Joskus vuosia sitten olin Pekka Laukkarisen keikalla, jossa hän kertoi laulun 'Ihmettelen' taustan. Hän oli ostanut auton, joka oli hajonnut heti kättelyssä. Tämä oli aiheuttanut pohdinnan, miksi ihmeessä hän osti auton, joka menee heti rikki.
Mutta Jumalahan on tehnyt juuri niin: Hän osti kalliilla hinnalla omakseen ihmisen, joka on keskeneräinen, erehtyväinen, rikkinäinen. Tästä oivalluksesta syntyi siis tuo mainittu laulu, jonka kerrossa lauletaan:
"Kuinka rakkautesi arvoinen voi olla keskeneräinen, miksi kalliilla ostit särkyneen, sitä ihmettelen."
(Koko laulun sanat jäljempänä tässä tekstissä. :) )
Pekka ei autoa ostaessaan tiennyt, että auto tulee hajoamaan, Jumala sen sijaan tiesi, mitä teki, kun ihmisen lunasti.
Jumala maksoi meistä kalliin hinnan, kuten Pietari kirjeessään kuvaa:
...tietäen, että ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan.
1. Piet. 1:17-19
Paavali kuvaa myös tätä lunastusta Roomalaiskirjeessä, Room. 5:6-8:
Laulun toisessa säkeistössä Pekka kirjoittaa viitaten Jeesuksen Tuhlaajapoika -vertaukseen:
"Palvelijan paikkaa edessäs hain, että jollain kaiken korvaisin. Minut juhlapöytään kutsuttiin, sinä palvelijan viitta harteillasi"
Jumala ei siis lunastanut ihmistä voiton toivossa, vaan rakkaudesta meihin. Jumala ei lunastanut ihmistä, jotta tämä voisi maksaa lunastuksen hinnan takaisin esim. palvelemalla seurakunnassa. Eli Jumalan rakkaus on pyyteetöntä, täydellistä rakkautta.
Luther (?) tai joku muu, on ilmaissut asian näin:
"Jumala ei rakasta meitä siksi, että olemme arvokkaita, vaan me olemme arvokkaita siksi, että Jumala rakastaa meitä."
Ja lopuksi ne koko laulun sanat:
Sanat: Pekka Laukkarinen
Sävel: Matti Laitinen
Tänään eteesi Jumala tieni vei.
Särkyneenä haurain askelin.
Jälleen häpeän sitä mitä sisältä oon.
Mutta pyydän päästä valoon.
Sinä katseesi käänsit minuun päin.
Näit kaiken ja silti viereen jäit.
Otit sydämeni heikon ja särjetyn.
Annoit takaisin puhtaan ja pyyhityn.
Kuinka rakkautesi arvoinen voi olla keskeneräinen?
Miksi kalliilla ostit särkyneen, sitä ihmettelen.
Minä ihmettelen.
Palvelijan paikkaa edestäs hain,
Että jollain kaiken korvaisin.
Minut juhlapöytään kutsuttiin
Sinä palvelijan viitta harteillasi.
En ymmärrä miksi teit sen,
Miksi kärsit puolesta ihmisen.
Mutta tiedän lahjaksi puhtauden
Saa syntinen edessä Jeesuksen.
Kuinka rakkautesi arvoinen voi olla keskeneräinen?
Tämä teksti on julkaistu Christ for Nations -lehdessä, kännös Aino Roininen. En muista, mistä tämän olen käsiini saanut, mutta kävin tässä läpi varaston laatikoita, etsien jotain ihan muuta, ja löysin tämän tekstin. Ja se puhutteli jälleen.
*****
Kun sinut unohdetaan tai laiminlyödään, tai tarkoituksella laitetaan sivuun. Kun olet häväisty ja ylenkatsottu, mutta se ei sinua ärsytä eikä loukkaa, vaan sydämesi iloitsee, koska olet katsottu arvolliseksi kärsimään Kristuksen tähden:
- Tämä on kuolemista itselleen
*
Kun sinun hyvyytesi käännetään pahuudeksi ja toiveesi eivät toteudu, kun neuvosi ovat tyhjänveroiset ja mielipiteillesi nauretaan, mutta sinä et salli vihasi nousta etkä puolustaudu, vaan kohtaat kaiken kärsivällisyydellä ja rakastavalla hiljaisuudella:
- Tämä on kuolemista itselleen
*
Kun sinä rakkaudella ja kärsivällisesti kohtaat kaiken epäjärjestyksen ja mielivallan, kaiken röyhkeyden ja vaivaamisen, kun seisot vastakkain hävityksen, kohtuuttomuuden ja hengellisen tunteettomuuden - kestät, kuten Jeesus kesti:
- Tämä on kuolemista itselleen
*
Kun olet tyytyväinen kaikenlaiseen ruokaan, tarjouksiin, ilmastoon ja vaatteisiin ja sopeudut kaikenlaiseen ympäristöön ja olet valmis kaikenlaisiin muutoksiin, kun Jumala niin tahtoo:
- Tämä on kuolemista itselleen
*
Kun keskusteluissa et koskaan välitä viitata itseesi etkä muistella onnistuneita puheenvuorojasi, et kiihkeästi etsi kiitosta, kun todella opit olemaan tuntematon:
- Tämä on kuolemista itselleen
*
Kun näet veljesi menestyvän ja hänen tarpeidensa täyttyvän ja voit rehellisesti hengessäsi iloita hänen kanssaan, tuntematta kateutta tai kyselemättä Jumalalta, vaikka omat tarpeesi ovat paljon suuremmat ja tilanne näyttää toivottomalta:
- Tämä on kuolemista itselleen
*
Kun voit vastaanottaa neuvoja ja moitteita alempiarvoiselta ja voit nöyrästi alistua sisäisesti ja ulkonaisesti antamatta vastauksen ja mielipahan nousta sydämessäsi:
- Tämä on kuolemista itselleen
*
"Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani."
Viime viikolla luin tekstin sivustolta God seized dreams (Jumalan kokoisia unelmia), He Called Her Daughter joka jäi puhuttelemaan minua. Ajattelin kirjoittaa joitain ajatuksia sen pohjalta.
Kirjoittaja kuvaa tekstissä, kuinka lapsuuden ja nuoruuden nolot hetket ja epäonnistumisen tunteet ovat ikään kuin syöpyneet hänen muistiinsa. Näitä tunteita, kuten riittämättömyyden, häpeän ja syntisyyden tunnetta, ihminen kantaa sisällään, vaikka aikaa tapahtuneesta olisikin kulunut jo kauan. Näin ollen niistä on muodostunut kiviä, joita sitten kantaa mukanaan läpi elämän.
Niitä kiviä, tai mitään muitakaan kiviä, ei meidän kuitenkaan ole tarkoitus kantaa, sillä ne kaikki on jo kannettu meidän puolestamme, kuten Pietari kirjoittaa 1. Piet. 2:24:
Itse, omassa ruumiissaan hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synnistä ja eläisimme vanhurskaudelle.
Mark. 5:21-43 kertoo, kuinka Jeesus parantaa Jairuksen tyttären, ja ennen sitä hän parantaa verenvuodosta kärsivän naisen, ikään kuin vahingossa. Verenvuototauti tarkoitti siinä kulttuurissa sitä, että nainen joutui sairautensa vuoksi yhteiskunnan ulkopuolelle. Hän oli saastainen. Kuitenkin, hän uskalsi koskettaa Jeesusta, ja hän sai tulla terveeksi. Kun Jeesus kohtasi naisen, hän sanoi tälle: "Tyttäreni, sinun uskosi on sinut parantanut."
Jeesus käyttää naisesta sanaa Tyttäreni.
Vaikka olen, samoin kuin tekstin kirjoittaja, saanut kasvaa uskovassa kodissa, seurakunnan keskellä, ei se silti ole helppoa. On jostain syystä vaikea hyväksyä, että noiden kivien kantaminen ei ole minun ongelmani. Jeesus on jo uhrillaan maksanut synneistäni, puutteistani ja epäonnistumisistani. Hän on minun auttajani. Miksi siis haluan itse kantaa taakkani? Hän kutsuu minuakin (ja sinuakin) Tyttäreksi.
Nyt on taas uusi vuosi alkanut. Monet miettivät, että mitä kaikkea tulikaan tehtyä edellisenä vuonna, ja mitä uusia haasteita uusi vuosi tuokaan tullessaan. Joskus tämä pohdinta voi tuottaa miinusmerkkisen tuloksen: ei vuoden aikana onnistunutkaan tavoitteissaan, on jäänyt vajaaksi. Lisää kiviä kannettavaksi... Nämäkin kivet voi antaa Jeesukselle. Hänen armonsa kannattaa minua tänäkin vuonna, niitä unelmia kohti, jotka Hän on minulle antanut.
Tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä pohdiskelen, mistä kaikesta voin olla kiitollinen.
Olen kiitollinen kaikesta siitä rikkaudesta, mitä meillä Suomessa on. Meillä on monenlaista rikkautta. Joku voi sanoa, että on meillä myös köyhyyttä, se on totta. Mutta kun vertaa siihen, mitä on muualla, niin on meillä ehdottomasti enemmän rikkautta kuin köyhyyttä.
Meillä on aineellista rikkautta, josta suuri osa maailman asukkaista voi vain haaveilla: useimmilla Suomessa perustarpeet on tyydytetty: meillä on tarpeeksi ruokaa ja lämmin asunto. Näiden lisäksi monilla meistä on paljon muutakin hyvää, kuten lomamatkoja, teknologiaa ja niin edelleen.
Meillä on sosiaalista rikkautta, sillä monelle suomalaiselle kansalaisvaikuttaminen on itsestäänselvyys, kuten esimerkiksi se, että jokaisella on äänioikeus, ja siihen ei vaikuta sosiaalinen asema tai varallisuus, vaan jokaisen ääni on samanarvoinen. Monet vaikuttavat yhteiskuntaan myös erilaisten järjestöjen kautta.
Meillä on henkistä rikkautta, sillä suomalainen koulujärjestelmä on maailman parhaimmistoa, ja se on jokaiselle avoin. Meillä on mahdolisuus oppia, opiskella, ottaa selvää asioista, eikä siihen(kään) vaikuta se, minkälainen asema on yhteiskunnassa tai kuinka paljon on varallisuutta.
Meillä on hengellistä rikkautta, sillä meillä on pitkä kristillinen traditio. Meille on itsestäänselvyys, että Raamattua voidaan luokea suomeksi, ja Jumala ymmärtää, kun puhun Hänelle suomeksi. Meillä on vapaus uskoa, kokoontua ja julistaa evankeliumia.
Tässä hiema ajatuksiani liittyen ajankohtaiseen pakolaisteemaan, joka on ollut esillä uutisissa, somessa ja vaikka missä. Keskustelu on ollut paikoin aggressiivistakin, mikä on välillä tuntunut pahalta.
Jos mietitään, mitä Raamatu asiasta sanoo, niin Vanhassa testamentissa on useita kohtia, joissa käsketään ottamaan muukalaiset huomioon, pitämään heitä tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä, sillä perusteella, että israelilaiset ovat itsekin olleet muukalaisia, Egyptissä. Tässä muutamia esimerkkejä:
"Älä tee muukalaiselle vääryyttä, äläkä riistä häntä, sillä olet itsekin ollut muukalaisena Egyptissä." (2. Moos. 22:21)
"Älä sorra muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä, ja tiedätte, mitä on elää vieraassa maassa muukalaisena."
(2. Moos. 23:9)
"Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä."
(3. Moos. 19:33)
"Sama laki ja samat säädökset koskevat sekä teitä että teidän keskuudessanne asuvia muukalaisia." (4. Moos. 15:16)
"Samoin tulee teidän rakastaa muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä."
(5. Moos. 10:19)
Voidaan esittää vastalause, että Vanhan testamentin ohjeet eivät pätisi tässä
tilanteessa, emmehän me ole olleet muukalaisina Egyptissä. Kuitenkin, myös Uuudessa testamentissa puhutaan muukalaisuudesta, ainakin Efesolaiskirjeessä ja 1. Pietarin kirjeessä. Toisaalta sitä tarkastellaan siitä näkökulmasta, että, olimme ennen
muukalaisia ja Jumalan vihollisia, nyt saamme kuulua Jumalan perheeseen.
"Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät."
(Ef. 2:19)
Toisaalta taas asiaa tarkastellaan siitä näkökulmasta, että kristittyinä olemme kuin muukalaisia tässä maailmassa. 1. Pietarinkirje on kirjoitettu tilanteessa, jossa seurakunta oli painostuksen tai jopa vainon kohteena. Kristityt olivat kuin muukalaisia omassa maassaan, sillä he käyttäytyivät erilailla kuin muut, mikä aiheutti toisissa ennakkoluuloja ja pelkoa.
Monilla on tässäkin tilanteessa erilaisia pelkoja muukalaisia kohtaan, heidän kulttuurinsa ja tapansa kun ovat erilaisia kuin omamme, ja kulttuurien kohtaamisesta voi seurata ikäviäkin asioita. Varsinkin nyt, kun muukalaisia virtaa maahan niin suurina joukkoina. Myös turvallisuuden koetaan olevan uhattuna: mitä jos tulijat kääntyvätkin jossain vaiheessa meitä vastaan?
Jeesus kuitenkin sanoo:
"Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta. Teille on opetettu: rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi, mutta minä sanon teille: rakastaa vihamiehiänne, ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte Taivaallisen Isänne lapsia."
(Matt. 5:42-45)
Tämä on sitä kristillistä etiikkaa puhtaimmassa muodossaan.
Ajattelisin, että kun ihminen, oli hän sitten kuka tahansa, saa kokea rakkautta ja ystävällisyyttä, se puhuttelee. Hesarissa olikin uutinen, satoja turvapaikanhakijoita on kääntynyt kristityksi Saksassa.
En tiedä, miten tässä pakolaiskriisissä tulisi toimia. Poliittiset päättäjät pohtivat sitä, ja etsivät ratkaisuja tilanteeseen. Mutta sen tiedän, että Raamattu ohjeistaa meitä melkoisen selkeästi pitämään huolta niistä, jotka tarvitsevat apua, olivatpa he sitten millaisia tahansa ja riippumatta siitä, ansaitsevatko he sitä vai ei. Samalla tavoin, kuin olemme saaneet kohdata armon oikeaan aikaan omassa elämässämme.
Olen tämän kesän aikana innostunut yhdistämään kirjoittamiani runoja ottamiini valokuviin. Siihen vaikutti se, että latasin helppokäyttöisen kuvanmuokkasuohjelman, jolla tekstin liittäminen kuvaan on mahdollista. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että omaksi iltahuvikseni muokkasin kuvia, mutta nyt niitä on kertynyt melkein 30. Ja vielä on paljon runoja jäljellä, ja uusia ehkä (?) tulossa. Olen näitä kuvia postannut Facebookkiin kavereiden iloksi, mutta ajattelin muutaman jakaa myös tänne blogiin. :)
Jumalan oma. Kuva: Gloucester, Englanti. Näkymä ikkunastani collegen pihalle
Pidin pari vuotta sitten tämän saarnan Nokialla perhekirkossa, ja olen sitä saarnannut tässä itselleni, joten ajattelin jakaa sen myös tänne. :)
****
Eräänä päivänä poika kysyy isältään: "Isä, juoksetko maratonin kanssani?" Isä vastaa: "Kyllä", ja he juoksevat ensimmäisen maratoninsa yhdessä. Toisena päivänä poika kysyy isältään jälleen: "Isä, juoksetko toisen maratonin kanssani?" Ja isä vastaa: "Kyllä poikani." Eräänä päivänä poika kysyy isältään: "Isä, haluatko tehdä ironmanin kanssani?" (4 km uintia, 180 km pyöräilyä, 42 km juoksua). Isä vastaa jälleen: "Kyllä". Videolla näemme jeidän tarinansa.
(Varoitus: joku voi ehkä tarvita nenäliinoja...)
Videolla nähdään mahtava kuva isän rakkaudesta poikaansa kohtaan ja yhteydestä heidän välillään. Hengellisesti siinä voidaan nähdä myös kuva Taivaan Isän rakkaudesta meitä kohtaan. Tässä tekstissä / saarnassa on kaksi näkökulmaa, pojan ja isän.
1. Pojan näkökulma
Nähtyäni videon, heräsin pohtimaan, että jos Jumala ottaisi armonsa ja siunauksensa pois elämäni yltä, olisin kuin tuo poika: kykenemätön liikkumaan, ja täysin riippuvainen toisten avusta. Olen siis täysin riippuvainen Jumalasta ja hänen avustaan omassa elämässäni.
Kalevi Lehtinen kertoi joskus omasta elämästään, kuinka hänellä oli uskon elämässään kriisi. Hänen ystävänsä antoivat hyviä neuvoja, esim. rukoilla tai lukea Raamattua tai kasvaa uskossa. Kalevi yritti kaikkea tätä. Sitten hän pysähtyi erään psalmin jakeen kohdalle:
Ps. 103:14:
Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua
Lehtinen pohti, millaista tomu on, ja totesi, että se on täysin hyödytöntä. Mutta hänen oivalluksensa oli, että Jumalakin tietää sen. Näin ollen Hänellä ei ole mitän vaatimuksia tomua kohtaan, johon hän ei olisi antanut voimaansa.
En tiedä, onko tämä sitaatti Lutherilta, mutta se kuulostaa hänen ajatukseltaan:
Jumala ei rakasta meitä siksi, että olemme arvokkaita, vaan me olemme arvokkaita siksi, että Jumala rakastaa meitä.
Kukaan ei maksaisi senttiäkään ämpärillisestä tomua, mutta kuinka paljon meistä on maksettu?
1. Piet. 1:17-19:
Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä.
Tavara on aina siitä maksetun hinnan arvoinen, näin ollen siitä ämpärillisestä tomua on tullutkin äärettömän arvokasta!!
Joskus on hyvä lukea uudelleen ja uudellen niitä tuttuja raamatunkohtia, voi löytää uusia helmiä. :)
Luin joskus uudellen tuttuja jaketa Efesolaiskirjeestä, ja pohdin armoa:
Ef. 2:8-10:
Sillä armosta te olette pelastetut, uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksess hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
Jäin pohtimaan, mitä tämän kohdan mukaan ihminen tekee, ja mitä Jumala. Päädyin siihen, että ihmisen osa on vaeltaa. Kaikki muu on Jumalan työtä.
Mitä sitten on vaeltaminen? Se ei ole 100 m pikajuoksu vaan kestävyysmatka. Siihen tarvitaan voimaa, joka meille on itse asiassa annettu, Pyhä Henki. Sitten, jos omaa yhtä huonon suuntavaiston kuin minä, tarvitsee kartan ja kartanlukijan. Kartta on tietenkin Jumalan Sana, ja kartanlukijaksi meille on annettu Pyhä Henki.
Joh. 14:16, 26
Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. ... Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.
Vaeltamiseen kuuluu myös kuuliaisuus, eli tahto pysyä reitillä. Siihenkin meille on luvattu apu, sillä Filippiläiskirjeen mukaan Jumala vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen niin, että hänen hyvä tahtonsa saisi tapahtua.
2. Isän näkökulma
Videolla isän olisi helpompi käydä kisa läpi yksin. Samoin, ajattelen joskus, Jumalan olisi helpompi toimia maailmassa ilman meitä. Hän on kuitenkin olemukseltaan isä, siksi hän haluaa meidät mukaan. Hän haluaa toimia meidän kanssamme. (Vaikka todellisuudessa Jumala onkin se, joka saa kaiken aikaan.)
Kerran "täti-hommissa" leivoimme siskontytön kanssa piirakkaa, keräsimme ensin marjat jne. Yhdessä kohtaa sanoin tytölle, että tämä juttu on vähän vaikeampi, että josko minä tekisin sen yksin. Tyttö vastasi, että "tulee nopeammin, kun tehdään yhdessä". En viitsinyt sanoa, että itse asiassa piirakka olisi ollut uunissa jo hetken aikaa, jos olisin tehnyt sen yksin. Mutta koska tarkoituksena ei ollut olla tosi tehokas, ja saada piirakka äkkiä valmiiksi, vaan tarkoitus oli touhuta ja viettää aikaa yhdessä, sillä tehokkuudella ei ollut niin väliä. Minua on siunannut, kuinka jakeessa Mark. 3:14 kerrotaan, kuinka Jeesus kutsui opetuslapsensa olemaan kanssaan, ei tekemään, vaan olemaan. Juuri se oleminen on kaiken lähtökohta, josta sitten nousee se tekeminenkin.
Paavali kirjoittaa 1. Kor. 3:9:ssa, että hän on Jumalan työtoveri. Uskon, etten tee Jumalan Sanalle väkivaltaa, jos sanon, että tämä ei koske vain pastoreita ja evankelistoja, vaan saamme kaikki olla Jumalan työtovereita, missä sitten olemmekaan.
Hiljaisiin hetkiin - kirjassa on teksti, jonka olen muistaakseni jakanut täällä blogissa aiemminkin, mutta jaan sen nyt tähän uudestaan. Tekstissä käy ilmi, että Jumala on isä, ei kriitikko tai vaatija. Hänellä on eri standardit, kun hän katselee lapsiaan.
"Mestari tuomitsee tuloksen mukaan, mutta meidän Isämme tuomitsee yrityksen mukaan. Epäonnistumienn ei aina merkitse väärin tekemistä. Hän tietää kaiken hinnan ja hän punnitsee silloin, kun muut mittaavat. Teidän Isänne! Ajattele, miten suuressa arvossa hän pitää lastensa vaatimattomia yrityksiä, vaikka ne olisivat toisten silmissä kömpelöitä ja mitättömiä. Kaikki johtuu siitä siunatusta totuudesta, että hän on Isä. Älä pelkää omistaa sitä itsellesi."
- Mark Guy Pearse
Monesti, vaikka sitä kuinka tietää, ja on kuullut opetusta, että Jumala on armollinen Isä, tällainen kuin minä suhtautuu silti Jumalaan arasti ja pelolla, miettien, miten paljon paremmin sitä olisikaan voinut toimia. Varsinkin, kun jollekin toiselle on todella helppoa tehdä jotain, esim. evankelioida, kun taas itse kamppailen asian kanssa. Jumala, koska hän on Isä, tuntee meistä jokaisen, ja tietää, mitä lahoja hän on kenellekin antanut. Hän riemuitsee siitä, kun palvelemme häntä, eikä hän vertaa sitä mitä minä teen, johonkin toiseen.
Sef. 3:17:
Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.
Yhteenvetona kaikesta tästä voisi siis sanoa, että:
Olemme riippuvaisia Jumalasta. Se mitä ihminen tekee tai sanoo omassa voimassaan, ei ole merkityksellistä, mutta se, mitä Jumala tekee meidän kauttamme, sillä on iankaikkisuusmerkitystä!
Saamme olle yhteistyössä Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa, joka on meidän Isä! Jeesus kutsui opetuslapsensa olemaan kanssaan. Tärkeintä onkin viettää aikaa Jumalan lähellä. Se yhdessäolo ei voi olla näkymättä myös sanoina ja tekoina!
