Pohdintoja yksinäisyydestä

Katselin sattumalta mielenkiintoisen dokumentin yksinäisyydestä. Se on katsottavissa täällä.Dokumentin mukaan yksinäisyys niin yleistä, että se jopa kuvaa koko aikakautta, missä elämme. Siinä haastateltiin erilaisia ihmisiä, jotka olivat syystä tai toisesta yksinäisiä. Syynä saattoi esimerkiksi olla puolison kuolema, paikkakunnan vaihto, tai se, että puolisoa ei ole löytynyt. 

Osa haastateltavista oli löytänyt apua tai helpotusta esimerkiksi vapaaehtoistyöstä, vaikkapa kahvilasta, jonne yksinäiset vanhukset saattoivat tulla juomaan kahvia tai teetä, ja kohtaamaan toisiaan.. Koskettavaa oli, kuinka eräskin vanhus sanoi, että hän pelkää sitä, että joutuu kuolmaan yksin. Jo ajatus siitä, että kuoleman hetkellä joku olisi vieressä, vaikka vain pitämässä kädestä kiinni, on lohduttava. 

Myös väkijoukossa tai perheen keskellä voi tuntea yksinäisyyttä, samoin kuin varmasti myös seurakunnan keskellä. Tästä ongelmasta on kuitenkin vaikea puhua: on hävettävää, jos ei olekaan kiireinen ja tehokas, ei olekaan ketään jonka kanssa vaihtaa ajatuksia. 

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, olemaan yhteydessä Häneen ja toisiin ihmisiin. Jokaisessa on siis kaipaus tähän yhteyteen. Ihmisinä me olemme yleensä hyviä rikkomaan sen, mitä Jumala on tehnyt. On myös niin, että koska olemme erilaisia persoonia ja meillä on erilaisia elämäntilanteita, koemme tämän yhteyden ja sen tarpeen eri tavoin. Joidenkin ihmisten kanssa on helppo tulla toimeen ja kokea yhteyttä, toisten kanssa taas "kemiat" ei sovi yhteen millään. 

Jotenkin tämä dokkari laittoi pohtimaan sitä, miten seurakunta voisi olla vastaamassa yksinäisyyden ongelmaan, joka on aikamme epidemia. Periaatteessa seurakunnassa olisi hieno mahdollisuus tarjota tilaisuus kohdata Jumalaa ja toisia ihmisiä. Kuitenkin, joskus (usein?) käy niin, että olemme liian kiireisiä, ennakkoluuloisia tai jostain muusta syystä aitoa kohtaamista ei pääse syntymään. Seurakunta on, kuitenkin, tarkoitus olla perhe, jossa rakennamme toinen toistamme. 

Rukoukseni onkin, että Jumala armossaan saisi kohdata meitä, yksin ja yhdessä, ja että voisimme olla kohtaamassa muita sillä armolla, jonka olemme itse saaneet kokea.