Kirje

Hei rakas lapseni,

Mitä sinulle kuuluu? Olen ollut huolissani, sillä en ole kuullut sinusta pitkään aikaan mitään. Olit niin vihainen, kun lähdit pois luotani, ja se sattui minuun. En tiedä, saatko tätä kirjettäni, mutta yritän kaikkeni, että tavoittaisin sinut.

Sinä olit kaunis lapsi, ja minä rakastin sinua niin. Halusin sinun tietävän sen, ja siksi sait kaiken rakkauteni ja huolenpitoni. Sait koulussa usein hyviä arvosanoja, vaikka väliin mahtui vähän huonompiakin. Se ei kuitenkaan vähentänyt rakkauttani sinuun, ja sinä tiesit sen. Minusta oli ihana keskustella sinun kanssasi, ja kuunnella surujasi ja ilojasi. Muistan, kuinka sinulla oli tapana tulla illalla minun luokseni ja vain istua vieressäni ja katsella kun tein päivällä kesken jääneitä töitäni. Joskus sinun mieltäsi askarrutti joku asia, ja sain neuvoa sinua, ja joskus taas vain istuimme hiljaa yhdessä, sinä ja minä. Voi, et uskokaan, kuinka kaipaan niitä hetkiä. Tiedän, että jossain syvällä sisimmässäsi sinäkin kaipaat. Muistan vielä, kun illan päätteeksi usein nukahdit tuoliisi, ja sain kantaa sinut sänkyyn.

Muistan, kuinka kävelimme yhdessä metsässä, ja sinä et jaksanutkaan kävellä. Silloin minä sain nostaa sinut syliini, ja kantaa sinut kotiin.. Sen jälkeen sinä narrasit minua, ja sanoit, ettet jaksanut kävellä, vaikka oikeasti olisitkin jaksanut. Minä pidin aina niin hyvää huolta sinusta.

Sinä kuitenkin kasvoit, etkä halunnut enää viettää aikaa minun kanssani. Sinä kuitenkin luotit minuun, ja olin siitä iloinen. Muistan yhteiset retkemme kuin eilisen päivän. Muistan, kuinka kirjoitit koulussa aineen, jonka otsikkona oli "Isä ja minä". Sinä rakastit minua ja minä sinua. Minusta oli niin ihanaa jakaa sinun elämääsi, olla osana sitä.

Tahtoisin edelleen olla osa elämääsi. Tahtoisin, että tämä kaikki olisi voinut jatkua. Tuli kuitenkin päivä, jota en voi unohtaa, vaikka kuinka haluaisin. Haluaisin pyyhkiä sen pois, niin ettei sitä olisi koskaan tapahtunutkaan. Muistan, kuinka tulit kertomaan, että olit päättänyt lähteä pois luotani, elämään omaa elämääsi, niin kuin sinä sanoit. Sanoit, että haluat ottaa ilon irti elämästäsi, niin kauan kuin se vielä olisi mahdollista. Sinä halusit minun antavan sinulle perintösi, että tulisit toimeen omillasi. Totta kai halusin antaa sinulle tukeni En vain halunnut menettää sinua. Myönnyin pyyntöösi, vaikka en olisi halunnut.

Minuun sattui sinun lähtösi, ja aina kun muistelen sitä päivää sydäntäni vihlaisee. Olisin halunnut antaa sinulle niin paljon enemmän. Olisin halunnut opettaa sinulle vielä paljon lisää. Sinä sanoit, etten rakastanut sinua, ja halusit lähteä etsimään sitä todellista rakkautta. Tiesin jo silloin, ettet tule sitä löytämään. Sydämeni vuotaa verta, kun ajattelen, missä sinä mahdat olla. Olet ehkä repinyt itsesi rikki kaikella keinotekoisella, etsiessäsi sitä aitoa rakkautta vääristä paikoista.

Minä tunnen sinut, koska olen sinun Isäsi, ja tiedän, että sinun olisi parempi olla minun luonani. Täällä saisit olla juuri se, joka sinä olet, koska minä tunnen sinut. Vaikka minuun sattuukin se ajatus, ettet halunnut minun rakkauttani ja hyvyyttäni vaan halusit lähteä pois, niin olet aina tervetullut takaisin. Minä odotan sinua, ja joka päivä minä aamulla ensimmäisenä ajattelen sinua, josko tänään minun rakas lapseni tulisi takaisin luokseni. Jos sinä saat käsiisi tämän kirjeen, pyydän sinua, tule kotiin! Minä rakastan sinua edelleen, ja odotan sinua. Tahtoisin jo nähdä sinut ja olla osa sinun elämääsi. Minä tekisin mitä vain saadakseni nähdä sinut jälleen onnellisena, kotona. Tiedät, että niin olisi parempi.

Voi rakas lapseni, minun on niin ikävä sinua, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Kyyneleet valuvat pitkin poskiani ajatellessani sinua. Tahdon sinun tietävän, että koska vain haluat tulla kotiin, ovet ovat aina auki.

Rakastavin ja kaipaavin terveisin 

Sinun Isäsi

Minulla on unelma

Minulla on unelma, 

suuri unelma sinun elämällesi.

Minulla on unelma, 

että sinä olisit kerran taivaassa minun kanssani.

Minulla on unelma, 

että sinä olisit onnellinen minun luonani.

Minulla on unelma, 

että sinä keskustelisit minun kanssani.

Minulla on unelma, 

että sinä kuuntelisit minun ääntäni enemmän kuin televisiota, ystäviäsi, perheesi jäseniä tai työtovereitasi.

Minulla on unelma, 

että saisin antaa sinulle lahjoja ja siunauksiani.

Minulla on unelma, 

että voisin käyttää sinua arkielämäsi keskellä.

Minulla on unelma, 

että voisin käyttää sinua seurakuntani keskellä.

Minulla on unelma, 

että minä voisin olla osa sinun elämääsi niin kuin paras ystäväsi tai perheen jäsenesi.

Minulla on unelma, 

että sinä olisit mukana siinä työssä, jota teen tässä maassa ja kaupungissa.

Minulla on unelma, 

että sinä voisit nähdä lähimmäisesi, perheen jäsenesi ja työtoverisi niin kuin minä heidät näen.

Minulla on unelma, 

että sinä kertoisit minulle sinun unelmistasi.

Minulla on unelma, 

että sinä voisit ylistää ja kiittää minua siitä kaikesta mitä olen sinulle antanut, ja kaikesta, mitä Minä Olen.

Minulla on unelma, 

että sinä saisit kulkea ilman katkeruuden taakkaa ja antaa kaiken kokemasi vääryyden anteeksi, 

niin kuin minä olen antanut sinulle kaiken anteeksi.

Minulla on unelma, 

että sinä voisit nähdä itsesi niin kuin minä sinut näen: pelastettuna, arvokkaana, minun lapsenani.

Minulla on unelma, 

että voisin opettaa sinua Sanani kautta.

Minulla on unelma, 

että sinä voisit oppia tuntemaan minua vielä paljon paremmin.

Minulla on unelma, 

että sinä voisit oppia luottamaan minuun ja minun Sanaani enemmän.

Minulla on unelma, 

että voisin puhua sinulle Sanani kautta paljastamalla sinulle sieltä suuria salaisuuksia.

Minulla on unelma,

että sinä antaisit minulle luvan tehdä työtä sinun sydämessäsi.

Minulla on unelma, 

että voisin voidella ja valtuuttaa sinut tehtävään, jonka tahdon sinulle antaa, minun seurakunnassani.

Minulla on unelma, 

että minä voisin siunata sinua ja sinun kauttasi monia ihmisiä.

Minulla on unelma, 

että sinun kätesi olisi aina minun kädessäni.

Minulla on unelma, 

että minä voisin tehdä ihmeitä ja näyttää valtasuuruuteni sinun elämässäsi.

Minulla on unelma, 

että sinä rakastaisit minua enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa.

Isän ikävä

Heräsin aamulla ja nousin ylös sängystä. Kävelin keittiöön laittamaan aamupuuroa rakkaalle lapselleni. Vaikka minulle onkin kertynyt omaisuutta, hän on minun kallein aarteeni. Kun puuro alkoi olla valmista, menin herättämään häntä. Kauhukseni huomasin, että hän ei ollutkaan omassa sängyssään, vaan se oli tyhjä. Olin hetken ymmälläni, ja kiertelin eri huoneissa huutaen hänen nimeään, kunnes tajusin, että hänet oli ryöstetty. Päätin tehdä kaikkeni saadakseni lapseni takaisin.

Päätin siis etsiä lapseni keinolla millä hyvänsä. Mikään etsintäni ei tuottanut tulosta. Päätin kahlata läpi koko maan. Siihen kuluisi aikaa, mutta koska kyse oli rakkaasta lapsestani, se olisi sen arvoista. Jätin kaikki liiketoimeni, omaisuuteni, kaiken, jotta voisin keskittyä etsintään. Kahlasin maata ristiin rastiin, ja välillä turhauduin. En löytänyt jälkeäkään lapsestani. Minun oli välillä pakko palata kotiin hoitamaan asioita, mutta yritin jatkuvasti etsiä häntä. En tiennyt, minkä näköinen lapseni olisi, mikä oli hänen lempivärinsä, mikä oli hänen suurin unelmansa tai mitä hän pelkäsi. Olisin antanut mitä vain, että olisin saanut pitää häntä sylissäni, lohduttaa, pyyhkiä hänen kyyneleensä tai nauraa hänen kanssaan. Ajatus siitä, etten enää koskaan saisi nähdä häntä oli suorastaan sietämätön. Tällainen tuska ja kaipaus sydämessäni jatkoin etsimistä.

Viimein, vuosin jälkeen löysin lapseni. Hän oli kokenut kovia, ja oli sisäisesti rikki. Hän oli tehnyt rikoksen, ja jäänyt siitä kiinni. Löysin hänet vankilasta. Hän ei kuitenkaan tuntenut minua. Selitin hänelle, kuka olen ja järjestin hänet vapaaksi. Olin niin onnellinen, kun olin saanut rakkaan lapseni takaisin. Hän ei kuitenkaan luottanut minuun, vaan hän halusi palata vanhaan elämäänsä, ja sanoi olevansa onnellinen. Hän myös oli katkera minulle siitä, että en ollut tullut hänen luokseen aiemmin. Minä yritin selittää, että olin vuosikaudet yrittänyt etsiä häntä. Hän ei kuitenkaan uskonut minua. Minua sattui katsella sivusta kuinka lapseni kärsi, enkä minä voinut tehdä mitään. Palasin kotiin murheellisena. Käänsin lapseni valokuvan nurin, ja ajattelin, että parempi unohtaa koko juttu. Rakkaus lastani kohtaan ei kuitenkaan suostunut kuolemaan, ja kysin häneltä, saisinko luvan antaa hänelle lahjoja. Lapseni antoi luvan, ja niin minä annoin hänelle syntymäpäivä- ja joululahjoja. Hän kiitti minua kohteliaasti, mutta ei edelleenkään suostunut luottamaan minuun. Hän syytti jatkuvasti minua siitä, että olin hylännyt hänet. Minä yritin selittää kyynelten valuessa poskilleni, mitä oli tapahtunut, mutta hän ei kuunnellut minua. Sitten kadotin hänet jälleen.

Minä jatkoin toivomista, että lapseni tulisi kotiin. Ei mennyt päivääkään, etten ajatellut häntä. Rakastin häntä niin paljon. Tämä rakkaus vaati minua lähtemään taas liikkeelle. Lähdin toivottoman tuntuiselle matkalle etsimään lastani. Matkustin kaupungista toiseen, ja ilta illan jälkeen kävelin kaupungin katuja etsien lastani ja kysellen ihmisiltä hänestä. Minua alkoi jo ikä painaa ja selkäni painua kumaraan. Lopulta en jaksanut ottaa enää askeltakaan. Siinä seistessäni uupuneena jotkut nuoret päättivät ryöstää minut. He hakkasivat ja potkivat minua, mutta heiltäkin minun oli pakko kysyä, tiesivätkö he missä minut lapseni olisi. He vain nauroivat minulle. Siellä minä sitten istuin verissäni, yksin kaupungin kadulla, mielessäni vain yksi asia: missä minun lapseni on. Ryästäjät menivät nurkan taakse jakamaan saalista ystäviensä kanssa. Kuulin heidän pilkkaavan minua sanoen: "Sellainen vanha hupsu, etsii kuulemma lastaan. Hän on kyllä aivan väärässä paikassa." Sitten menetin tajuntani, enkä kuullut enempää, enkä oikeastaan välittänytkään. Halusin vain löytää lapseni. Seuraava asia, minkä kuulin oli: "Isä, älä kuole!" Samassa kuulin sireenien ulvovan, kun ambulanssi tuli paikalle. Minut nostettiin paareille ja kannettiin ambulanssiin. Yritin nostaa päätäni nähdäkseni kuka oli ollut vieressäni, mutta tuska oli liian suuri, ja vaivuin tajuttomuuteen.

Minulle tehtiin leikkaus, ja lääkäri oli sitä mieltä, etten koskan enää heräisi. Kuitenkin ihme tapahtui, ja sain avata silmäni. Kun heräsin, näin ensimmäisenä lapseni istuvan itkien sänkyni vieressä. Hän suorastaan vapisi nyyhkytysten voimasta, kun hän sanoi: "Minä tapoin isäni! Minä tapoin isäni!" Minä laskin käteni hänen hiuksilleen, ja sanoin: "Rakas, rakas lapseni!" Hän sanoi: "Voitko antaa anteeksi, etten uskonut sinua? Voitko?" En yhtään epäröinyt vastatessani: "Kaikki on annettu anteeksi jo kauan sitten!" Kyyneleet valuivat pitkin poskiani saadessani pitää lastani sylissäni niin monien pitkien vuosien jälkeen. En melkein voinut uskoa sitä todeksi. "Kuinka sinä voit rakastaa minua niin paljon, kaiken tapahtuneen jälkeen?" kysyi lapseni. Vastasin: "Koska olen sinun isäsi."

Tästä se alkaa

Tämä on nyt uusi (ja ainoa) blogini, jonne lisäilen tekstejä aika ajoin, luultavasti. :)

Toivottavasti tekstit puhuttelevat, ja voit löytää jotain uutta niiden kautta.