Usko ja epäilys

Nämä hajanaiset ajatukset ovat pyörineet jo kauan mielessäni, ja sunnuntaina kuulin hyvän saarnan, joka liippasi aihetta, joten ajattelin kirjoittaa ajatukseni tänne.

Yksi lempibändeistäni on Guardian, ja yhdellä levyllään he laulavat laulun Preacher and a Bear. Laulu kertoo surkuhupaisan tarinan saarnamiehestä joka lähti metsästämään. Saarnamies kohtaa karhun reissullaan, ja kiipeää puuhun. Puussa hän rukoilee: "

Oh Lord, didn't you deliver Daniel from the Lions Den. A-men, Jonah from a belly of a whale and then Three Hebrew children from a fiery furnace, The good book do declare, Oh, Lord, if you can't help me, please don't help that bear."

Saarnamiehen rukous on jotenkin niin kuvaava ja inhimillinen. Täytyy tunnustaa, että sama ajatus on ollut myös mulla: tietysti uskon, että Jumala on Kaikkivaltias, joka on tehnyt ihmeitä ilman määrää Raamatun ajoista aina nykypäivään asti. Kuitenkin, kun on kysymys oman elämän vaikeasta tilanteesta tai jonkun läheisen kipeästä rukousaiheesta, on paljon vaikeampi luottaa siihen, että Jumala on voimallinen ja halukas auttamaan.

Epäilykset nousevat joskus pintaan, ja se on inhimillistä. Olin joskus lähetysaiheisessa rukousillassa Tampereen Vapaaseurakunnassa, ja siellä oli joku ulkomaalainen puhuja. (En muista, kuka hän oli. Tämä puhuja saarnasi jakeista Matt. 28:16-20. Hän nosti esiin lauseen, jota en ollut huomannut aiemmin, jakeessa 17: Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskun muutamat epäilivät. Nämä tyypit olivat siis ylösnousseen Kristuksen seurassa, ja jotkut epäilivät. (En tiedä, epäilivätkö he Kristuksen ylösnousemusta vai mitä, teksti ei kerro enempää.) Jakeesta 18 eteenpäin sanotaan: Jeesus tuli heidän luokseen, ja puhui heille (niille epäilijöille?)  näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.

Uskon, että Jumalan tahto on kasvattaa luottamustamme Häneen, mutta se on Hänen tekoaan meissä, ei meidän omaa yritystämme. 

Lopuksi vielä Anni Korpelan (mun lempirunoilija)  runo, joka liittyy aiheeseen: 

Minun armossani on sinulle kyllin

He todistavat sinusta, Herra, 

palavin sanoin. 

Puhuvat uskostaan suurella äänellä,

 varmuudella, niin kuin se ei koskaan järkkyisi. 

Enkä minä epäile 

heidän aitouttaan - en.

He kokevat ihmeitä,

heillä on aina Henki päällä, 

eikä sinun siunausvirtasi

katkea heistä hetkeksikään.

Enkä minä epäile, Herra, 

Tässäkään heidän sanojensa vilpittömyyttä.

Sillä kuinka he voisivat päästää 

suustaan sanoja

noin vain

turhan takia

Sinun Hengestäsi.

Sinun siunauksistasi.

Mutta tämän minä
tahtoisin kysyä Sinulta, Herra, 

ja ihan hiljaa, 

niin hiljaa

etteivät nämä väkevät

ja vahvauskoiset kuule:

Huolithan tällaisen vähäuskoisen

ja arkamielisen luoksesi?

Kelpuutathan omaksesi ja rakastat?

Huolithan Herra, 

vaikka olenkin melkein kuin tuo 

mykkä kyyhkynen, 

lauluista tyhjä ja pelokas?

Tunnustan Sinulle näin suoraan tämän,

sillä tiedän, ettet pidä teeskentelijöistä.

Ainoa ihme, 

jonka tiedän kokeneeni,

on anteeksiantosi.

Ainoa kerskaus,

Sinun armosi!

ja kuitenkin: 

Vaikka minulla ei olekaan 

palavia sanoja, 

ei näkyjä eikä ilmestyksiä, 

uskallan kuistata Sinulle kahdenkesken,

ihan hiljaa:

Sinun armossasi on minulle kyllin.

Ja Sinä vastaat, 

oi Sinä vastaat; 

Niin on, sinä arkamielinen ja pelokas,

ja näytät haavojasi.

-Anni Korpela