavallinen jatkaa matkaansa kohti unelmaansa, ja löytää sen. Niinpä hänestä tulee Unelman kantaja.

Mietin lukiessani, kuinka helposti sitä kääntyy takaisin Tuttulaan, vertauksen kieltä käyttääkseni. Se, että uskaltaa pysyä siinä, minkä on kokenut saaneensa Jumalalta, ei aina ole helppoa. Voi olla, että toiset ihmiset sanoillaan ja teoillaan saavat perääntymään. Voi olla, että olosuhteet ovat sellaiset, että on vaikea uskoa, että se unelma tulee joskus toteutumaan. Voi olla myös, että itse ei uskalla ottaa vastaan sitä unelmaa, jonka Jumala haluaisi antaa, varsinkin silloin, kun näyttää siltä, että se poikkeaa siitä, mitä unelmia toisilla ihmisillä on. Ja kuitenkin, jokaiselle on tarkoitettu oma unelmansa, kutsunsa, jota varten hänet on luotu.

Lopuksi rohkaisuksi itselle ja lukijoille teksti, jonka luin joskus Joensuussa solujen illassa, samoin kuin täällä Keuruulla Betanialla, kun pidin saarnan. 

Holley Gerthin blogista:

We look at the books on the shelves. We listen to the song on the radio. We watch the speaker at the event. And we ask, “How is there room for me?”

It can feel like that everything worth doing has already been done. As wise Solomon said, there's nothing new under the sun.

But here’s the secret: it’s not about what you do–it’s about YOU.

We’ve never read your words. We’ve never heard your song. We’ve never listened to your message.

I believe we’re made in the image of God. And that means there's a part of who He is that only gets shown to the world through who you are. Like a little puzzle piece. 

What will you reveal? If you don’t let it show, we’ll never know. There’s room for you. Dare to step into that space, your place. No one else can. No one else ever will. Just you. Just as you are.