Nämä ajatuket ovat pyörineet mielessä viime päivinä, jostain syystä. Ensin ajattelin, että aihe on liian henkilökohtainen tänne kirjoitettavaksi, mutta sitten ajattelin, että joku toinen on kenties painiskellut samojen kysymysten kanssa, ja näistä hieman hajanaisista pohdinnoista voi olla jollekin hyötyä.
Olen itse yrittänyt usein täyttää toisten odotuksia, todellisia tai kuviteltuja. Monestihan yhteisöissä, kuten seurakunnissa, on ns. näkymättömiä sääntöjä tai odotuksia siitä, millainen pitäisi olla. Toiset ovat ehkä herkempiä aistimaan tällaisia odotuksia kuin toiset. Itse taidan olla aika herkkä sen suhteen. Monessa kohtaa olenkin kokenut, että en ole sellainen kuin pitäisi. Olen ollut ns. erilainen nuori...
Yksi esimerkki omasta elämästäni: kun varhaisteininä aloin käymään nuorten illoissa, siinä nuorten porukassa monella oli vahvasti sydämellä tee-tupatyö. Siispä melkein kaikki nuoret lähtivät nuorten illan jälkeen bussille. Itse en kokenut sitä omakseni, vaan koin sen enemmänkin pelottavana paikkana. Mutta koska se kuului hyvän uskovaisen rooliin olla mukana bussilla, niin minäkin sitten olin mukana siellä. Samalla koko ajan koin syyllisyyttä ja huonommuutta siitä, että en halunnut olla siellä. Olen vähitellen vapautunut tuosta syyllisyydestä. Tee-tupatyö ei ollutkaan ns. mun juttu, vaan mun on tarkoitus tehdä jotain muuta.
Toisten ihmisten asettamat rooliodotukset eivät ole sellaisia, joita pitää ehdottomasti noudattaa. Sen sijaan ne voivat rikkoa sitä vastaan, mitä Jumala on tarkoittanut meidän olevan. Jumala on luonut meidät uniikkikappaleiksi, ja iloitsee meistä jokaisesta. Hänellä ei siis ollut muottia, jonka mukaan hän on meidät muovannut, vaan Hän on antanut jokaiselle yksilölliset ominaisuudet, lahjat ja kyvyt.
Kenenkään meistä ei siis tarvitse kokea syyllisyyttä tai huonommuutta siitä, että meille ei ole annettu jotain tiettyä lahjaa tai kutsumusta. Ja toisaalta, ei siitäkään tarvitse kantaa syyllisyyttä, että on saanut lahjoja ja kykyjä ja halun palvella niillä lahjoilla Jumalaa.
With Jesus I'm the best me I can be!
Varmasti etenkin helluntailaisuudessa näiden julkilausumattomien rooliodotusten juuret voidaan osaltaan paikantaa ko. tradition omalla tavallaan tulkitsemaan ajatukseen "maailmasta erottautumisesta".
VastaaPoistaItsekin on toki näitä odotuksia kohdannut; milloin julkilausuttuina, milloin sanojen ja rivien väleissä.
Etenkin nuorempana törmäsi vahvoihin käsityksiin vaikkapa siitä, millaista musiikkia sopii uskovan kuunnella. Myöhemmin tästä ajattelusta sitten "vapautui" (ja hylly täyttyi heavy metalista). Ja sitten olivat tietysti käsitykset siitä, millaista sopii uskovan taiteilijan tuottaman taiteen olla ("julistavaa"). Tästäkin "vapauduin", tai oikeastaan olin alusta alkaen kapinassa.
Kapinointi, siinäpä meikäläisen erityiskyky.
Jumala on antanut meille vapauden, ja mitä me sillä teemme? Täytämme sen kirjoittamattomilla säännöillä: "Nyt kun olemme vapaita, meidän on vapaina pysyäksemme suoritettava tekoja p" jne.
Tällaisia olemme, Luoja meitä varjelkoon itseltämme.
Aamen! :)
PoistaMeinasin siteerata Galatalaiskirjeen jaetta "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Älkää antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." (Gal. 5:1)
Niin hyvä teksti ja niin hyvät kommentit.
VastaaPoistaKun Jeesus kutsui opetuslapsia, hän kutsui erilaisia ihmisiä. Ei tiettyyn kaavaan puristettuja. Kun hän opetti heitä, hän kohtasi jokaista yksilöllisesti. Tuomasta Jeesus opasti erilailla kuin Pietaria.
Isä on armossaan luonut meidät kaikki erilaisiksi, rikkaudeksi toinen toisillemme, iloksi itselleen.
On suurta armoa saada kokea hänen yksilöllistä opastustaan omalla elämäntaipaleella. Hän kutsuu meitä kulkemaan kanssaan ja siinä johdatuksessa hän avaa meille itse kullekin niitä mahdollisuuksia, joita toivoo meidän näkevän. Hitaasti, levosta käsin, valmistettuihin tekoihin, perässä kulkien, hänen voimassaan.
Ja hyvä on muistaa, että niin meille mitataan kuinka me mittaamme toisille...