Sivut

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Joh. 1:14 ja inkarnaatio

Eksegeetin homma on siitä mukavaa, että välillä tulee vastaan helmiä, jotka avaavat silmiä, ja antavat uutta näkökykyä tuttuihinkin asioihin. :) 

Olen viime aikoina käynyt läpi yhtä esimerkkitapausta väikkärissäni, Johanneksen prologia. (Tai varsinkin jaetta Joh. 1:14, jossa mainitaan sana 'liha', joka on yksi teologisista termeistä, joita tutkin.) Yhden aiheeseen liittyvän artikkelin lopussa oli sellainen tekstipätkä, jota jäin miettimään pidempään.

Tässä tuo Johanneksen tuttu prologi: 

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja hänen kauttansa maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa ei ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskoivat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, tai miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, sen kaltaista kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Johannes todisti hänestä, ja huusi: "Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee minun edelläni, sillä hän on ollut ennen minua." Hänen täyteydesään me kaikki olemme saaneet armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.
Joh. 1:1-18

Mitä sitten tarkoittaa se, että Sana tuli lihaksi, eli Jumala tuli ihmiseksi? MacLeodin tekstin mukaan Joh. 1:14 vastaa viiteen suureen kysymykseen. (Alla mun mukailtu käännös tekstistä.) 

Joh. 1:14. Kuva: Gloucester, Englanti


Ensinnäkin, kysymys millainen Jumala on. 
Sana tuli lihaksi - inkarnaatio nostaa verhoa, ja antaa ilmestyksen Jumalasta

Toiseksi, monia pohdituttava kysymys, tietääkö tai ymmärtääkö Jumala ihmisen ahdingon? Johanneksen vastaus on, että "Sana asui meidän keskellämme". Hän samastui ihmisyyteen, varsinkin ihmisen heikkouksiin ja kärsimyksiin.

Kolmanneksi, välittääkö Jumala todella? Fakta on, että "Sana tuli lihaksi", ja se vastaa tähän kysymykseen. Ihmiset on sovitettu Yhden inkarnoituneen kautta, joka oli "täynnä armoa ja totuutta".

Neljänneksi, onko elämällä todella merkitystä? Johannes vastaa "Ja Sana tuli lihaksi." Inkarnaatio on ylivertainen vastaus ihmisen olemassaololle. "Ihmiselämä oli ilmaisuväline Jumalan elämälle, meidän lihamme sulki sisäänsä Sanan, ja ihmisyytemme oli koti Hänelle, joka on ikuisesti."

Viidenneksi, mikä on elämän perimmäinen tarkoitus? Johannes vastaa: "Ja Sana tuli lihaksi .... ja me saimme katsella hänen kirkkauttaan".  Tämän opin suuruus laittaa polvilleen, ylistämään Jumalaa. Westministerin Katekismus kysyy: Mikä on ihmisen tärkein ja korkein päämäärä? Vastaus: Ihmisen korkein päämäärä on ylistää Jumalaa ja täysillä nauttia Hänestä ikuisesti.