Ydinkysymyksiäkö?

Tämä bloggaus kuuluu taas sarjaan "mietin, saako näin kirjoittaa?". :)
Viimeaikoina ollut mediassa  esillä homoliitot jne., ja siihen liittyen tämä postaus...

Luin joskus David Åleskjärin kirjoittaman kirjan Ennen sataa lunta helvetissä. Kirja on hänen omaelämänkertansa. Siinä on ajatuksia herättävää tekstiä, enkä ole varma, olenko kaikesta samaa mieltä, mutta tosiaan teksti laittoi ajattelemaan, mikä onkaan kristinuskon ytimessä.

Taustatietoa:
Kirjoittaja David oli papin poika, kasvanut seurakunnan keskellä, mutta päätyi käyttämään huumeita ja kuului myös kapinaliikkeeseen. Hän kuitenkin tuli takaisin Jumalan ja seurakunnan yhteyteen ja perusti järjestön, joka pyrkii tavoittamaan hänen kaltaisiaan nuoria. 

Suora laininaus kohdasta, jossa David kavereineen törmää kadulla kristittyihin, jotka osoittavat mieltään homoliittoja vastaan (s. 93). David kirjoittaa:
"Olisin halunnut juosta lavalle ja repiä mikrofonin puhujien kädestä ja julistaa Jumalan rakkautta kaikille kuulijoille. Yhtäkkiä halusin kertoa heille, ettei se auttaisi heitä millin vertaa, vaikka heistä tulisi hyviä, kunnon kansalaisia, tai he vastustaisivat homoutta ja aborttia, ellei Jeesus saisi synnyttää heitä uudesti. Syvällä sisimmässäni oli jotain, joka pyrki pintaan.
Mutta minähän en ollut "itsekään uudestisyntynyt" enkä tunnistanut omia tuntemuksiani. Halusin kertoa kristityille, että heidän Jeesukselta saama tehtävä oli tällainen: "Parantakaa sairaat, herättäkää kuolleet, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa."
Se oli siis paljon ihmeellisempi tehtävä kuin: "Järjestäkää kansankokouksia syntisiä vastaan, juurikaa pois kaikki moraalittomuus! Sillä joudutte maksamaan kalliisti pyhänä olemisestanne, eikä sen tule olla halpaa muillekaan, ei totisesti!"
Halusin kertoa kristityille, ettei kysymys ollut siitä, että Olan ja Karin piti olla kiltisti ja olla homoutta ja aborttia vastaan. Kysymys on siitä, että heidän piti kohdata oma Luojansa."

David kritisioi toisaalla kirjassaan sitä, kristittyjen tuomitseva asenne oli aiheuttanut sen, että monet ihmiset eivät tiedä kristinuskosta muuta kuin että kristityt ovat homoliittoja ja aborttia vastaan. Jeesus taas sanoi (Joh. 13:35):"Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne."

Uskon, että yhteiskunnallisella vaikuttamisella on oma paikkansa, enkä ole sitä vastaan, mutta jos kristittyt profiloituvat ainoastaan sillä, että he vastustavat jotain, antaa se väärän kuvan siitä, mikä kristinuskossa on tärkeintä.

Ja loppuun Davidin tekstiä (s. 150):
"Ulkonaisen perusteella olin aiemmin muodostanut itselleni kuvan siitä, mitä Jeesuksen lähellä eläminen tarkoittaa. Luulin, että siihen tarvittiin tietty tyyli, jotenkin kouristuksenomainen puhetapa ja että täytyi käyttäytyä kuin näyttelijä. Mutta uskovan elämä ei ollut valjua, kuollutta uskonnollisuutta. Uskovan elämä oli Jeesuksen Kristuksen tuntemista.
... Kyse on henkilökohtaisesta suhteesta maailmankaikkeuden Luojaan ja Jumalaan."

Kuva: Hautausmaalta Gloucesterin lähellä olevasta kylästä

Intro, ekstro ja erilaisuus

Olen tässä pidemmän aikaa pohtinut sitä, kuinka olemme erilaisia persoonia, ja mihin kaikkeen se vaikuttaakaan elämässä. Erityisesti nyt keskityn siihen, että olemme joko introverttejä tai ekstroverttejä. (On myös niitä, jotka ovat jotain siltä väliltä.)

Tämä ei ole vain psykologinen erottelu, vaan sillä on biologinen perusta: hermojärjestelmämme vain toimii eri tavoin. Jos järjestelmää kuvataan verkkona, jolla havainnoimme ympäristöämme, ääniä, valoja, eleitä, kasvojen ilmeitä jne., ekstroverteillä verkon reiät ovat suuret: vain suurimmat kalat jäävät kiinni. Introverteillä sen sijaan verkon reiät ovat pienet, joten he havaitsevat (ja usein myös analysoivat) kaiken mahdollisen. Tämä saa järjestelmän helposti kiehumaan yli. Siksi introvertit usein tarvitsevat lepoa ja rauhaa sosiaalisen kanssakäymisen jälkeen.

Erilaiset tarpeet

Erilaisuudesta johtuen ekstroverteilla ja introverteilla on erilaiset tarpeet. Tietenkin osa tarpeistamme on samoja, olemmehan kaikki ihmisiä. :) Näihin erilaisiin tarpeisiin liittyen olen löytänyt kaksi blogi-kirjoitusta, molemmat ovat tosin englanniksi. Toinen, Holley Gerthin kirjoittama teksti antaa 7 tapaa rakastaa introverttia ja Colleen Mitchellin teksti taas vastaavasti antaa 7 tapaa rakastaa ekstroverttiä

Otsikoiden mukaisesti kirjoittajat antavat ohjeita introvertiltä ekstrovertille ja ekstrovertilta introvertille.

Tässä lyhyesti avainajatuksia blogiteksteistä:

Ekstrovertit:
* Ymmärrä siitä, että ekstroverttius ei ole vain luonteenpiirre, vaan se johtuu biologiasta
* Anna ekstrovertti-ystäväsi  olla mukana elämäsi eri käänteissä
* Ekstrovertit tarvitsevat erilaisia sosiaalisen kanssakäymisen muotoja, varsinkin puhuminen on tärkeää.
* Anna ekstrovertin johtaa
* Ekstrovertti ei aina tiedosta, milloin hänen työtaakkansa on liian suuri.
* Eksrtovertit kaipaavat ystävällisyyttä: he voivat usein ulospäin vaikuttaa itsevarmoilta, mutta eivät aina ole sitä.


Introvertit:
* Ymmärrä siitä, että introverttius ei ole vain luonteenpiirre, vaan se johtuu biologiasta
* Arvosta sitä, että introvertit tuntevat sinut syvällisemmin kuin muut
* Ymmärrä, että introvertit haluavat viettää kanssasi kahdenkeskistä aikaa
* Anna introverttien viettää aikaa itsekseen, syyllisyydestä vapaana
* Tarjoa muitakin mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen kuin puhelinkeskustelut
* Opettele tunnistamaan, milloin introvertit ovat stressaantuneita ja tarvitsevat ekstra-tukea ja lepoa
* Ole ystävällinen: introvertit ovat jo valmiiksi ankaria itselleen, vaikka et sitä arvaisikaan.


Ja samoja ajatuksia ilmaistuan hieman toisin: 

Kuva: Care for the Family -yhteisön FB sivulta

Erilainen suhtautuminen

Olen ollut huomaavinani, että yhteiskunnassa (ja usein myös seurakunnassa) ekstroverttiset piirteet ovat niin sanotusti 'in'. On tärkeää olla sosialinen, ja osata myös "mainostaa" itseään, esim. työhakemuksissa jne.

Itse introverttina olen huomannut, ja sama tuli esiin tuon Holley Gerthin blogin kommenteissa, että introverttejä helposti aliarvioidaan, koska useinkaan he eivät halua puhua itsestään tai olla esillä, kuten ekstrovertit. Minulle on joskus sanottu jonkun pitämäni puheen jälkeen, että sinähän osaat puhua. Kyllä. Tiedän, että monilla introvertti-ystävilläni on paljon hyviä ajatuksia ja sanottavaa, mutta koska he eivät mainosta sitä, heidän ajatuksensa jäävät usein sanomatta, ja näin ollen se siunaus, jonka Jumala on heille antanut jää myös saamatta.

Toki tässä on varmasti myös kulttuurieroja: ehkä suomalaisessa kulttuurissa on hyväksytympää olla introvertti kuin esim. amerikkalaisessa kulttuurissa. En tiedä.

En tiedä, miten ekstrovertit ihmiset kokevat tämän, kommentteja?