Tässäpä pohdintoja siitä, miten ihminen näkee maailman. Jotkut näkevät maailman mustavalkoisena: asia on joko oikein tai väärin, katki, poikki ja pinoon. Jotkut taas näkevät myös muita sävyjä: asiat eivät olekaan niin yksinkertaisia kuin pinnalta katsoen voisi olettaa. Ensimmäisen ryhmän ihmiset näkevät usein uhkana nuo toisen ryhmän ihmiset: tilanne, jossa ei olisikaan selkeitä rajoja, ei olisikaan niin helppo nähdä, mikä on oikein ja mikä väärin, sehän voi olla pelottavaa. Tämä voi johtaa turhiin viholliskuviin: ne, jotka eivät näe kuin mustaa ja valkoista, näkevät vihollisinaan ne, joiden silmissä maailma ei olekaan niin yksinkertainen.
Ajattelisin, että kysymyksessä on myös näkökulmien ero: mustavalkoiset ihmiset katsovat asioita etäältä ja luulevat tietävänsä kaiken. Kun asiaa tarkastelee lähempää, tulee esiin kaikenlaisia muitakin sävyjä. Monet yksinkertaiset asiat nimittäin muuttuvat monimutkaisiksi, kun niitä katsoo lähempää, kun ne tulevat iholle, omalle kohdalle. Kaukaa on helppo tuomita, lähellä taas näkee paljon syvemmin. Mikko Kuustonen kirjoittaa laulussa Taivas varjele:
"Paljon puhetta, paljon suuria sanoja.
Kun ei tiedä on helpointa olla opettaja."
Moni tuntee sanonnan Siperia opettaa. Elämä tuo usein mukanaan haasteita ja tilanteita, joissa joutuu miettimään, miten sitä oikeastaan näkee elämän, mikä onkaan tärkeää ja mikä ei olekaan niin ehdottoman olennaista. Tässä prosesissa usein sitä alkaa nähdä uusia sävyjä. Minä kutsuisin sitä armoksi.
Kun ihminen joutuu kokemaan vaikeita asioita, joko omalla kohdallaan tai läheistensä elämässä, se laittaa polvilleen. Myös se, että joutuu kohtaamaan oman raadollisuutensa ja pahuutensa laittaa nöyrälle paikalle. Kun tällaisessa tilanteessa saa kokea, kuinka Jumalan armo riittää ja peittää kaiken, kuinka kaikesta huolimatta saa olla hyvyyttä täynnä olevan Jumalan käsivarsilla, tuo se elämään sävyjä, joita ei voi muuten nähdä. Kun on itse saanut kokea tällaisen Jumalan armon, sitä voi jakaa myös toisille, myös niille, jotka ennen näyttivät vihollisilta.
Kohdatkoon Jumalan armo sinua tänään!
Armo riittää, säv. & san. Petrus Ahonen
Minut löyist kulkeneena harhaan
ja syliisi nostit, veit minut turvaan.
Sinä saavuit elämääni köyhään
ja kutsuit minut mukaan juhlapöytään.
Armo riittää.
Sinä katsoit yksinäisyyteni.
Adoptoit minutkin perheeseesi.
Sinä suljit minut rakkauteesi
ja vaihdoit köyhyyteni rikkauteesi.
Armo riittää.
Armo riittää. Se ihmetyttää vieläkin.
Armo riittää. Armo riittää kuitenkin.
Armo riittää. Se maksoi suunnattomasti.
Armo riittää. Siitä kiittää en voi koskaan tarpeeksi.
Armo riittää. Se kantaa heikkoudessakin.
Armo riittää. Armo riittää silloinkin.
Armo riittää. Se murtaa vastustukseni.
Armo riittää. Armo riittää luomaan kaiken uudeksi.
Isä kutsuu sinuakin luokseen kotiin palaamaan.
Isä kutsuu sinuakin luokseen ja juoksee halaamaan.
Isä nostaa sinutkin jälleen ja pelon karkottaa.
Isä nostaa sinutkin ja kyyneleet kuivaa
eikä hylkää milloinkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti