Eksegetiikan periaatteita, osa 2

Tämä teksti on ikään kuin jatkoa edelliseen postaukseen. :) 

Viimeksi kirjoitin, kuinka Raamatun tulkinnassa on tärkeää, että tekstiä luetaan tai ainakin pyritään lukemaan, sen alkuperäisessä kontekstissa. (Konteksti = tekstiyhteys, historiallinen ja kulttuurinen yhteys) 

Toinen tärkeä asia Raamatun tulkinnassa on selvittää, kenelle teksti on alunperin kirjoitettu. Raamatun tekstit eivät ole syntyneet tyhjiössä, vaan kirjoittajilla oli mielessään yleisö, kenelle teksti kirjoitettiin. Tämä vaikutti siihen, mitä ja miten kirjoittaja tekstiinsä laittoi. Edellisessä postauksessa mainitsin, kuinka Paavalin kirjeet on alunperin kirjoitettu vastauksena seurakunnan tilanteisiin ja erilaisiin haasteisiin. Näinpä Paavalilla oli kirjeissään oma agendansa. Hän kirjoittikin nimenomaan kirjeitä, ollen vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa, eikä esimerkiksi esseetä aiheesta "Pyhän Hengen toiminta seurakunnassa", jossa olisi esitellyt kokonaiskäsityksensä armolahjoista. Hän pyrki vastaamaan seurakunnan tilanteeseen. Alkuperäisen yleisön tilanne vaikutti siis sana- ja aihevalintoihin kirjeissä.

Myös muut kirjoittajat valitsivat sen, mitä tuovat tekstissään esiin sen mukaan, kenelle teksti oli suunnattu. Esimerkkinä tästä ovat synoptiset evankeliumit, Matteus, Markus ja Luukas. (Syn + opto = katsoa yhdessä). Nykyisin vallalla olevan käsityksen mukaan Markus kirjoitti evankeliuminsa ensin, minkä jälkeen Matteus ja Luukas kirjoittivat omansa, käyttäen lähes kaiken Markuksen materiaalin omissa teksteissään. Sen lisäksi Matteuksella ja Luukkaalla on yhteistä materiaalia, jota ei ole Markuksella. Tästä on päätelty, että heillä on ollut yhteinen lähde, jota yleensä kutsutaan Q-lähteeksi. (Q tulee saksan sanasta quelle = lähde.) Lisäksi sekä Matteuksella että Luukkaalla on materiaalia, jota ei ole muilla evankelistoilla. Esimerkiksi Luukkaalla on tuttu jouluevankeliumi, jossa mainitaan paimenet ja enkelit, kun taas Matteus mainitsee itämaan tietäjät ja lastenmurhat Betlehemissä

Proseminaarin tutkielmassa vertailin Matteuksen ja Markuksen kertomusta Jeesuksesta ja kanaanilaisesta naisesta, jolla oli sairas tytär. Kertomukset poikkeavat toisistaan, koska Matteuksella (15:21-28) ja Markuksella (7:24-30) oli erilainen yleisö. Matteus kirjoittaa juutalaistaustaisille ihmisille, ja hän käyttää kertomuksessaan VT:sta tuttuja sanoja, kuten 'kanaanilainen'. Hän myös viittaa jakeessa 24 Jeremian jakeeseen 50:6, jossa israelilaiset ovat kadonneita lampaita. Markus taas kutsuu evankeliumissaan naista Syyrian foinikialaiseksi (7:26), eikä muutenkaan viittaa VT:iin. 

Matteuksen ja Markuksen kertomukset eroavat toisistaan myös teologisesti. Markuksen lempisana on 'heti' (joka on 1938 -käännöksessä yleensä käännetty sanalla 'kohta'), ja näin tämäkin kertomus on nopeatempoinen. Matteus taas käyttää tässä kaksi kertaa imperfektiä. "Alaviiteenä" selitys, että kreikassa on kaksi mennen ajan muotoa, aoristi ja imperfekti. Näistä aoristi on tyypillisempi UT:n teksteissä. Yksi ero näiden muotojen välillä on se, että imperfekti yleensä kuvaa pitkäkestoisempaa toimintaa kuin aoristi. Matteus käyttää tätä muotoa jakeessa 22, jossa nainen huutaa apua, ja toisen kerran jakeessa 23, kun opetuslapset pyytävät Jeesusta auttamaan naista. Näin Matteus kirjoittaa, että nainen pyysi apua monta kertaa. Tämä pidentää kertomuksen kestoa ja näin korostaa pakanataustaisen naisen sinnikkyyttä ja uskoa. 

Tässä pieni esimerkki siitä, kuinka Raamatun kirjoittajat kirjoittivat tekstinsä harkiten tietylle yleisölle opetukseksi, rohkaisuksi jne. Onkin hyvä pitää mielessä Raamattua lukiessa, että tekstin vastaanottajat vaikuttivat osaltaan siihen, mitä ja miten kirjoittajat kirjoittivat, millaisia sanavalintoja he tekivät ja niin edelleen. :) 

Lopuksi toivotan kaikille onnellista ja siunattua uutta vuotta 2018 tämän kuvan myötä. (Tekstin löysin jostain, kuva on otettu Gloucesterista joulukuussa.) Suomeksi teksti menee suunnilleen niin, että "Sinun ei tarvitse pelätä tuntematonta. Se on tuntematon vain sinulle Jumala tietää, missä olet, ja Hän myös tietää jokaisen askeleen, jonka Hän pyytää sinua ottamaan."

Eksegetiikan periaatteita

Tämä aihe on pyörinyt mielessäni jonkin aikaa. Olette varmaan kuulleet sanonnan "Raamatulla voi perustella ihan mitä vain". Monethan lukevat Raamattua sieltä täältä, ja tekevät sen pohjalta leikkaa-liimaa tyyppistä teologiaa. Olen kuullut myös saarnoja tai raamattutunteja, jotka ovat lähinnä kokoelma raamatunpaikkoja, (jotka on koottu yhteen esim. IRT:a hyväksi käyttäen), ja jotka eivät itse asiassa liity toisiinsa. Puhujalla voi olla mielessään ajatus, johon hän hakee perusteluja Raamatusta. Tämä lukutapa ei kuitenkaan tee oikeutta tekstille. Eksegetiikassa tutkitaankin Raamattua sen omassa teksti-, historia- ja kulttuuri-kontekstissaan. 

Raamatun kirjat ovat syntyneet eri historiallisissa tilanteissa. Samoin ne edustavat eri kirjallisuuden lajeja ja tyylejä. Tämä vaikuttaa siihen, miten tekstejä luetaan. (Esimerkiksi runotekstejä tulisi lukea niin kuin runoja luetaan jne.) Itse olen opiskelujen varrella saanut paljon ahaa-elämyksiä Raamatun äärellä, kun olen tutustunut tekstin historialliseen taustan, kieleen ja kulttuuriin. 

Yhden tällaisen helmen löysin, kun tein graduani voi -huudoista. Törmäsin artikkeliin, joka liittyi Vuorisaarnaan. (Jos jotakuta kiinnostaa, kyseessä on K. C. Hansonin artikkeli How Honorable! How Shameful! A Cultural Analysis of Matthew's Makarisms and Reproaches.) Olen aina ihmetellyt Vuorisaarnaa lukiessa, kun Jeesus kehottaa luvussa Matt. 6 kuulijoitaan harjoittamaan uskoaan salassa eikä julkisesti, että eihän kukaan seiso kadunkulmissa rukoilemassa. Suomalaisessa kulttuurissa usko / uskonto on vahvasti henkilökohtainen asia. Lähi-idässä ja Aasiassa sen sijaan on vallalla vahvasti kunnia-häpeä -kulttuuri, ja uskontoa tuleekin harjoittaa kaikkien nähden. Kun Jeesus piti saarnansa, hänen kuulijakuntansa eli tällaisessa kulttuurissa. Niinpä Jeesuksen kehotus rukoilla, paastota tai antaa almuja salassa oli paljon radikaalimpi sanoma kuin miltä se suomalaisesta kulttuurista käsin kuulostaa: näin toimivien uskonnollinen ja sosiaalinen asema siinä yhteiskunnassa suorastaan romahti. 

Historiallisella ja kultturisella kontekstilla on suuri merkitys Raamattua lukiessa, sillä Raamatun ilmoituksen mukaan Jumala on sellainen joka toimii historiassa. Sivuhuomautuksena, itse koen tämän lohdullisena: se, että Raamatusta voimme lukea, kuinka Jumala puuttuu historian kulkuun, pelastaa kansansa jne. osoittaa, että Jumala voi puuttua myös minun elämääni. Jumala ei siis ole vain joku korkeampi voima, vaan Hän todella vaikuttaa. Suurin esimerkki siitä on Hänen Poikansa, joka syntyi ihmiseksi, mitä kohta juhlimme. 

Tämä historiallisuus asettaa kuitenkin haasteita Raamatun tulkinnalle. Esimerkiksi UT:ssa Paavali kirjoitti tietylle seurakunnalle, tietyssä tilanteessa. Usein Paavali taisteli harhaoppeja vastaan tai vastasi seurakunnan ongelmiin. Kollegani Gerson Mgaya teki väitöskirjansa armolahjoista, ja hän tutki tuttuja armolahjalukuja 1. Kor. 12-14. Korinttilaisilla oli ongelmia armolahjojen käytössä, ja nämä luvut toimivat vastauksena näihin ongelmiin. Luvuissa korostuu kielilläpuhuminen ja profetia, jotka olivat heille ilmeisesti kaikkein ongelmallisimpia. Suuri osa Pyhän Hengen toiminnasta jää kuitenkin näissä luvuissa vähemmälle huomiolle. Tekstiä lukiessa onkin otettava huomioon ne syyt, miksi Paavali kirjoittaa asiasta.

Tämä voi kuulostaa haastavalta, ja onkin totta, että eksegeesi vie aikaa ja vaatii enemmän perehtymistä asiaan kuin alussa mainittu leikkaa-liimaa -tyyppinen lukutapa tai teologia. Kuitenkin, näin eksegeettinä ajattelen, että tekstiin ja sen taustaan perehtyminen tuottaa siunauksen, ja samalla auttaa ehkäisemään virhetulkintoja ja harhaoppeja. :) 

Vaikka tämä postaus ei nyt varsinaisesti liity jouluun, niin tämän tekstin myötä toivotan kaikille hyvää ja siunattua joulun aikaa! :)