Luin Ylen sivuilla olevan Asta Lepän kolumnin, jonka aiheena oli se, että nyky-yhteiskunnassamme on vallalla ajatus, että kaikkien pitää olla aktiivisia. Tässä linkki tekstiin: https://yle.fi/uutiset/3-10049420
Leppä kirjoittaa: "Aktiivisuuden ihannointi näkyy tätä nykyä kaikkialla. Puhutaan yhdistysaktiiveista ja seura-aktiiveista, aktiiviurheilijoista ja kansalaisaktiiveista. Koulussa tulisi olla tunnilla aktiivinen, äideiltä vaaditaan aktiivisuutta synnytyksessä ja pariskunnilla pitäisi olla aktiivinen seksielämä. Vanhuksille järjestetään aktivoivaa päivätoimintaa ja matkatoimistot markkinoivat aktiivilomia." Vähän myöhemmin hän jatkaa: "Lopulta ei ole väliä edes sillä, mitä aktiivisuus pitää sisällään. Tärkeinä on, että puuhaa pää punaisena jotakin ja on kaiken aikaa matkalla jonnekin."
Kolumnissa oli monia hyviä ajatuksia ja huomioita nyky-yhteiskunnasta. Keskustelimme tällä viikolla solussa seurakunnasta, ja jotenkin ajattelen, että noita kolumnissa mainittuja piirteitä löytyy myös seurakunnan toiminnasta. Puhutaanhan myös seurakunnan aktiivijäsenistä, eli niistä, jotka ovat säännöllisesti mukana seurakunnan toiminnassa.
Mietinkin, onko aktiivisuuden ja tehokkuuden vaatimus myös osa seurakuntakulttuuriamme. Toki, uskon, että meidät on kutsuttu palvelemaan omalla paikallamme ja omilla lahjoillamme, ja ideaalitilanne onkin, että jokainen voisi löytää omat lahjansa ja oman paikkansa palvella. Se on tärkeää paitsi seurakunnan toiminnan kannalta, myös henkilökohtaissa elämässä, ja yksilön hengellisen kasvun kannalta.
Kuitenkaan tämä ideaali ei aina toteudu käytännössä. On niitä ihmisiä, joiden kipeä rukousaihe on, että se oma paikka palvella voisi löytyä, ja sitten on niitä, jotka uupuvat, kun tekemistä on niin paljon. Sitten on niitä, jotka mittaavat omaa arvoaan sillä, kuinka paljon tekee ja saa aikaan. Ja monet ehkä kuvittelevat, että Jumala ajattelee myös niin. Kuitenkin, Hänen armonsa riittää, ja Hänellä on aikaa. Hän ei vaadi meitä olemaan tehokkaita ja aktiivsia, vaan Hän tarjoaa meille armoaan ja apuaan, jota saamme otta hyvillä mielin vastaan.