Matt. 13: Kylväjä ja ohdakkeet

Olen välillä pohtinut tuttua kylväjävertausta. Tänään Nokialla saarna liittyi aiheeseen, ikään kuin vahvistuksena omille ajatuksilleni, ja siksipä ajattelin kirjoittaa pohdintani ylös tänne blogiin. 

Vertaus on varmasti kaikkille tuttu, Matt. 13:3-9, ja sen selitys on jakeissa 13:18-23. Kylväjä kylvi siemeniä tielle, kalliolle, ohdakkeiden sekaan sekä hyvään maahan. Ainoastaan hyvään maahan kylvetyt siemenet tuottivat sadon. Tielle kylvetyt söivät linnut, kalliolle kylvetyt eivät kasvattaneet tarpeeksi juurta, ja siksi ne kuolivat, ja ohdakkeiseen maahan kylvetyt siemenet tukahtuivat. Hyvässä maassa siemen sai kasvaa ja kantaa hedelmää moninkertaisesti. 

Ohdakkeiden sekaan joutunut siemen ei vertauksen mukaan kuollut, mutta se jää hedelmättömäksi. Viljan siemenen tarkoitus on tietysti kantaa hedelmää ja tuottaa ravintoa, joten jos tämä tarkoitus ei tapahdu, kasvusta sinänsä ei ole juuri hyötyä. 

Pohdinkin sitä, ihan näin käytönnön tasolla, että uskova voi olla erilaisten huolten täyttämä, katse tämän maailman asioissa, ja silloin hänen elämänsä ei tuota hedelmää ikuisiin aittoihin. Hedelmän puuttuminen ei tietenkään vaikuta pelastukseen, mutta meidät on kutsuttu kantamaan hedelmää, kuten Johannes kirjoittaa Joh. 15:8: "Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani." 

Huolehtiminen ja tämän maailman asioihin keskittyminen on todella helppoa. Siihen ei tarvitse juuri panostaa, vaan se tapahtuu aika automaattomisesti. Huolenaiheet varmasti vaihtelevat ihmisestä toiseen. Jokaisella on omat heikot kohtansa. Jumalan tahto on, että jokainen voisi palvella Häntä, Hänen voimassaan. Silloin Jumalan elämä voi tuottaa hedelmää. 

Omassa elämssäni ainakin katse kääntyy helposti omiin epäonnistumisiin ja heikkouksiin, tai sitten ympäröivät maailman odotuksiin. Pitäisi aina muistaa, kuinka palveleminen, oli se sitten mitä tahansa, tapahtuu Jumalan voimassa, ja Hänen viisautensa turvin. Toisaalta helposti tulee vertailtua omaa panostaan toisten panokseen, vaikka jokaisella on oma Jumalan tarkoittama kutsumus, eikä vertaaminen toisiin kannata. Tämän kuvan löysin joskus Facebookissa, ja minusta ajatus on loistava. Suomeksi se on suunnilleen niin, että "Elämä on vaikein koe. Monet epäonnistuvat, koska yrittävät kopioida toisilta, ymmärtämättä, että jokaisella on erilainen kysymyspaperi."

Jumalan tahto on, että voimme kantaa hedelmää, jonka Hän itse on kasvattanut. On monia asioita, jotka voivat sen kasvun tukahduttaa, mutta Jumala on halukas ja voimallinen auttamaan meitä. Eräässä päiväkokouksessa koin, että Jumala halusi sanoa näin:

"Minä olen kutsunut sinut kantamaan hedelmää. Älä tukahduta sitä, mitä minä olen sinuun laittanut itämään. Minä raivaan maan kaikista ohdakkeista, ja siunaan sen siemenen, joka saa kasvaa ja kantaa ikuista hedelmää." 

Viinipuu ja oksat

En ole hetkeen kirjoittanutkaan blogia, vaikka monenlasia ajatuksia onkin mielessä pyörinyt. :) 

Katselin tänään tv:stä uskonpuhdistuksen juhlajumalanpalvelusta. Katolisen ja luterilaisen kirkon johtajat seisoivat yhtenä rintamana. 

Saarnan aiheena oli Jeesuksen vertaus viinipuusta (Joh. 15:1-6)

"Minä olen totinen viinipuu ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen oksan, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsessään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu ja te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen ja ne palavat."

Koska jumalanpalveluksessa oli teemana osittain myös anteeksiantamus, se tuli esiin myös saarnassa. En katsonut koko tilaisuutta, mutta minua puhutteli, kun puhuja sanoi, että sekä katolisella ja luterilaisella puolella (samoin kuin varmaan myös helluntailaisella ja vapaakirkollisella ja... puolella) on välillä ajateltu niin, että tuo toinen seurakunta on se kuollut oksa, joka ei kanna hedelmää, ja joka tulisi polttaa. Tämä asenne on rikkonut sitä Jeesuksen kehotusta, että seurakunnan tulisi olla yhtä. 

Toki, kirkkokuntien välillä on paljonkin opillisia ja kulttuurisia ym. eroavaisuuksia, sitä ei tarvitse peitellä tai yrittää lakaista maan alle. Eroavaisuuksista huolimatta on mahdollista suhtautua kunnioittavasti niihinkin, jotka uskovat ja toimivat joissain asioissa eri tavalla, eikä kyseenalaistaa sitä, etteivätkö "ne toiset" olisi osa viinipuuta. 

Tämä ajatus pätee paitsi kirkkokuntien ja seurakuniten tasolla, myös ihan yksilötasolla. Minulla on ainakin kavereita, jotka ajattelevat joistain asioista toisin, tai tulkitsevat Raamattua eri tavalla kuin minä. Kuitenkin, minulla ei ole oikeutta kiistää heidän osallisuuttaan tuosta viinipuusta, jossa saan itsekin olla osana. Aina pitäisi muistaa, että tämä kaikki on suurta Jumalan armoa, eikä omilla voimillaa kukaan pysy viinipuussa. 

Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä (Room. 11), kuinka meidät pakanat on oksastettu jaloon oliivipuuhun, vastoin luontoa. Ja juuri on se, joka kannattaa meitä. eikä oksastetulla villioksalla ole aihetta ylpeyteen. (Näin vapaasti tulkittuna.) :) 

Ja tämä yhteys, meidän kaikkien erilaisten kesken on suurta rikkautta. Tässä oma käännökseni aiheeseen sopivasta ajatuksesta, joka on kirjasta Translating Bible into Action: 

Jumala loi jokaisen ainutlaatuiseksi. Seurakunnan yhteys ei johdu siitä, että kaikki sen jäsenet ovat samanlaisia vaan siitä, että kunnioitamme jäsenten moninaisuutta. Jokainen ihminen ja ryhmä tuo ylistystä Jumalalle omalla ainutlaatuisella tavallaan. Jos joku ihminen tai ryhmä laiminlyö Jumalan ylistämisen omalla kielellään ja käyttäen oman kulttuurinsa tapoja, se ylistyksen kirjo, mistä Ilm. 7:9-10 puhuu, tulee olemaan epätäydellinen ja seurakunta tulee olemaan siltä osin köyhempi.