It's a wonderful life - Ihmeellinen on elämä

Katselin jälleen joka joulu esitettävän elokuvan "Ihmeellinen on elämä". Se on sellainen hyvän mielen elokuva. :) 

Tarinan opetus on se, että jokaisella on oma paikkansa ja vaikutusalansa tässä elämässä. Vaikutamme joko tahtoen tai tahtomattamme myös läheistemme elämässä. Meidän valintamme tai joskus jopa pelkkä olemassaolomme voi vaikuttaa jopa ratkaisevasti myös toisten ihmisten elämään. 

Joskus sitä tulee jossiteltua, mitä jos olisinkin siinä kohtaa tehnyt toisenlaisen valinnan, tai mitä jos olisin sanonut ääneen, mitä ajattelen, tai mitä jos olisin asennoitunut positiivisesti, tai... Mahdollisuuksia on monia. Jokainen on varmaan jossitellut välillä. Ihmiselämään mahtuu nimittäin lukematon määrä valintoja, jotka vaikuttavat paitsi omaan elämään, myös toisten elämään. (Tietenkin valinnat vaihtelevat: jotkut ovat suuria ja koko elämään vaikuttavia, ja toiset valinnat ovat pieniä, joiden merkitys on vähäisempi.) Joskus taas ei itse pääse valitsemaan, vaan valinnan tekevät muut ihmiset tai olosuhteet. Erilaiset tekijät vaikuttavat siihen millaiset mahdollisuudet meillä on tehdä valintoja: on sairautta, tai taloudellisia ongelmia tai työasioita, jne.,jotka rajoittavat mahdollisuuksiamme valita ja tehdä päätöksiä. 

Kuitenkin, kaiken keskellä, vaikutamme toisten ihmisten elämään, samalla tavoin kuin läheisemme vaikuttavat meidän elämäämme. Sanoillamme, teoillamme ja asenteillamme on vaikutusta, halusimme sitä tai emme. Suoraan sanottuna, ajatus vaikutusvallasta (tai vallasta) on välillä jopa pelottava: eihän sanani, tekoni tai asenteeni ole aina sellaisia, joista kannattaisi ottaa mallia, tai vaikutukseni toisiin ei aina ole sitä, mitä haluaisin. Se vie nöyrälle paikalle: haluan peilata omia asenteitani, ajatuksiani ja tekojani Jumalan edessä, ja käyttää Hänen tahtonsa mukaisesti sitä vaikutusvaltaa, mikä minulle on missäkin tilanteessa annettu niin, että voisin olla omalla paikallani rohkaisemassa, tukemassa ja auttamassa niitä, joiden kanssa toimin, enkä niinkään painamassa alas. 

Olisi mahtava huomata, kuten tuossa elokuvassa George Bailey saa nähdä, kuinka hänellä on ollut positiivinen vaikutus ympäristöönsä, kuinka ilman hänen vaikutustaan koko yhteisö olisi täysin toisenlainen. Vaikka oma vaikutukseni ei olisikaan yhtä mahtava, onhan sentään kyseessä tosielämä, eikä elokuva, niin olisi huikean hienoa, jos se vaikutus olisi positiivinen, niin, että Jumalan elämä saisi näkyä. 

Näillä ajatuksilla kohti tulevaa vuotta, rukoillen, että se Jumalan elämä meissä saisi kantaa hyvää hedelmää. 

Matt. 13: Kylväjä ja ohdakkeet

Olen välillä pohtinut tuttua kylväjävertausta. Tänään Nokialla saarna liittyi aiheeseen, ikään kuin vahvistuksena omille ajatuksilleni, ja siksipä ajattelin kirjoittaa pohdintani ylös tänne blogiin. 

Vertaus on varmasti kaikkille tuttu, Matt. 13:3-9, ja sen selitys on jakeissa 13:18-23. Kylväjä kylvi siemeniä tielle, kalliolle, ohdakkeiden sekaan sekä hyvään maahan. Ainoastaan hyvään maahan kylvetyt siemenet tuottivat sadon. Tielle kylvetyt söivät linnut, kalliolle kylvetyt eivät kasvattaneet tarpeeksi juurta, ja siksi ne kuolivat, ja ohdakkeiseen maahan kylvetyt siemenet tukahtuivat. Hyvässä maassa siemen sai kasvaa ja kantaa hedelmää moninkertaisesti. 

Ohdakkeiden sekaan joutunut siemen ei vertauksen mukaan kuollut, mutta se jää hedelmättömäksi. Viljan siemenen tarkoitus on tietysti kantaa hedelmää ja tuottaa ravintoa, joten jos tämä tarkoitus ei tapahdu, kasvusta sinänsä ei ole juuri hyötyä. 

Pohdinkin sitä, ihan näin käytönnön tasolla, että uskova voi olla erilaisten huolten täyttämä, katse tämän maailman asioissa, ja silloin hänen elämänsä ei tuota hedelmää ikuisiin aittoihin. Hedelmän puuttuminen ei tietenkään vaikuta pelastukseen, mutta meidät on kutsuttu kantamaan hedelmää, kuten Johannes kirjoittaa Joh. 15:8: "Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani." 

Huolehtiminen ja tämän maailman asioihin keskittyminen on todella helppoa. Siihen ei tarvitse juuri panostaa, vaan se tapahtuu aika automaattomisesti. Huolenaiheet varmasti vaihtelevat ihmisestä toiseen. Jokaisella on omat heikot kohtansa. Jumalan tahto on, että jokainen voisi palvella Häntä, Hänen voimassaan. Silloin Jumalan elämä voi tuottaa hedelmää. 

Omassa elämssäni ainakin katse kääntyy helposti omiin epäonnistumisiin ja heikkouksiin, tai sitten ympäröivät maailman odotuksiin. Pitäisi aina muistaa, kuinka palveleminen, oli se sitten mitä tahansa, tapahtuu Jumalan voimassa, ja Hänen viisautensa turvin. Toisaalta helposti tulee vertailtua omaa panostaan toisten panokseen, vaikka jokaisella on oma Jumalan tarkoittama kutsumus, eikä vertaaminen toisiin kannata. Tämän kuvan löysin joskus Facebookissa, ja minusta ajatus on loistava. Suomeksi se on suunnilleen niin, että "Elämä on vaikein koe. Monet epäonnistuvat, koska yrittävät kopioida toisilta, ymmärtämättä, että jokaisella on erilainen kysymyspaperi."

Jumalan tahto on, että voimme kantaa hedelmää, jonka Hän itse on kasvattanut. On monia asioita, jotka voivat sen kasvun tukahduttaa, mutta Jumala on halukas ja voimallinen auttamaan meitä. Eräässä päiväkokouksessa koin, että Jumala halusi sanoa näin:

"Minä olen kutsunut sinut kantamaan hedelmää. Älä tukahduta sitä, mitä minä olen sinuun laittanut itämään. Minä raivaan maan kaikista ohdakkeista, ja siunaan sen siemenen, joka saa kasvaa ja kantaa ikuista hedelmää." 

Viinipuu ja oksat

En ole hetkeen kirjoittanutkaan blogia, vaikka monenlasia ajatuksia onkin mielessä pyörinyt. :) 

Katselin tänään tv:stä uskonpuhdistuksen juhlajumalanpalvelusta. Katolisen ja luterilaisen kirkon johtajat seisoivat yhtenä rintamana. 

Saarnan aiheena oli Jeesuksen vertaus viinipuusta (Joh. 15:1-6)

"Minä olen totinen viinipuu ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen oksan, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsessään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu ja te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen ja ne palavat."

Koska jumalanpalveluksessa oli teemana osittain myös anteeksiantamus, se tuli esiin myös saarnassa. En katsonut koko tilaisuutta, mutta minua puhutteli, kun puhuja sanoi, että sekä katolisella ja luterilaisella puolella (samoin kuin varmaan myös helluntailaisella ja vapaakirkollisella ja... puolella) on välillä ajateltu niin, että tuo toinen seurakunta on se kuollut oksa, joka ei kanna hedelmää, ja joka tulisi polttaa. Tämä asenne on rikkonut sitä Jeesuksen kehotusta, että seurakunnan tulisi olla yhtä. 

Toki, kirkkokuntien välillä on paljonkin opillisia ja kulttuurisia ym. eroavaisuuksia, sitä ei tarvitse peitellä tai yrittää lakaista maan alle. Eroavaisuuksista huolimatta on mahdollista suhtautua kunnioittavasti niihinkin, jotka uskovat ja toimivat joissain asioissa eri tavalla, eikä kyseenalaistaa sitä, etteivätkö "ne toiset" olisi osa viinipuuta. 

Tämä ajatus pätee paitsi kirkkokuntien ja seurakuniten tasolla, myös ihan yksilötasolla. Minulla on ainakin kavereita, jotka ajattelevat joistain asioista toisin, tai tulkitsevat Raamattua eri tavalla kuin minä. Kuitenkin, minulla ei ole oikeutta kiistää heidän osallisuuttaan tuosta viinipuusta, jossa saan itsekin olla osana. Aina pitäisi muistaa, että tämä kaikki on suurta Jumalan armoa, eikä omilla voimillaa kukaan pysy viinipuussa. 

Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä (Room. 11), kuinka meidät pakanat on oksastettu jaloon oliivipuuhun, vastoin luontoa. Ja juuri on se, joka kannattaa meitä. eikä oksastetulla villioksalla ole aihetta ylpeyteen. (Näin vapaasti tulkittuna.) :) 

Ja tämä yhteys, meidän kaikkien erilaisten kesken on suurta rikkautta. Tässä oma käännökseni aiheeseen sopivasta ajatuksesta, joka on kirjasta Translating Bible into Action: 

Jumala loi jokaisen ainutlaatuiseksi. Seurakunnan yhteys ei johdu siitä, että kaikki sen jäsenet ovat samanlaisia vaan siitä, että kunnioitamme jäsenten moninaisuutta. Jokainen ihminen ja ryhmä tuo ylistystä Jumalalle omalla ainutlaatuisella tavallaan. Jos joku ihminen tai ryhmä laiminlyö Jumalan ylistämisen omalla kielellään ja käyttäen oman kulttuurinsa tapoja, se ylistyksen kirjo, mistä Ilm. 7:9-10 puhuu, tulee olemaan epätäydellinen ja seurakunta tulee olemaan siltä osin köyhempi. 

Joh. 1:14 ja inkarnaatio

Eksegeetin homma on siitä mukavaa, että välillä tulee vastaan helmiä, jotka avaavat silmiä, ja antavat uutta näkökykyä tuttuihinkin asioihin. :) 

Olen viime aikoina käynyt läpi yhtä esimerkkitapausta väikkärissäni, Johanneksen prologia. (Tai varsinkin jaetta Joh. 1:14, jossa mainitaan sana 'liha', joka on yksi teologisista termeistä, joita tutkin.) Yhden aiheeseen liittyvän artikkelin lopussa oli sellainen tekstipätkä, jota jäin miettimään pidempään.

Tässä tuo Johanneksen tuttu prologi: 

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja hänen kauttansa maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa ei ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskoivat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, tai miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, sen kaltaista kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Johannes todisti hänestä, ja huusi: "Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee minun edelläni, sillä hän on ollut ennen minua." Hänen täyteydesään me kaikki olemme saaneet armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.

Joh. 1:1-18

Mitä sitten tarkoittaa se, että Sana tuli lihaksi, eli Jumala tuli ihmiseksi? MacLeodin tekstin mukaan Joh. 1:14 vastaa viiteen suureen kysymykseen. (Alla mun mukailtu käännös tekstistä.) 

Joh. 1:14. Kuva: Gloucester, Englanti

Ensinnäkin, kysymys millainen Jumala on. 

Sana tuli lihaksi - inkarnaatio nostaa verhoa, ja antaa ilmestyksen Jumalasta

Toiseksi, monia pohdituttava kysymys, tietääkö tai ymmärtääkö Jumala ihmisen ahdingon? Johanneksen vastaus on, että "Sana asui meidän keskellämme". Hän samastui ihmisyyteen, varsinkin ihmisen heikkouksiin ja kärsimyksiin.

Kolmanneksi, välittääkö Jumala todella? Fakta on, että "Sana tuli lihaksi", ja se vastaa tähän kysymykseen. Ihmiset on sovitettu Yhden inkarnoituneen kautta, joka oli "täynnä armoa ja totuutta".

Neljänneksi, onko elämällä todella merkitystä? Johannes vastaa "Ja Sana tuli lihaksi." Inkarnaatio on ylivertainen vastaus ihmisen olemassaololle. "Ihmiselämä oli ilmaisuväline Jumalan elämälle, meidän lihamme sulki sisäänsä Sanan, ja ihmisyytemme oli koti Hänelle, joka on ikuisesti."

Viidenneksi, mikä on elämän perimmäinen tarkoitus? Johannes vastaa: "Ja Sana tuli lihaksi .... ja me saimme katsella hänen kirkkauttaan".  Tämän opin suuruus laittaa polvilleen, ylistämään Jumalaa. Westministerin Katekismus kysyy: Mikä on ihmisen tärkein ja korkein päämäärä? Vastaus: Ihmisen korkein päämäärä on ylistää Jumalaa ja täysillä nauttia Hänestä ikuisesti.

Pieniä ajatuksia seurakunnasta

Bongasin tuolta somesta kuvan / tekstin, joka pysäytti ajattelemaan. 

Tässä kuva:

Suomeksi mukaillen kuvan ajatus on, että "Älä ole nopea tuomitsemaan ihmistä, joka ei enää usko Jumalaan: sillä se johtuu mahdollisesti sinun kylmyydestäsi, ahneudestasi, keskinkertaisuudestasi, materialismistasi tai itsekkyydestäsi, joka on viilentänyt hänen uskonsa."

Liian monta kertaa olen seurakunnassa törmännyt kylmään, kovaan ja jopa tuomitsevaan asenteeseen niitä kohtaan, jotka ovat jääneet sivuun seurakunnan toiminnasta. Sanon liian monta kertaa, koska sitä ei tulisi olla lainkaan. (Toki on paljon myös niitä, jotka sydän verillä rukoilevat ja itkevät niiden puolesta, jotka ovat seurakuntakodin jättäneet.) 

Jotenkin tämä teksti laittoi toivomaan, että osaisin itse toimia toisin, ja osoittaa ystävällisyyttä, armoa ja lämpöä myös niille, jotka ovat erilaisia kuin minä, tai jotka ovat kanssani eri mieltä tai toimivat eri tavalla kuin mitä minä tekisin.

Ihannehan on se, että jokainen voisi kokea olevansa osa tätä suurta perhettä, kokea armoa, ja löytää oman paikkansa yhteisössä, sellaisena kuin on. Jumala antakoon siihen armoaan. 

Ja lopuksi kirjoittamani runo vuodelta 1993

Runo: Jumalan perhe, kuva: Gloucester, Englanti

Negatiivinen ja positiivinen kehä

Nämä ajatukset lähtivät liikkeelle, kun luin tämän Ylen toimittajan kirjoittajan artikkelin. Tekstin voi lukea linkistä kokonaisuudessaaan, mutta tässä lyhyesti, mitä jäin pohtimaan. 

Toimittaja oli pohtinut sitä, miksi tavalliset suomalaiset, jotka pari vuotta sitten jakoivat somessa söpöjä kissavideoita ja pitivät hauskaa kavereidensa kanssa, ovat nyt täyttäneet sen vihapuheella. (Tavalliset ihmiset siis avoimesti kirjoittavat, kuinka he haluaisivat tapppaa ihmisiä.) Toimittaja teki kokeen, ja loi Facebookkiin profiilin, jonka oli tarkoitus kuvastaa keskivertosuomalaista. Aluksi tämä tyyppi tykkäsi vähän kaikenlaisista sivuista ja artikkeleista, mutta sitten hän alkoi tykkäämään ns. maahamuuttokriittisistä sivustoista jne. ja kokeen lopussa tyypin uutisvirrassa ei näkynyt muita uutisia kuin pelkkää vihapuhetta ja rasismia. Facebookilla nimittäin on sellainen algoritmi, jonka mukaan tietokone sitten valitsee ne tiedot, mitä kenellekin näytetään, sen mukaan, mistä kukakin on kiinnostunut. Eli ihminen voi löytää itsensä vaikkapa keskeltä aina vain kovenevaa vihapuhetta, tai toisenlaisesta "kuplasta", jossa kaikki ajattelevat samalla tavalla kuit tämä ihminen itse. 

No, mitä tällä sitten on tekemistä uskon kanssa? Jäin miettimään sitä, että jos kerran tällainen negatiivinen kupla tai kierre on mahdollinen, niin eikö sitten positiivinen olisi? Negatiivisella kehällä tarkoitan vähän tuon yllä kuvatun kaltaista tilannetta. Ikävistä asioista saa puhua ja niitä pitää käsitellä, mutta niihin kiinni jääminen voi johtaa tosi syvälle. 

Piirsin joskus kuvan erään saarnan pohjalta. (En muista saarnaajaa enkä aihetta, ja kuva on jossain paikassa x.) Kuvassa oli henkilö, joka näytti olevan kaltereiden takana. Henkilö näytti vihaiselta, ja piti kaltereista kiinni, katsellen eteensä. Kaltereiden edessä oli kuiva hiekkainen maa. Mutta henkilön takana oli vehreä puutarha. Siellä oli myös Jeesus, joka oli valmistanut tälle henkilölle pikinik-aterian. Mutta henkilö katsoi tiukasti toiseen suuntaan, piti kaltereista kiinni, ja luuli olevansa vankilassa. Jos hän olisi päästänyt irti, ja kääntynyt, olisi hän huomannut olevansa vapaa, kaltereiden oikealla puolella. Vankila oli siis se kuiva paikka, johon henkilö niin tiukasti tuijotti.

Joskus on niin, että ihminen jää kiinni johonkin, esim. katkeruuteen tai negatiivisuuteen. Olen joskus törmännyt tällaisiin ihmisiin. On totta, että elämässä tulee eteen monenlaisia vaikeuksia, ja että se on epäoikeudenmukaista. Meidät on kuitenkin kutsuttu vapauteen Kristuksessa. Vapautuminen voi joskus viedä aikaa, mutta se on kuitenkin mahdollista.

Uudessa testamentissa annetaan uskoville ohjeita, miten tulisi asennoitua elämään ja vaikeuksiin. Tässä joitain esimerkkejä:

Paavali kirjoittaa Filippiläiskirjeessä (4:8)

Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea, mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen. 

Meidät on kutsuttu siunaamaan: 

1. Piet. 3:9

Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa: sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. 

Paavali kehottaa:
1. Tess. 4:18
Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. 

Uskova voi olla kiitollinen myös vaikeuksien keskellä, sillä hän tietää, että rakastava Kaikkivaltias on hänen kanssaan. 

Paavali kehottaa meitä myös iloitsemaan, varsinkin Filippiläiskirjeessä, joka on kirjoitettu vankilassa:
Fil. 4:4
Iloitkaa aina Herrassa, vieläkin minä sanon: Iloitkaa!

Yhteenvetona voisin sanoa, että samoin kuin tuo aluksi mainittu negatiivinen kierre, myös positiivinen kierre on mahdollinen, ja siihen meitä kehotetaan. Se ei perustu siihen, että yritän vaikeuksien keskellä olla kiitollinen tai iloinen, vaan se perustuu siihen, että saan tuntea Hänet, joka on Kaikkivaltias Isäni. Kaikki on Jumalan kädessä, ja Hän on voimallinen toimimaan myös minun ja läheisteni elämässä. Uskon kautta voin iloita jo tänään siitä vastauksesta, jonka saan tulevaisuudessa.

Kyse on siis toivon näkökulmasta. Jostain löysin tällaisen kuvan, jonka teksti menee suunnilleen näin: Ihmiset, jotka jättävät kaiken Jumalan käsiin, lopulta näkevät kaikessa Jumalan käden.

Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys - yksilö ja seurakunta

Katsellessani tv:tä tässä yhtenä päivänä, törmäsin kanavan nettisivujen mainokseen, jossa kerrottiin, kuinka nyt on mahdollista muokata itselle näkyvää nettisivua niin, että näkee juuri ne asiat, jotka itseä kiinnostavat. Sama tuunausmahdollisuus on todellisuutta myös monissa muissa asioissa, kuten puhelimissa tai eri sovelluksissa. Se on hienoa, että voi muokata vaikka puhelimestaan omansa näköisen. Jäin kuitenkin pohtimaan, mikä merkitys tällä tuunaamisella ja yksilökeskeisyydellä on uskon ja seurakunnan kannalta. 

Seurakunnassa ja uskonelämässä kun yhteisöllisyys ja yksilöllisyys kulkevat käsi kädessä. Se on sellainen "on the other hand - on the other hand" -kysymys. (Sori englanninkielinen ilmaus, se tuli ensimmäisenä mieleen.) :) 

Toisaalta, olemme jokainen yksilöitä, Jumalan luomia ja Hänen rakkautensa kohteita juuri sellaisena kuin olemme. Hän on lahjonut meitä (=antanut meille lahjojaan) yksilöllisesti, ja kohtelee meitä yksilöinä, joten saamme olla kiitollisia siitä millaisia olemme, ilman tarvetta kopioida toisia. 

Toisaalta taas, olemme osa yhteisöä, seurakuntaa. Seurakunta koostuu Jumalan omista, Häneen uskovista ihmisistä. On olemassa universaalinen seurakunta, joka käsittää koko maailman kaikki Jeesuksen omat, ja paljon paikallisseurakuntia, paikallisia kristittyjen yhteisöjä. Paavalin opetuksen mukaan seurakunta on Kristuksen ruumis, jossa jokaisella jäsenellä on oma paikkansa, osana kokonaisuutta. 

1. Kor. 14:12-14

Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät ja olemme saaneet juoda samaa Henkeä. Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista.

Ja kristinuskon mukaan uskontomarkkinoilla tuunaaminen ei ole "in", eli kristitty ei voi vain napsia niitä piirteitä, jotka sattuvat itseä kiinnostamaan, ja luoda omanlaisensa uskonnon. Tosin kristillisiä seurakuntia on monenlaisia, joista voi valita sen, minkä kokee hengelliseksi kodikseen. :) 

Yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä tulisi siis vallita tasapaino. Yksilön olisi hyvä nähdä se koko kuva, yhteisö, seurakuntaruuumis, ja kuinka yksilönä, omine yksilöllisine ominaisuuksineen ja luonteenpiirteineen saa olla osana sitä kokonaisuutta, joka saa yhteisönä valloittaa maailmaa Kristuksen rakkaudella. 

Ihmettelen - Lunastus

Joskus vuosia sitten olin Pekka Laukkarisen keikalla, jossa hän kertoi laulun 'Ihmettelen' taustan. Hän oli ostanut auton, joka oli hajonnut heti kättelyssä. Tämä oli aiheuttanut pohdinnan, miksi ihmeessä hän osti auton, joka menee heti rikki. 

Mutta Jumalahan on tehnyt juuri niin: Hän osti kalliilla hinnalla omakseen ihmisen, joka on keskeneräinen, erehtyväinen, rikkinäinen. Tästä oivalluksesta syntyi siis tuo mainittu laulu, jonka kerrossa lauletaan: 

"Kuinka rakkautesi arvoinen voi olla keskeneräinen, miksi kalliilla ostit särkyneen, sitä ihmettelen." 

(Koko laulun sanat jäljempänä tässä tekstissä. :) ) 

Pekka ei autoa ostaessaan tiennyt, että auto tulee hajoamaan, Jumala sen sijaan tiesi, mitä teki, kun ihmisen lunasti. 

Jumala maksoi meistä kalliin hinnan, kuten Pietari kirjeessään kuvaa: 

...tietäen, että ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan. 

1. Piet. 1:17-19

Paavali kuvaa myös tätä lunastusta Roomalaiskirjeessä, Room. 5:6-8: 

Laulun toisessa säkeistössä Pekka kirjoittaa viitaten Jeesuksen Tuhlaajapoika -vertaukseen: 

"Palvelijan paikkaa edessäs hain, että jollain kaiken korvaisin. Minut juhlapöytään kutsuttiin, sinä palvelijan viitta harteillasi"

Jumala ei siis lunastanut ihmistä voiton toivossa, vaan rakkaudesta meihin. Jumala ei lunastanut ihmistä, jotta tämä voisi maksaa lunastuksen hinnan takaisin esim. palvelemalla seurakunnassa. Eli Jumalan rakkaus on pyyteetöntä, täydellistä rakkautta. 

Luther (?) tai joku muu, on ilmaissut asian näin: 

"Jumala ei rakasta meitä siksi, että olemme arvokkaita, vaan me olemme arvokkaita siksi, että Jumala rakastaa meitä."

Ja lopuksi ne koko laulun sanat: 

Sanat: Pekka Laukkarinen

Sävel: Matti Laitinen

Tänään eteesi Jumala tieni vei.

Särkyneenä haurain askelin. 

Jälleen häpeän sitä mitä sisältä oon.

Mutta pyydän päästä valoon. 

Sinä katseesi käänsit minuun päin.

Näit kaiken ja silti viereen jäit.

Otit sydämeni heikon ja särjetyn. 

Annoit takaisin puhtaan ja pyyhityn. 

Kuinka rakkautesi arvoinen voi olla keskeneräinen?

Miksi kalliilla ostit särkyneen, sitä ihmettelen. 

Minä ihmettelen. 

Palvelijan paikkaa edestäs hain, 

Että jollain kaiken korvaisin. 

Minut juhlapöytään kutsuttiin

Sinä palvelijan viitta harteillasi. 

En ymmärrä miksi teit sen, 

Miksi kärsit puolesta ihmisen. 

Mutta tiedän lahjaksi puhtauden 

Saa syntinen edessä Jeesuksen. 

Kuinka rakkautesi arvoinen voi olla keskeneräinen?

Miksi kalliilla ostit särkyneen, sitä ihmettelen.

Minä ihmettelen.  

Mitä merkitsee kuolla itselleen?

Tämä teksti on julkaistu Christ for Nations -lehdessä, kännös Aino Roininen. En muista, mistä tämän olen käsiini saanut, mutta kävin tässä läpi varaston laatikoita, etsien jotain ihan muuta, ja löysin tämän tekstin. Ja se puhutteli jälleen.

*****

Kun sinut unohdetaan tai laiminlyödään, tai tarkoituksella laitetaan sivuun. Kun olet häväisty ja ylenkatsottu, mutta se ei sinua ärsytä eikä loukkaa, vaan sydämesi iloitsee, koska olet katsottu arvolliseksi kärsimään Kristuksen tähden: 

- Tämä on kuolemista itselleen

*

Kun sinun hyvyytesi käännetään pahuudeksi ja toiveesi eivät toteudu, kun neuvosi ovat tyhjänveroiset ja mielipiteillesi nauretaan, mutta sinä et salli vihasi nousta etkä puolustaudu, vaan kohtaat kaiken kärsivällisyydellä ja rakastavalla hiljaisuudella: 

- Tämä on kuolemista itselleen

*

Kun sinä rakkaudella ja kärsivällisesti kohtaat kaiken epäjärjestyksen ja mielivallan, kaiken röyhkeyden ja vaivaamisen, kun seisot vastakkain hävityksen, kohtuuttomuuden ja hengellisen tunteettomuuden - kestät, kuten Jeesus kesti: 

- Tämä on kuolemista itselleen

*

Kun olet tyytyväinen kaikenlaiseen ruokaan, tarjouksiin, ilmastoon ja vaatteisiin ja sopeudut kaikenlaiseen ympäristöön ja olet valmis kaikenlaisiin muutoksiin, kun Jumala niin tahtoo: 

- Tämä on kuolemista itselleen

*

Kun keskusteluissa et koskaan välitä viitata itseesi etkä muistella onnistuneita puheenvuorojasi, et kiihkeästi etsi kiitosta, kun todella opit olemaan tuntematon: 

- Tämä on kuolemista itselleen

*

Kun näet veljesi menestyvän ja hänen tarpeidensa täyttyvän ja voit rehellisesti hengessäsi iloita hänen kanssaan, tuntematta kateutta tai kyselemättä Jumalalta, vaikka omat tarpeesi ovat paljon suuremmat ja tilanne näyttää toivottomalta: 

- Tämä on kuolemista itselleen

*

Kun voit vastaanottaa neuvoja ja moitteita alempiarvoiselta ja voit nöyrästi alistua sisäisesti ja ulkonaisesti antamatta vastauksen ja mielipahan nousta sydämessäsi: 

- Tämä on kuolemista itselleen

*

"Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani."

Gal. 2:20

Unelmia ja epäonnistumisia

Viime viikolla luin tekstin sivustolta God seized dreams (Jumalan kokoisia unelmia), He Called Her Daughter joka jäi puhuttelemaan minua. Ajattelin kirjoittaa joitain ajatuksia sen pohjalta. 

Kirjoittaja kuvaa tekstissä, kuinka lapsuuden ja nuoruuden nolot hetket ja epäonnistumisen tunteet ovat ikään kuin syöpyneet hänen muistiinsa. Näitä tunteita, kuten riittämättömyyden, häpeän ja syntisyyden tunnetta, ihminen kantaa sisällään, vaikka aikaa tapahtuneesta olisikin kulunut jo kauan. Näin ollen niistä on muodostunut kiviä, joita sitten kantaa mukanaan läpi elämän.

Niitä kiviä, tai mitään muitakaan kiviä, ei meidän kuitenkaan ole tarkoitus kantaa, sillä ne kaikki on jo kannettu meidän puolestamme, kuten Pietari kirjoittaa 1. Piet. 2:24:

Itse, omassa ruumiissaan hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synnistä ja eläisimme vanhurskaudelle.

Mark. 5:21-43 kertoo, kuinka Jeesus parantaa Jairuksen tyttären, ja ennen sitä hän parantaa verenvuodosta kärsivän naisen, ikään kuin vahingossa. Verenvuototauti tarkoitti siinä kulttuurissa sitä, että nainen joutui sairautensa vuoksi yhteiskunnan ulkopuolelle. Hän oli saastainen. Kuitenkin, hän uskalsi koskettaa Jeesusta, ja hän sai tulla terveeksi. Kun Jeesus kohtasi naisen, hän sanoi tälle: "Tyttäreni, sinun uskosi on sinut parantanut."

Jeesus käyttää naisesta sanaa Tyttäreni.

 Vaikka olen, samoin kuin tekstin kirjoittaja, saanut kasvaa uskovassa kodissa, seurakunnan keskellä, ei se silti ole helppoa. On jostain syystä vaikea hyväksyä, että noiden kivien kantaminen ei ole minun ongelmani. Jeesus on jo uhrillaan maksanut synneistäni, puutteistani ja epäonnistumisistani. Hän on minun auttajani. Miksi siis haluan itse kantaa taakkani? Hän kutsuu minuakin (ja sinuakin) Tyttäreksi. 

Nyt on taas uusi vuosi alkanut. Monet miettivät, että mitä kaikkea tulikaan tehtyä edellisenä vuonna, ja mitä uusia haasteita uusi vuosi tuokaan tullessaan. Joskus tämä pohdinta voi tuottaa miinusmerkkisen tuloksen: ei vuoden aikana onnistunutkaan tavoitteissaan, on jäänyt vajaaksi. Lisää kiviä kannettavaksi... Nämäkin kivet voi antaa Jeesukselle. Hänen armonsa kannattaa minua tänäkin vuonna, niitä unelmia kohti, jotka Hän on minulle antanut.