Runoja

En tiedä, mikä kausi mulla on nyt meneillään omassa elämässäni, mutta kävin alkukeväästä ostamassa runovihon, ja runoja onkin vihkoon tullut kirjotettua, harvakseltaan, mutta kuitenkin. Edellisistä onkin aikaa vuosikausia. 

Jonain päivänä pitänee ne aiemmat runotkin ottaa sieltä laatikosta, ja lukea, mitä onkaan tullut kirjoitettua. Ehkä myös kirjoittaa niitä puhtaksi, ne kun on kirjoitettu erinäköisille lipuille ja lapuille. 

Mutta tässä yksi tänä keväänä kirjoittamani, joka liittyy aika vahvasti vielä hämäränä näyttäytyvään tulevaisuuteen: 

Oman tiensä kulkija

Askeleet 

Läpi rämeikön 

Ei polkuja, joita toiset olisivat tallanneet

Ei reittejä, jotka tietäisi turvallisiksi

Kiviä, kantoja, puunjuuria, pimeää

Kauniita auringonlaskuja, lehtien kahinaa puissa, linnunlaulua

Sitä voi yrittää kävellä toisten askelissa

Voi yrittää kulkea tunnettuja reittejä

Voi yrittää kuunnella toisten ohjeita ja neuvoja 

Mutta ne askeleet

Ne ovat yksin minun 

Askeleet vievät tutkimattomille poluille

Suureen tuntemattomaan

Edellä kulkevat Yhden askeleet

Hänen askelissaan ei tuntematon ole pimeä vaan täynnä valoa